Lesta vittuilee hätäpäissään jopa hallituskumppaneilleen kun kepun kannatus laahaa ja kyntää yhä syvemmällä. Ei mikään puolue kelpuuta enää Sipilän johtamia agraarikommareita hallituskumppanikseen. Lähtölaskenta kortistoon on Pöpilällä toden totta alkanut.
Sipilä polttelee siltoja joka suuntaan
Se.oli.sitten.siinä
3120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä ei vain halua tajuta sitä, että suomen kansasta on vain häviävän pieni osa lestoja, jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan ja uskovat kaiken mitä "Herran totuutena" kerrotaan...
Kylmä totuushan on kuitenkin se, että:
Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan lestan lakeijoineen ja sukulaisineen päästä Jumalan valtakuntaan.
Vielä pienempi osa on kännipäissään päin punaisia hortoilevia viherpunikkeja.
Aivan Sahmsa känni ei ole enää eduskunnassa ja Urkki on jo mullan alla ja Ahti sahti Karjalinen myös puhumattakaan Kiviniemestä joka joi kaljaa, mut ei mitään uutta auringon alla koska tiedätkö mitä?