Puolustusministeri Jussi Niinistö?

Haluatko ohjata ravintoterauppesesti Suomen nuorison kutet johtotähtesi Timo Soini on toiminut?
14163
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ravitsemustieteiden professori Mikael Fogelholm tiivisti asian hyvin.

"Ensinnäkin tietämättömyys, toiseksi ennakkoluulot ja kolmanneksi se, että sinisten ja perussuomalaisten kuuluu vastustaa kaikkea, joka vähänkin viittaa vihreään liikkeeseen – ja heidän mielestään kasvissyönti on yksi sellainen asia"

1Äänestä

Nyt sotkette! Hevoset kulkee ruoholla!

Äänestä
  • Sota-aikana suomalaiset sotilaat söivät näkkileipää, ruisleipää, ruispuuroa, hernesoppaa, joskus oli voita tai margariinia. Liharuokia ei juurikaan ollut, koska lihasta oli pulaa sekä rintamalla että kotirintamallakin.
    Saattoi mennä viikkojakin, että ei lihaa syöty, mutta silti sotilaat tekivät työnsä mallikelpoisesti.
    Kuluu vielä yhdeksän kuukautta, että maahan saadaan uusi hallitus, ja osaava puolustusministeri.

    1Äänestä

  • Toivottavasti uusi tulee RKP:stä. Ne ovat hyviä puolustusministereinä.

    1Äänestä

Toimittajat voisivat selvittää ja todistaa, missä muussa maassa sotilaat taistelevat heinävellin voimin?

Äänestä

On typerää verrata sota-aikaa ja nykytilannetta. Sota-aikana ei ollut lihaa edes tarjolla. Jos sitä olisi ollut samanlaiset vuoret kuin tänäpäivänä niin kyllä nillä olisi sotilaat ruokittu mieluummin kuin viety ilmaiseksi Kiinaan verovaroin. Tänänä päivänä on kyse puhtaasti "vale"vihreyden tuputuksesta. Jos ihmisen hyötysuhdetta hyödyntää kasvisravistoa tai lihaa tai muitakaan ravinneaineita ei ole selvietty, ainakaan tietoa ihmisen hyötysuhteesta ei löydy netistä, niin mietn joku vihreä aate voi väittää, että ruohon syötäntä ihmiselle on tehokkaampaa ja vihreämpää kuin lihan tai kalan. Jos kaikki söisivät järvikalaa niin kuin joku vihreä neropatti, ellei oikeaksi samaaniksi nostettun vihreiden Linkolan mukaan pitäsi kaikkein tehdä, Suomen järvet olisi jo ajat siten loppun kalastettu. Linkola on itseasiassa syönyt muiden piikkiin herkkuja, joihin koko väestöllä ei ole Suomessa mahdollisuutta.

Äänestä
  • Tähänpä mielisin lisätä: tilu-lilu-lii, tilu-lilu-lii.

    Äänestä

Eikö puolustusvoimien tehtävä ole kouluttaa tositilanteisiin, myös ravinnossa?

Äänestä

Jos kasvisravinto tarkoittaa koulutusta nälkään, niin silloinhan se on perustelltua. Mutta kukaan näillä argumenteilla asiaa ei ole puolustusvoimista perusteltu. Suomessa viettetään kuitenkin joka vuosi solidaarisuden vuoksi ns "nälkä"päivä. Eikö se varuismiehille riitä, vaan heidän on sitä viettettävä kaksi kertaa viikossa. Ko aloite on pelkästtään ideologinen. Ilmeiosesti seuraavassa vaiheessa sotilaiden on kumarrettava pari kertaa viikossa Mekkaan päin muka antautumisen opetuksena. Sotilaar tarvitsevat lihaa ja proteniaa.. Ne jotkae ivät sitä tarvitse, voiva tjättää lihapalat lautasen reunalle. Niin yksinkertaista se on.

Äänestä

"Puolustusministeri Jussi Niinistön mielestä "armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla"."

Jos on tuota mieltä voisi myös kertoa mitä hän järkkäisi itärintamalle tänään. PIZZAA? Kotipitsa-auto karauttaa ruokailupaikalle ja tööttää, pojat pissalle!

1Äänestä
  • Mehän tilattiin jo Talvisodan aikana pizza-auto Viipurista, kun se toi meille isot pizzat ja mannerheim maksoi.

    Pizza oli täyslihaa, iso pihvi pohjana, päällä täytteenä sikaa ja nautaa. Persujen ja sinisten esi-isät söivät porkkanoita toistensa hanureista.

    Äänestä

Seuratkaamme Viisasta Johtajaa! Kasvispohjaisen ruuan vaihtoehdoksi kaksi kertaa viikossa nakkimukeja ja keskikaljaa!

Äänestä
  • Suuri johtaja on sanonut Jussi Niinistön olevan vain sydämenlyönnin päästä hänestä ,se tarkoittanee sitä että pitää syödä esikuvansa mukaisesti.

    Äänestä

Miksi johtotähtemme treeni Lopetettiin Ritva Elomaan johdolla? Puoluepoliittisistako syistä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liikunnallinen kirjoitti:

Haluatko ohjata ravintoterauppesesti Suomen nuorison kutet johtotähtesi Timo Soini on toiminut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu