Riidan aiheuttaja

välttämätön_paha

Olemma avopari, asumme yhdessä ja kummalakin ns. omatili ja rahat. Kulut on jaettu, kumpikin maksaa osuutensa vuokrasta, laskut ja ruoka menot jaetaan. Olen joskus maininnut että olen ostanut tai maksanut jotakin ja kun nainen kuulee sen sanoo heti ytimekkäästi että maksettiin yhteisistä rahoista joten se on yhteistä omaisuutta. Olen ihmetellyt tuota yhteistä sanaa, meillä on yhteinen vuokra asunto ja joitakin yksittäisiä huonekaluja. Äiti antoi tuossa menneinä vuosina hiukan rahaa mulle, oli tarkoitus vähän panostaa itseensä, harrastuksiin ja hyvinvointiin kun oli tiukkaa mutta kuinkan ollakkaan muija kuuli asiasta kun äiti kävi kotonamme ja kysyi et mitäs tehdään, lähdetäänkö pienelle hurvittelu lomalle. Sanoin muijalleni et oli tatkoitus et panostan itseeni ja muija suuttui et eikös se raha kuulu hänellekin yhtä lailla. No vastaavasti muija sai rahaa vanhemmiltaan kun oli ollut apuna ja muija käytti rahan itseensä, kun minä kritisoin muija sanoi että hän sen sai en minä. Raha aiheuttaa suurimmat riidat meillä, näin on ollut ja tulee olemaan ja se aiheuttaa sitten lisä ongelmia muissa asioissa.

9

466

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7470

      Riidan välttämiseksi.
      Meillä on ollut aina kaikki täysin yhteistä. Kiinteä omaisuus ja penkkitilit ehdolla herra TAI rouva.

      Lastemme lahjukset, mm. asunto ovat puolison pois sulkevalla ehdolla. Tenavat ovat myös toteuttaneet ehdotukseni ohjata rahalahjukset henkilökohtaisille tileilleen.
      Kerran tämä varotoimi on ollut tarpeen asunnon suhteen ja eronnut tenavamme oli pitänyt henkilökohtaisen tilinsä omana tietonaan.
      Muuten herra oli vuosikaudet rahoittanut rouvan opiskelun ja yhteiset lomamatkat mm. Andien ohjatun pienryhmäsamoilun 2 viikkoa, kuukauden laitesukelluksen Balilla yms.

      Potkut saanut rouva äitineen oli tarkka patu. Herran ollessa töissä kävi tytär, äiti pari tullaamassa talousesineetkin.

      • välttämätön_paha

        En ymmärrä tuota sanaa YHTEISTÄ mIksi jostakin toiselle kuuluvasta pitäisi tulla toisenkin omaisuutta ellei maksa, lasta nyt ei pidä sekoittaa asiaan mutta muu omaisuus, irtaimisto jne. Ehkä suurin syy miksen koskaan avioidu naisen kanssa, avoliitto on mun juttuni.


      • problemsolved
        välttämätön_paha kirjoitti:

        En ymmärrä tuota sanaa YHTEISTÄ mIksi jostakin toiselle kuuluvasta pitäisi tulla toisenkin omaisuutta ellei maksa, lasta nyt ei pidä sekoittaa asiaan mutta muu omaisuus, irtaimisto jne. Ehkä suurin syy miksen koskaan avioidu naisen kanssa, avoliitto on mun juttuni.

        Ymmärryksessäsi (YHTEISTÄ) ei ole vikaa, vaan ilmaus on virheellinen, jos viittaat sillä tähän :

        "olen ostanut tai maksanut jotakin ja kun nainen kuulee sen sanoo heti ytimekkäästi että maksettiin yhteisistä rahoista joten se on yhteistä omaisuutta"

        Sehän ei mene noin. Kun ostaa omilla rahoillaan jotain omaisuutta; esim. prätkän, sohvan tai kitaran, niin se on omaa, ei yhteistä omaisuutta. Ihan tarkalleen ottaen. Yhteistä omaisuutta on vain sellainen omaisuus, joka on päätetty hankkia yhdessä molempien nimiin ja/tai molempien rahoituksella. Esim. auto. Sanopa sille naisellesi, että alkaa vetää oikeaa rajaa tähän. Jos hankit jotain kotiin (tai itsellesi), se on sinun omaisuutta, ei yhteistä. Toki varmaan annat naisystäväsi käyttää hankkimaasi kahvikonetta - tai istua ostamallasi sohvalla, vaikka hän ei niitä omistakaan.

        Joillain ihmisillä on taipumus hallita toista ja käyttää valtaa suhteessa väärin. Parisuhde on kuin taistelukenttä, jos toinen ajattelee "minun rahani ovat minun, sinun rahasi ovat minun, sukulaistesi rahat ovat minun... kaikki rahat on minun tai vähintään yhteistä" -tyyliin.


    • problemsolved

      "Raha aiheuttaa suurimmat riidat meillä, näin on ollut ja tulee olemaan"

      "tulee aina olemaan" - Vähän huono lähtökohta yrittää parantaa asiaa... Tuli mieleen haluatko sinä parannusta ja toimia sen hyväksi ollenkaan?

      Itse olen vakaasti sitä mieltä, että toimivat ja tasapainoiset raha-asiat ovat parisuhteen ydin. Ihmisen hyvinvoinnin perusta. Ellei niitä saada molempia tyydyttävään kuosiin, on parempi erota. Vapautuu valtavasti energiaa muihin parempiin asioihin kuin rahasta kiistelyyn.

    • Ei tuo tilanne nyt aivan täysin terveeltä kuulosta. Parisuhteen pitäisi olla molemminpuolinen, eikä sellainen että toinen sanelee ehdot tai muuttaa "sääntöjä" itselleen edullisemmaksi. Voitteko ollenkaan keskustella raha-asioista ja sopia yhteisiä pelisääntöjä ilman että tilanne menee riitelyksi?

      On ihan hyvä että yhteiset talouden laskut maksetaan puoliksi. Mielestäni kummallakaan osapuolella ei ole yksipuolisesti oikeutta päättää mitä toisen saamilla "ylimääräisillä" rahoilla tehdään, vaan asiasta pitäisi keskustella yhdessä.

      Kirjoituksesta ei käy ilmi kuinka pitkään olette olleet yhdessä. Vaikuttaa siltä että avovaimosi määrää teillä kaapin paikan, eikä tunnu joustavan asiassa. Jos tunnet että tilanne ei tule muuttumaan miksikään vaan samat ongelmat raha-asioiden kanssa tulevat todennäköisesti jatkumaan niin pitkään kun olette yhdessä, oletko varma että haluat pysyä hänen kanssaan...?

    • Älä ole niin nössykkä, pidä puolesi ennen isompaa rahanmenetystä.

      Tuli mieleen yks seurustelukumppani vuosien takaa, päivälleen puolen vuoden suhde. Suhde päättyi siihen kun en mennyt tämän naisen kanssa naimisiin puolen vuoden aikana. Asui mun talossa ja lähti tasan puolen vuoden päästä siitä kun tavattiin. :)
      3 kuukauden jälkeen alkoi ehdotella naimisiinmenoa ja muistutti pari kertaa että puolen vuoden jälkeen häipyy jos ei olla naimisissa.

      Minä maksoin kaiken, nainen kävi töissä mun ostamalla autolla, ostin bensat, ostin tavaroita naiselle, nainen osti tavaroita mun rahoilla, mitään ei koskaan ostanut tai maksanut omilla rahoillaan mutta en pyytänytkään mitään kun ei ollut tarve.
      Tasapainoiset raha-asiat eivät aina ole parisuhteen ydin, riittää kun sitä on riittävästi.

      Syntymäpäivälahjaksi osti mulle parit sukkaparit, siinä kaikki mihin rahaa käytti. Olin käyttänyt niitä jo ja nainen kun häipyi silläaikaa kun olin poissa kotoa, vei kaikki omat tavaransa, vei myös ne tavarat jotka oli ostanut mun rahoilla jotka ei olleet edes naiselle yksistään tarkoitettu plus vei nämä ostamansa käytetyt sukkaparit, hahhah. :)
      Kyllähän se nauratti ja naurattaa vieläkin. Tavaroista en välittänyt pätkääkään mutta nuo sukat ne vaan jaksaa naurattaa edelleen.
      Auton sentään palautti mutta ei avaimia, vara-avaimet oli mulla joten en kysellyt avaimien perään, sanoin vain että jos auto varastetaan niin syyllinen onkin sitten selvillä.

      En jäänyt surkuttelemaan sitä etteikö naisiin voisi luottaa, tälläisiä naisia on korkeintaan yks kymmenestätuhannesta.

    • toinentoistaantukien

      Joidenkin olisi parempi vain elää ihan yksin ja kiertää parisuhde tosi kaukaa, koska siinä joudutaan jakamaan kaikenlaista. Jäisi se ihan kaikki, oli sitten kyse rahasta tai maineesta, onnesta tai epäonnesta, ihan kaikki itselle niin hyvässä kuin pahassa.

    • yli35v.yhdessä

      Puoliksi maksu on ihan hyvä juttu. Aina se ei ole ihan oikein. Ajatellaan ruokaa; ainakin mun mies tykkää lihasta eli meillä on usein jotain leikkelettä jääkaapissa. Voiko siitä vetää johtopäätöksen, että mies syö kalliimmin? Ainakin verrattaessa puuroa keittävään mummoon t. vanhaanpiikaan? Tietysti naisellakin voi olla keliakia t. muu kallis ruokavalio.
      Samaten miesten harrastukset ovat kalliita; autot, moottorit, työkalut ja turha ajo. Muijan neulepuikot yms. ei ole kallis harrasteväline. Naiset kuulemma ostavat jotain tarpeetonta sisustuskrääsää t. vaatteita kaappiin.
      Rahasta on hyvä olla samansuuntaisia ajatuksia pariskunnalla, on vähemmän riitoja.

    • gsdfhshhhss

      Jos tuossa vaiheessa jos rahan merkitys on noin suuri ja oleellinen osa parisuhdetta tyyliin "kuka hyötyy ja mitä", on parempi laittaa lusikat jakoon ennen kuin vihaatte toisianne.

      Tuollainen minun-sinun, eipäs-juupas tarkkailusysteemi ei luo minkäänlaista pohjaa kestävälle parisuhteelle, joten erotkaa hyvät ihmiset!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2684
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      275
      1189
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1138
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      82
      946
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      755
    8. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      745
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      721
    10. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      700
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      691
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      56
      638
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      624
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      613
    17. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      608
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      564
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      538
    Aihe