Millainen työpaikka Hyvinkään Sveitsi?

Kävin katsastamassa Sveitsin hotellia, kun olen muuttamassa Hyvinkäälle ja töitä etsiskelen. Oli tosiaan hieno paikka ja ympäristö myös. Mutta onko tietoa, millainen on työpaikkana, että kannattaako kysellä?
4231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etsivät ainakin "hierojia" ja yms tarpeiden tyydyttäjää niin vanhoille rouville kuin nuorille miehille, riippuu mitä sukupuolta edustat. Palkkiot tietysti verottomasti. Siivoojan duunista maksat verot tietysti.

Äänestä

Edellä omituinen vastaus joltain kinkyltä. Hotelli Sveitsi on ollut auki noin vuoden. Eihän kukaan voi ulkopuolelta tietää, millainen ilmapiiri talon sisällä on. Mutta koska tavallaan kaikki työntekijät ovat uusia, he itse luovat paikan hengen. Tervetuloa työhön ja asumaan Hyvinkäälle.

Äänestä

Kuulin että puolet henkilökunnasta irtisanoutunut ja toinen puoli sairaslomalla, sama meno jatkunut jo jonkin aikaa. Eiköhän se jotain kerro. Katsasta tarkemmin, ennen kuin haet töihin.

Äänestä
  • Samaa kuullut, että henkilökunnan vaihtuvuus on suurta varsinkin ravintolan puolella. Palkkaa maksavat Tes:in mukaan joten harkitsisin tarkkaan sinne menoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työtävailla kirjoitti:

Kävin katsastamassa Sveitsin hotellia, kun olen muuttamassa Hyvinkäälle ja töitä etsiskelen. Oli tosiaan hieno paikka ja ympäristö myös. Mutta onko tietoa, millainen on työpaikkana, että kannattaako kysellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu