KIITOS SUUDELMASTA RASMUS
Mä olin 13-vuotias saadessani kokea ensisuudelmani.
Elettiin syyskuun alkupäiviä vuonna 1993.
Ja poika jota suutelin(tai hän oikeastaan suuteli minua)oli minun ensirakkauteni.
Hän oli tuli saattamaan minua kotiin,yhdessä vietetyn illan jälkeen.
Maa höyrysi sateen jälkeen.
Oli ihanan lämmintä ja tiesin että kohta tapahtuisi jotain.
Kävelimme vieretysten ja pian saavuimme erään hiekkatien päätyyn josta oli lyhyt matka kodilleni.
Poika,Rasmus,jota niin kovin rakastin ei voinut tulla saattamaan minua pidemmälle koska äitini ei sulattanut ajatusta että hänen tyttärensä oli rakastunut ei-suomalaiseen poikaan.Rasmuksen oli äiti virolainen ja isä romanialainen.
Ja niistä ulkomaalaisista geeneistä oli mielestäni syntynyt kaunein olento jota maa päällään kantoi.
Noh pääsimme tiemme päähän ja hän laittoi pyöränsä sivuun. Ja juuri kun olin kääntymässä häneen ja sanomassa ;että hei,nähdään sitten huomenna,hän laittoi kätensä kaulalleni hellästi mutta varmasti
ja suuteli minua.
Huh!
Ajatuskin siitä suudelmasta saa mut vieläkin liekkeihin.
Linnut lauloivat hiljaa hiekkatien viereisessä metsässä,maa höyrysi vielä sateen jälkeen ja mä...Mä olin onnellisempi kuin koskaan ikinä.
Rasmus katsoi muhun syvälle pähkinäsilmillään ja taivas ei sitä voi kuvailla mitenkään=))
Tää Rasmus oli muutenkin ihan Jumalainen.
Yhdessä me käveltiin Sotungin keltaisilla kukka kedoilla,nilkoihin asti mudassa ,vettäkin taisi ripsuttaa.
Mutta se piteli mua kädestä,hymyili ja lauloi mulle rakkauslauluja viroksi.
Se otti mut syliin ja lohdutti.
Taidan edelleenkin rakastaa sitä.
Rasmus joka asuit silloin vuonna 1993,Itä-Vantaalla,Nissaksessa.
Perheesi kanssa johon kuului isäsi,äitisi,isosiskosi ja pikkusiskosi.
Ja samassa talossa asui Roossin veljekset.
Tahdon sanoa: Teit minut,pienen "sinead o´connorin" hyvin ,hyvin onnelliseksi.
Rakastan Sinua edelleen ja olet sydämmessäni minne ikinä menenkin mitä ikinä teenkin.
Mä olin 13-vuotias saadessani kokea ensisuudelmani.
Elettiin syyskuun alkupäiviä vuonna 1993.
Ja poika jota suutelin(tai hän oikeastaan suuteli minua)oli minun ensirakkauteni.
Hän oli tuli saattamaan minua kotiin,yhdessä vietetyn illan jälkeen.
Maa höyrysi sateen jälkeen.
Oli ihanan lämmintä ja tiesin että kohta tapahtuisi jotain.
Kävelimme vieretysten ja pian saavuimme erään hiekkatien päätyyn josta oli lyhyt matka kodilleni.
Poika,Rasmus,jota niin kovin rakastin ei voinut tulla saattamaan minua pidemmälle koska äitini ei sulattanut ajatusta että hänen tyttärensä oli rakastunut ei-suomalaiseen poikaan.Rasmuksen oli äiti virolainen ja isä romanialainen.
Ja niistä ulkomaalaisista geeneistä oli mielestäni syntynyt kaunein olento jota maa päällään kantoi.
Noh pääsimme tiemme päähän ja hän laittoi pyöränsä sivuun. Ja juuri kun olin kääntymässä häneen ja sanomassa ;että hei,nähdään sitten huomenna,hän laittoi kätensä kaulalleni hellästi mutta varmasti
ja suuteli minua.
Huh!
Ajatuskin siitä suudelmasta saa mut vieläkin liekkeihin.
Linnut lauloivat hiljaa hiekkatien viereisessä metsässä,maa höyrysi vielä sateen jälkeen ja mä...Mä olin onnellisempi kuin koskaan ikinä.
Rasmus katsoi muhun syvälle pähkinäsilmillään ja taivas ei sitä voi kuvailla mitenkään=))
Tää Rasmus oli muutenkin ihan Jumalainen.
Yhdessä me käveltiin Sotungin keltaisilla kukka kedoilla,nilkoihin asti mudassa ,vettäkin taisi ripsuttaa.
Mutta se piteli mua kädestä,hymyili ja lauloi mulle rakkauslauluja viroksi.
Se otti mut syliin ja lohdutti.
Taidan edelleenkin rakastaa sitä.
Rasmus joka asuit silloin vuonna 1993,Itä-Vantaalla,Nissaksessa.
Perheesi kanssa johon kuului isäsi,äitisi,isosiskosi ja pikkusiskosi.
Ja samassa talossa asui Roossin veljekset.
Tahdon sanoa: Teit minut,pienen "sinead o´connorin" hyvin ,hyvin onnelliseksi.
Rakastan Sinua edelleen ja olet sydämmessäni minne ikinä menenkin mitä ikinä teenkin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.