Puolustusministeri on oikeassa armeija marssii

vatsallaaan kaloreita kuluu rankoilla marseilla ei niitä kanin ruuilla marssita sen tietää jokainen joka on raskasta työtä tehnyt. Onko puolustusvoimat enää tehtävien tasalla,monipuolinen ravinto johon kuuluu vihräravinto lisukkeena tämän luulisi menevän jokaisen jakeluun. Viherppiipertjät ja hinttivasurit eivät armejaan pääse vaikka sinne haluaisevat nämä onnettomat karsitaan kutsunnoissa pois, ennen onneton vasuri paska oteetiin armeijan syleilyyn vakka tiedettiin ettei näistä entisien käpäkaartilaisien sekasikiöista tehdä taisteliaa .
14143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Li tulee kommentoimaan tätä rankasti kunhan selviää....

Äänestä

Tämä oli tämän kesän rimanalitus, mutta sopii erinomaisesti sinipersun suuhun. LimboJussi.
Hirvee on tarve sotahullulla saada kannatusta nousemaan edes muutaman promillen verran.

Äänestä

lii ryyppää yhtä rankasti kuin edeltätäjänsä pariviikkoa putkeen hhe

Äänestä

Ylipainoiset sotilaat ei marssi mihinkään! Taas rimanalitus puolustusministeriltä. Selitti vielä, että kyselyn mukaan varusmiehet ei halua kasvisruokaa. Seuraavaksi Jussi tekee kyselyn, että mikä olisi varusmiehille paras aika herätä aamulla.

Äänestä
  • joo ja tuleeko vääpeli pyllyn pyyhkimään ja kessu satua lukemaan ja peittelemään?

    Äänestä

  • Ituhipit ovat saaneet vaihtoehtona syödä kasvisruokaa joka päivä. Ehkä heillä on vaihtoehtona myös herätä myöhemmin. Mitähän siitä seuraisi ituhipeille jos pari ateriaa pitäisi syödä lihaversiona. Tulisi ehkä hirveitä psyykkisiä ongelmia.

    Äänestä

Ei armeijassa joka päivä olla marssilla tai taisteluharjoituksessa, mutta sitähän perussuomalaisten ja sinisen tulevaisuuden jäsenet ja kannattajat eivät tiedä, kun eivät ole kelvanneet varusmiespalvelukseen henkisen vajavaisuutensa takia.

Puolustusministeri käy epätoivoista eduskuntavaalikampanjaa, kun tietää, että eduskuntaan ei pettureita huolita.

Armeijassa on torstaisin hernesoppapäivä, ja jälkiruokana pannukakkua ja hilloa, nekin ovat kaikki kasvisperäisiä ruoka-aineita, ilman lihaa tai lihavalmisteita.

Äänestä
  • Ai hernekeitossa ei ole lihaa? Oletko sokea.
    Muistakaa soijan olevan sianruokaa.

    Äänestä

  • Armeijan hernesopassa ei ole lihaa, mutta voidaan valmistaa palvilihahernesoppaa, jossa on palvattua sikaa mukana.

    Tiedätkö kuinka monessa elintarvikkeessa on soijaa? Sitä löytyy leivistä, pizzoista, valmiista einesruuista jne.

    Oluessa, keskikaljassa ja neloskaljassakin on sitä, jos ostaa ulkolaisia tuotteita.

    Äänestä

  • Hernesoppaan on hyvä laittaa savustettua sianpotkaa,kasvishernekeittoa olen syönyt yhden kerran ei maistunut olen sitä mieltä että sekaravinto johon kuuluu lihaa ja kasviksia,aina tulee näitä vouhottajia aika ajoin mutta onneksi nämä unohtuvat kun osa tulee järkiinsä.

    Äänestä

Sitä se tekee kun siviilipalvelusväki pääsee päättämään armeijan muonituksesta.

Äänestä

Eivätkö äidit enää lähettelkään sotaopissa oleville sankaripojilleen palvikylkeä?

Äänestä

Armeijan ruokahuollossa on ammattilaisia, joka takuulla tietävät tarvittavan ravinnon määrän ja koostumuksen. Jos viikon 14 ateriasta on kaksi kasvispohjaista, ja yhtä ravitsevaa kuin muutkin,, eii siitä taistelukyky heikkene.
Niinistö puhuu täyttä potaskaa ja osoittaa jälleen kerran ammattitaidottomuutensa puolustusministerinä.
Niinistön ihalilema korpraali Hitler oli muuten kokonaan kasvisyöjä. Tulikohan nälkä Ypres'n mutaisissa juoksuhaudoissa?

Äänestä

Kirjoitat klassisella persutyylillä.

Et pysty tuottamaan kolmea virkettä ilman viittauksia homoihin ja ulosteisiin.

Bonuksena mainitset sekasikiöt. Sekin on hyvin perusmainen tapa viitata toisiin ihmisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hävetkäävasurit kirjoitti:

vatsallaaan kaloreita kuluu rankoilla marseilla ei niitä kanin ruuilla marssita sen tietää jokainen joka on raskasta työtä tehnyt. Onko puolustusvoimat enää tehtävien tasalla,monipuolinen ravinto johon kuuluu vihräravinto lisukkeena tämän luulisi menevän jokaisen jakeluun. Viherppiipertjät ja hinttivasurit eivät armejaan pääse vaikka sinne haluaisevat nämä onnettomat karsitaan kutsunnoissa pois, ennen onneton vasuri paska oteetiin armeijan syleilyyn vakka tiedettiin ettei näistä entisien käpäkaartilaisien sekasikiöista tehdä taisteliaa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu