Kaasuautot?

Eikös nämä ole todella edullisia kuluiltaan verrattuna dieseliin? Eikö tankkauspaikat riitä vai miksi keskustelu on hiljaista näiden osalta?
12294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ovathan niiden myyntimäärät nousseet rajusti. Ne eivät vain ole seksikkäitä, vaikka niihin ei liitykään samoja ongelmia kuin sähköautoihin. Siksi niistä ei jupista.

Ongelma on muna-kana. Tankkauspaikkojen puute ehkäisee autojen ostamista, ja autojen vähäinen määrä pitää tankkauspaikat poissa.

Minulla on kaasuauto tai oikeammin hybridi niin kuin melkein kaikki taitavat olla. Toimii mainiosti, kun pääsen tankkaamaan työmatkan varrella. Kaasulla pääsen 300-350 kilometriä, sitten auto siirtyy bensaan. Tankkaan noin kaksi kertaa viikossa.

Ajaminen on halpaa, koska minulla on kiinteä kuukausisopimus ja kilometrejä tulee paljon. Polttoainekulut ovat minun kilometrimäärilläni reilusti alle puolet siitä, mitä tulisi bensa-autolla.

Äänestä

"Eikö tankkauspaikat riitä vai miksi keskustelu on hiljaista näiden osalta?"

Täällä suurin osa kirjoittajista ajaa sen hintaluokan kalustolla ettei uusien autojen ostaminen kosketa heitä millään tapaa. Kaasuautoja ei ole vielä niin vanhoja että niitä olisi tarjolla hintaluokassa alta viisitonnia.
Kaasuautot tulevat vahvistamaan asemiaan isosti kun WLTP-verotus tulee voimaan. Kaasua saa sieltä missä valtaosa ihmisistä asuu. Maaseudulla on hiljaisempaa, mutta se ei kaasuautojen yleistymiseen paljoa vaikuta. Ruuhkasuomen osuus Suomessa ostettavista uusista autoista on niin korkea.
Eli keskustelun vilkkaus täällä ei ole kovin olennainen asia, palstan ostovoimaon surkea. Seuraa kaasuautojen hintoja niin tiedät mitkä valmistajat menestyvät lähivuosina myyntitilastoissa.

Äänestä

Itse asiassa kaasuautoja on alkaen hintaluokasta tonni. Osa on tietenkin itserakenneltuja, mutta myös tuontiautoina on tuotu kaasuautoja. Oikeastaan yhtälö onkin vielä erikoisempi, kun tarjontaa on halvoista kaasuautoista ja silloin voi olettaa että kuukausikuluillakin on merkitystä. Itse ostin juuri uuden ns. "kaasuhybridin" ja tarkoitus olisi sillä säästää edelleen päivittäisissä työmatkakuluissa. Itse uskon myös kohta huimaan kasvuun. koska tankkauspaikkoja löytyy sekä gasumin että yksityisten. Toki niistä on varmasti pulaa haja-asutus alueilla, itä- ja pohjoissuomessa. Eikä noita autoja edes aktiivisesti välttämättä tarjota - liikkeessä sanottiin että kaasuautoa ei edes ole koeajettavaksi, mutta niin vaan se siellä koeajorivissä oli.

Äänestä

Varmaan vielä liian kalliita. Käytettynä löytyy pääasiassa vain jotain ww passattia tai volvo v70 joka ei kumpikaan ainakaan minua innosta. Audi A3 kelpais ja octavia sedanina, mutta liian uusia ja kalliita vielä.

Äänestä

Kaasuautot nostavat myyntilukuja ilman mitään pöhinää tällä palstalla.
Täällä persaukiset vittuilevat toisilleen. Raha liikkuu aivan toisaalla.

Äänestä

Mä kans ihmettelen, että miksi jengi etenkin. dieselillä paljon ajavat eivät innostu kaasuatoista.

Koitin rakennella octaaviaakin GTEC niin ei saatavilla. Muutamia vähän ajettua käytettyjä löytyy. ovatko nämkin jotain tuonti autoja?

Äänestä
  • Sama homma Seatilla, näyttäs olevan saatavuus heikkoa. Oma tuli juuri ajoon. En tiedä eikö haluta myydä pitkien toimitusten takia vai mitä.

    Äänestä

Kaasuautot häviää sähköautoille.

Äänestä
  • Ehkä jossakin vaiheessa, nyt huomattavasti järkevämpi vaihtoehto. Toimivat myös bensalla ja normaalisti biokaasulla. Kaasuautot ei myöskään maksa 30-40tuhatta euroa koppimopoluokassa. Kaasu sähkö....

    Äänestä

Meneekö kaasuhana kiinni?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ddddjj kirjoitti:

Eikös nämä ole todella edullisia kuluiltaan verrattuna dieseliin? Eikö tankkauspaikat riitä vai miksi keskustelu on hiljaista näiden osalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu