Abortti on vaan ihan laillinen oikeus Suomessa ja kaikissa sivistysmaissa. Näin on jo lähes 50 vuotta. Se kuuluu oikeudenmuksiseen yhteiskuntaan. Mitä enemmän hyvinvointia valtiossa sitä vapaampi aborttioikeus ja parempi naisen asema. Kaikki kansanedustajat yhtä höpertäjäyhdistystä lukuunottamatta on sitä mieltä että lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Samoin ajattelee ministerit ja pressamme. On hienoa elää hyvän terveydenhoidon maassa missä abortin saa niin helposti.
Emme voi laille mitään
6
132
Vastaukset
- DomPerignon-34
Se on osa toimivia terveyspalveluja. 😊
- mukavuusm--hat
on kaukana sivistyneestä eikä terveydenhoidon kanssa mitään tekemistä. Päinvastoin, usein pilaa etenkin mielenterveyden. Lapsen se tapp.aa lähes 100% varmuudella.
Ja yhä odotellaan niitä todisteita höpertäjän toivemutuille päättäjien kuvitelluista mielipiteistä.Kyllähän niitä aborttimielipiteitä joka vaalien aikaan tiedustellaan ja julkaistaan. Jokainen kansanedustaja saa tehdä aloitteita, ja aborttialoitteita on Räsäskällä riittänyt, eikä niistä kukaan ole jaksanut riehaantua, kun ne tulee yhtä vääjäämättä kuin bassosoolo, ja menee ohi eikä kukaan taputa. Onko muisti mennyt? Aborttikieltoaloitteita on tehty ihan naurunaiheeksi lähinnä.
Laura Huhtasaari, joka on oikea hihhuli, kreationisti ja persujen persu esimerkiksi kertoi pressanvaalikoneessa, että kannattaa nykyistä aborttilakia. Naisena tietää, mitä se raskaus on. Etkös sinä kunnioita päättäjien kantaa?
- Eikuulumulle
Ei se laita djurströmiä solvaamaan keitään.
- Neuvoteuvo
No totta että laki on tasa-arvon puolella eikä naisten tarvi alkaa suoltamaan kersoja jos ei halua. Hyvää tietoa aborttioikeudesta saa Väestöliiton nuorten klinikalta. Netti neuvoo jos olet vaikeuksissa!
- Neuvoteuvo
Unohin linkin. Täältä nuorille seksuaalineuvontaa ja korsunkäytöstä ja aborttitietoa. Älä jää yksin vaan selvitä oikeutesi!
https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454