Liikanen EKPn johtoon

kannatan

Kannatan. Sitten loppuu tämä katastrofi nopeimmin. Liikanenhan tuhosi Suomen talouden parissa vuodessa 1980 luvulla. Lisäksi hän hävitti ihmisten rahat EKPn porukassa nollakoron avulla.Aiheutti biljoonaelvytyksen jolla köyhdytettiin kansa perusteellisesti. Sosialistina Liikanen on saavuttanut jo saman kuin monet hullut diktaattorit etelän maissa. EU tarvitsee Liikasen topimeenpanemaan vararikon loppunäytöksen.

30

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elitokratia

      Näennäisdemokratiassa toistaitoiset urapoliitikot päättävät taloudesta. Oikeassa kansanvallassa taloudesta päättävät ekonomistit eli talousalan asiantuntijat!

    • Taas-naurattaa

      Liikanen on erittäin arvostettu pankki- ja talousmies.
      EU-vihaajien mollaus todistaa sen omalta osaltaan.

      Suomi on Liikasen aikana noussut pankkikriisin jälkeen ennen näkemättömään kukoistukseen.

      EKP:n pääjohtajaehdokkuus on hyvä todiste pätevyydestä.

    • Liikanen tuli valtionvarainministeriksi 1987. Suomen talous "tuhottiin" 1986, kun lainanhaku ulkomailta vapautettiin.

      Vapautus sinänsä oli nykyisen hyvinvoinnin ehdoton edellytys. Impivaaralaisuus olisi ollut tuhoontuomittu tie. Sori vaan.

      • Eki-oli-muutakin

        Suomen liittyessä EU:iin Eki taisi olla ensimmäinen komissaari.
        Sitten hän oli Suomen Pankin pääjohtaja ja ansioitui 2008 alkaneen pankkikriisin seurausten korjaajana.

      • Eki-oli-muutakin kirjoitti:

        Suomen liittyessä EU:iin Eki taisi olla ensimmäinen komissaari.
        Sitten hän oli Suomen Pankin pääjohtaja ja ansioitui 2008 alkaneen pankkikriisin seurausten korjaajana.

        Jeps. Aika pätevän ja arvostetun uran on tehnyt. Kommentoinkin lähinnä tuota väitettä, että olisi tuhonnut Suomen talouden...

        Siitä voidaan sitten olla montaa mieltä, toimiko 80-luvun lopun hallitus järkevästi yrittäessään välttää romahdusta. Jälkiviisaana voi toki sanoa, että ehkä olisi pitänyt antaa homman kaatua aikaisemmin...

      • ansiotko
        Eki-oli-muutakin kirjoitti:

        Suomen liittyessä EU:iin Eki taisi olla ensimmäinen komissaari.
        Sitten hän oli Suomen Pankin pääjohtaja ja ansioitui 2008 alkaneen pankkikriisin seurausten korjaajana.

        Liikanen oli 2008 kriisin ratkaisina EKPssä samoin kuin 1980-kriisin ratkaisuissa. Molemmissa tapauksissa käytti häikäilem'ttä sosialistien menetelmää ratkaista asia rosvoamalla rahat niiltä joilla sitä vielä oli jemmassa pahojen päivien varalle. Kovan rahan politiikka auttoi niitä jotka olivat suojatussa työpaikassa valtiolla ja kunnissa. Siis SDPn väkeä. Sitten 2008 kriisissä rotsittiin säästäjiltä taas rahat nollakorolla,inflaatiolla ja lopuksi EKPn biljoonaelvytyksellä joka merkitsi rahan arvon tuhoutumista lopullisesti. EKPssä Liikasella oli siis suuri mahdollisuus taas tuhota rahat ja sen hän teki perusteellisesti. Pian sen kaikki näkevät koska elvytykset joutuu kansa katkerasti lopuksi maksamaan romahtaneista palkoistaan orjatyöllä kuten moni jo kokeekin.

      • ansiotko kirjoitti:

        > Liikanen oli 2008 kriisin ratkaisina EKPssä samoin kuin 1980-kriisin ratkaisuissa.

        1980 -kriisin ratkaisussa Liikanen EKP:ssä? No ei todellakaan ollut. Vasta 2004 eteenpäin.
        2008 kriisi ei aiheutunut EKP:n toimista, eikä EKP:n toimet juurikaan Suomeen vaikuttaneet, mitä nyt pitivät valuutan ja korot vakaana ja siten ehkäisivät syöksykierteen.

        > Kovan rahan politiikka auttoi niitä jotka olivat suojatussa työpaikassa valtiolla ja kunnissa

        2008 vai 1980-luvulla? 2008 ei voida puhua kovan rahan politiikasta, mutta 1980 -luvulla näin todellakin oli. Toisaalta, kovan rahan politiilkka oli vain yksi tekijä. NL:n romahdus oli paljon isompi...

        > Sitten 2008 kriisissä rotsittiin säästäjiltä taas rahat nollakorolla,inflaatiolla
        > ja lopuksi EKPn biljoonaelvytyksellä joka merkitsi rahan arvon
        > tuhoutumista lopullisesti.

        Tuota tuota... Ei.
        Inflaatio on pyörinyt vuodesta 2008 alkaen noin 1-2% tasolla. (hetkellisesti kävi neljässä, mutta kävipä deflaation puolellakin). Rahan arvo on säilynyt pikemminkin liian hyvin. Säsätäjien omaisuus pysyi pankissa hemmetin hyvin turvassa, ne hävisivät, joilla oli sijoituksia pörssissä. Inflaatiokuvaaja löytyy tuolta: https://findikaattori.fi/fi/1

        Oikeastaan 2008 lama oli ongelma lähinnä niille, jotka jäivät työttömiksi. Rikkaat menettivät vähän rahaa, mutta pieni- ja keskituloiset eivät juuri lamaa edes huomanneet.

        EKP:n elvytys on ollut sen verran maltillista, ettei se ole juurikaan vaikuttanut euron arvoon.

        > Pian sen kaikki näkevät koska elvytykset joutuu kansa katkerasti
        > lopuksi maksamaan romahtaneista palkoistaan orjatyöllä kuten
        > moni jo kokeekin.

        Moni varmaan kokee, mutta todellisuudessa ansiotaso on kehittynyt aika hyvin viime vuosina.
        https://findikaattori.fi/fi/13

        Ei kannata hakea taloustietojaan kantabaarin spurkuilta. Todellisuus on muualla.

        Se on kyllä totta, että hallituksemme toimet ovat kurjistaneet köyhimpien ja heikkotuloisempien asemaa. Mutta hetkinen, sehän ei taas ollut Liikasen syytä...

      • ota-paukku
        TheRat kirjoitti:

        Taidat olla se kantabaarin kundi? Siellähän nämä Suomen päätökset tehdään . Sieltä on peräisin kaikki lamat kun ahneet vetivät liiveihinsä ihmisten rahat ja omaisuudet ja vielä valehtelitte heille että näin pitää tehdä. EU on tuhonnut monet valtiot Suomi mukaanlukien. Ja sinun ja Liikasen mielestä kaikki hyvin? Toivottavasti et ole näitä päättäjiä koska se merkitsee ääretöntä välinpitäm'ttömyyttä ihmisistä ja kansantaloudesta.Oman pussin lihottaminen muiden työllä ja rahoilla on sietämätön ominaisuus politiikassa kuten nytkin näkyy. Nyt kapitalisti ja sosialistit pelaavat samaan pussiin kansantaloutta vastaan. EU ja Suomi pelaa järjetöntä peliä jossa laeilla nyysitään tukiaisrahaa joka jaetaan korruptioystäville. Kansat velkaantuvat ja utopiaa pyöritetään kansan veloilla. Asunnontuotanto malliesimerkkinä.Tilastosi perustuu Liikasen prujuihin joilla ei ole mitään arvoa koska ne eivät huomioi todellisuutta vaan verrataan aina taalaan joka on myös arvoton raha.Todellisuudessa euro on romahtanut yli sata prosenttia. Oikeastaan asuntojen hinnan nousu Helsingissä osoittaa asia paremmin.

      • ota-paukku kirjoitti:

        > Tilastosi perustuu Liikasen prujuihin joilla ei ole mitään arvoa

        Eivät perustu, enkä ole Liikasen prujuihin tutustunut, mutta veikkaan niillä olevan arvoa ihan kivasti.

        > koska ne eivät huomioi todellisuutta vaan verrataan aina taalaan
        > joka on myös arvoton raha.

        Veikkaan sinun tarkoittavan USD:a? Ensinnäkään se ei ole arvoton valuutta ja toisekseen valuuttoja verrataan useimmiten valuuttakoreihin, joissa USD on toki mukana. Minä kyllä taisin verrata kuluttajahintoihin, eli elinkustannuksiin.

        > Todellisuudessa euro on romahtanut yli sata prosenttia.

        Just. Montako euroa sait viimeksi kun kävit snäkäriltä hakemassa taksarisi?

        > Oikeastaan asuntojen hinnan nousu Helsingissä osoittaa asia paremmin.

        Asuntojen hintojen nousu Helsingissä on ollut aika maltillista pitkään. Viimeiset pari - kolme vuotta on nähty jopa 3-5% vuosinousua, vähän alueesta riippuen. Ei siis kovin kovaa. Ansiotaso on noussut myös mukavasti samalla ja työllisyys parantunut.

        Oikeasti, hae ne oppisi joltain, joka tietää mistä puhuu. Edes perusteet.

      • turhaa--

        Eipä sinua kukaan usko. Juttusi ovat pörssipelimaailmasta eli tuhon siemenestä.Oma ajatus puuttuu kun on myynyt itsensä muutamasta eurosta.

      • turhaa-- kirjoitti:

        Eipä sinua kukaan usko. Juttusi ovat pörssipelimaailmasta eli tuhon siemenestä.Oma ajatus puuttuu kun on myynyt itsensä muutamasta eurosta.

        Voit toki uskoa noin. Voit myös uskoa Joulupukkiin, Jeesukseen tai vaikka Isoon Spagettihirviöön, mutta jos teet sen jostain muusta kuin hupisyystä, niin älä ihmettele, jos ihmiset pitävät sinua hieman outona...

    • Jotain.laitaa

      Huom. Suomessa ei yksi ihminen voi päättää tai Kekkonen aika paljon, sen jälkeen on yhdessä päätetty.

      • Elitokratia

        Hehheh!? Vai on ihan YHDESSÄ päätetty asioista??? ;-)

        Me kaikki 5,5 miljoonaa suomalaista olemme yhdessä päättäneet KAIKEN?

        Vaikka Bryssel päättä jo yksin yli puolet asioistamme! Loput pieni valtaeliitti.

        Voiko naiivimpaa kommenttia enää olla...

      • Elitokratia kirjoitti:

        Sitä kutsutaan edustukselliseksi demokratiaksi. Me kaikki (täysi-ikäiset) voimme vaikuttaa siihen, ketkä meitä edustavat näissä demokraattisesti valituissa elimissä. Nämä asiat opetellaan sitten jossain seiskalla tai kasilla varmaan viimeistään.

        Se taas, mistä edellinen puhui, koski sitä, että yksi ihminen ei voi päättää, vaan useamman ihmisen pitää olla samaa mieltä. Esimerkiksi lakia on vaikea saada läpi, mikäli yli puolet eduskunnasta ei ole sen takana. Kekkosen aikaan oltiin hieman lähempänä monen eu-vastustajan ihailemaa diktatuuria.

      • vakava-tila

        Liikanen on saanut asemansa SDPltä,eikä koko Suomen kansalta. Palkaksi hän lähes tuhosi puolueensa päätöksillään. Nyt vain odotellaan loppunäytöstä. EKPssä ei toimi demokratia .Järjestössä yksi häirikkö voi johtaa kaikki harhaan kuten koululuokassa.Ja kukaan ei edes valvo sen toimia vaan nytkin luullaan kaiken olevan hyvin kunhan tehdään riittävästi velkaa.

      • Lykkäät-pötyä

        Liikanen oli menestyksekäs poliitikko. Hänen valtakirjanaan oli äänestäjien kannatus.

        Lisäksi hän oni erittäin taitava ja hyvin kielitaitoinen sekä esiintymiskykyinen.

        Komissioon hänet nimitti Suomen hallitus eduskunnan suostumuksella. Hän oli mm. toiminut valtiovarainministerinä.

        SP:n pääjohtajan nimittää presidentti eduskunnan pankkivaltuusmiesten suosituksesta.

        EKP on osa EU:n organisaatiota ja demokraattisessa valvonnassa.
        EKP:n pääjohtajan nimittää Eurooppa-neuvosto komission esityksestä. Nimitys on parlamentin hyväksyttävä.

        EKP on vastuussa EU:n rahapolitiikasta.

      • EiHelvetti
        Elitokratia kirjoitti:

        Hehheh!? Vai on ihan YHDESSÄ päätetty asioista??? ;-)

        Me kaikki 5,5 miljoonaa suomalaista olemme yhdessä päättäneet KAIKEN?

        Vaikka Bryssel päättä jo yksin yli puolet asioistamme! Loput pieni valtaeliitti.

        Voiko naiivimpaa kommenttia enää olla...

        "Voiko naiivimpaa kommenttia enää olla... "

        Voi! Osoitit sen juuri itse.

    • tarkkanäköinen

      liikanen oli 70-luvun alun sdp suuri välkkyvä tähti, t.halosen, p,lipposen e.tuomiojan , p.sunqvistin i-k björglundin lisäksi. Nämä kaikki olivat vannoutuneita DDR:n kannattajia, suorastaan hoonekkerin opetuslapsia, Samalla tulinkin kirjoittaneeksi tuossa edellä lähes täydellisen tiitisenlistan. Nuo muut olivat siihen aikaan liikaseen nähden noviiseja, turpohuuli liikanen oli jo ehtinyt tuhoamaan teiniliiton. Muutama vuosi vierähti liikasella sitä maiskutellen, seuraavaksi tuhottiin Outokummun työntekiöiden eläkekassa. Turpohuulesta tuli aikanaan valtiovarainministeri, komennusmiehet ja erittäinkin heidän päivärahansa olivat turpohuulelle liikaa, veroton päiväraha oli suorastaan punainen vaate, niiden kimppuun käytiin apinanraivolla. Kansanedustajien päivärahat muutettiin kulukorvauksiksi ja komennusmiesten päivärahoja alettiin verottamaan rajusti. Liikasen lentävät ja ivalliset lausunnot olivat stasilaisen arkipäivää70-luvun alussa , esim. työläinen joko sinulla on Maanviljelijä elättinä tai käyttäkää kondomia, ettei tulisi lisää väyrysiä. No eipä hätiä sosialisteilla oli politiikassa ns. värisuora oli lupa mellastaa Turpohuuli liikanen lähetettiin eu-lähettilääksi "kremliin"=bryssel. Sinne lähti koko liikasen perhe, assi vaimolle siunautui brysselissä "konsultintöitä" korvaukset olivat monia miljoonia. Viimein koitti Suomalaisille se kauhunpäivä liikasen paluu. Brysselissä vietetyn ajan aikana , ddr-aateveli oli edennyt presidentiksi. Tuli aika s-pankin johtajan vaihtoon. Täällähän oli valmiina liikanen jonka aateveli nimitti ko. tehtävään , Ei noissa edellämainituissa viroissa EI YHDESSÄKÄÄN ole mitään tekemistä älyn eikä järjen kanssa , ei edes tietämyksen kanssa. Raha ja sivistys ei kulje koskaan samassa kädessä eikä yhtä matkaa. halosen päiväuni oli kuten demarit sen ilmaisivat. Pistetään liikanen kasvamaan korkoa Suomenpankkiin, joku roti näihinkin hommiin piti tulla , sanon minä.

      • Taas-naurattaa

        On niin paksua pötyä. Toisaalta tuollaisten hölmöjen puolesta pitäisi olla surullinen.
        Ehkäpä he kuitenkin ovat onnallisia valesiinsa uskoessaan?

      • tarkkanäköinen
        Taas-naurattaa kirjoitti:

        On niin paksua pötyä. Toisaalta tuollaisten hölmöjen puolesta pitäisi olla surullinen.
        Ehkäpä he kuitenkin ovat onnallisia valesiinsa uskoessaan?

        Tulee mies räkänokastakin , vaan ei tyhjän naurajasta. Kerro nyt hihittäjä mikä kohta liikasen toimissa ei pidä paikkaasa,

      • Taas-naurattaa

        Todista jokin väitteesi todeksi. Liikanen oli ja on nimittäin keskitien demari, tosin enemmän Lipposen kuin Sorsan miehiä eli oikealle kallellaan.
        Ja näköjään väität myös kivikovaa kokoomuslaista Sauli Niinistöä ddr-läiseksi.

        Ei oikeastan edes naurata.

      • tarkkanäköinen
        Taas-naurattaa kirjoitti:

        Todista jokin väitteesi todeksi. Liikanen oli ja on nimittäin keskitien demari, tosin enemmän Lipposen kuin Sorsan miehiä eli oikealle kallellaan.
        Ja näköjään väität myös kivikovaa kokoomuslaista Sauli Niinistöä ddr-läiseksi.

        Ei oikeastan edes naurata.

        Tässähän ei ollut kuin pikkanen pinnan raapaisu liikasen touhuista, Ne mitä kirjoitin pitää paikkansa, JOKAINEN joka on politiikkaa ja politikkojen tekosia seurannut tietää , että kirjoitus pitää 100% :sti paikkansa.Mitä taas tulee joihinkin tyhjän naurajiin, no anti olla.

      • todistaja
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Totta puhut.Todistan sen.

      • Taas-naurattaa

        Valeella on lyhyet jäljet. Toistelu ei muuta niitä tosiksi.

      • tarkkanäköinen
        Taas-naurattaa kirjoitti:

        Todista jokin väitteesi todeksi. Liikanen oli ja on nimittäin keskitien demari, tosin enemmän Lipposen kuin Sorsan miehiä eli oikealle kallellaan.
        Ja näköjään väität myös kivikovaa kokoomuslaista Sauli Niinistöä ddr-läiseksi.

        Ei oikeastan edes naurata.

        Missä kohdassa mainitsin S. Niinistön nimen. Onko demarilla luetun ymmärtäminen hakusessa, Lopeta se hihittely ja ala opiskelemaan

      • paha-sana
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Missä kohdassa mainitsin S. Niinistön nimen. Onko demarilla luetun ymmärtäminen hakusessa, Lopeta se hihittely ja ala opiskelemaan

        SN on hyväksynyt Liikasen toimet läpeensä. Myös keskuspankkielvytyksen koska luulee elvetyksen auttavan kansantaloutta. Sehän on kuitenkin täyttä puppua koska kansantalous kärsii pahasti elvytyksistä jotka kohdentuvat puolueiden tukijoihin ja jotka kansa joutuu kalliisti maksamaan rahoistaan saamatta muuta kuin kettinkiä.Sosialistien ja kokoomuksen peli perustuu samaan rosvoukseen kansalta.Lopuksi kaikki kaatuu tähän perusasiaan eli korruptioon jolla puolueet pitävät valtaa kansan rahoilla piittaamatta mitään demokratiasta.

      • tarkkanäköinen
        paha-sana kirjoitti:

        Olet oikeassa ns on samaa rotan pska kuin turpohuuli liikanen , katainen kuuluu tähän samaan karhukoplaan nämä numeroidut jäsenet 613-316 ja 361 ovat "roope-ankan"=Suomen kansan holvin kupanneet. Tämän koplan pitäisi olla linnassa ympäri vuoden, eikä vaan itsenäisyyspäivänä,

    • Anonyymi

      EKP johtoon on valittava pätevä henkilö ja en nyt näe suomesta sellaista löytyvän, pitää ainakin osata puhua englantia sujuvasti ja ymmärtää myös kielen .

      • Anonyymi

        Taas naurattaa:

        Liikanen on sekä pätevä että sopiva ja puhuu sujuvasti viittä kieltä. Kokemusta on sekä pankkiasioista, että Suomen EU-komissaarin tehtävistä.

        Rehn oli myös EU-tehtävissä ennen SP:n pääjohtajuutta.

        Molemmat ovat erityisen päteviä EKP:n johtoon. Paikan vienee Saksa tai Ranska.

    • Anonyymi

      Rehnin EU- tehtävistä ei suomelle kovin paljon mainetta ropissut, tietääkö joku mitä sai aikaan virassaan ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4634
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      248
      2314
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1730
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1467
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      318
      1435
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1141
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      80
      1110
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      995
    Aihe