Totuus kesästä 1941 - ja muustakin

Stallari: #"Tullaan heinäntekoon kotiin."Tämä oli valkoisen hallinnon tunnuslause kesäkuussa -41 kun Suomen miehet vietiin hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan. #

Ei ollut "valkoista" hallintoa, vaan Suomen hallitus käsitti kaikki eduskuntapuolueet, myös vasemmiston. Sodan aloitti NL.

Paluu heinäntekoon syntyi kai AKS-henkisestä propagandasta, jota aluksi harjoitettiin, tosin epävirallisesti.

"Ja tultiinhan sieltä jo -41 heinäntekoon. Tuli pari tuhatta miestä puulaatikoissa jalat edellä ja muutama tuhat tuli kädettöminä, jalattomina, silmättöminä."

Hyökkäysaihe johto tavoitteisiin joulukuun -41 alussa, mutta hinta oli kallis, noin 26 000 kaatunutta.

"Heinäntekoon -44 tulikin sitten n. 65 000 miestä jalat edellä, 150 000 eri tavoin invalideina."

Sota loppui syyskuussa -44 ja armeijan pääosa kotiutettiin marraskuun alussa.

"Näin pätevää ja kansalaisten hyvinvointia ajattelevaa on ollut Suomen valkoinen eli porvarillinen hallinto. "

Kyllä tappiot olivat puna-armeijan töitä, joille stallarit hurraavat vieläkin.

"Voi voi sentään, tuskinpa punaisten hallinto olisi ihan näihin lukuihin päässyt."

Punaisten tavoite oli ja on pääsy pois itsenäisyydestä NL/Venäjän yhteyteen.
Siksi sillä ei ole vasemmistonkaan kannatusta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Valkosoturi kirjoitti:

Stallari: #"Tullaan heinäntekoon kotiin."Tämä oli valkoisen hallinnon tunnuslause kesäkuussa -41 kun Suomen miehet vietiin hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan. #

Ei ollut "valkoista" hallintoa, vaan Suomen hallitus käsitti kaikki eduskuntapuolueet, myös vasemmiston. Sodan aloitti NL.

Paluu heinäntekoon syntyi kai AKS-henkisestä propagandasta, jota aluksi harjoitettiin, tosin epävirallisesti.

"Ja tultiinhan sieltä jo -41 heinäntekoon. Tuli pari tuhatta miestä puulaatikoissa jalat edellä ja muutama tuhat tuli kädettöminä, jalattomina, silmättöminä."

Hyökkäysaihe johto tavoitteisiin joulukuun -41 alussa, mutta hinta oli kallis, noin 26 000 kaatunutta.

"Heinäntekoon -44 tulikin sitten n. 65 000 miestä jalat edellä, 150 000 eri tavoin invalideina."

Sota loppui syyskuussa -44 ja armeijan pääosa kotiutettiin marraskuun alussa.

"Näin pätevää ja kansalaisten hyvinvointia ajattelevaa on ollut Suomen valkoinen eli porvarillinen hallinto. "

Kyllä tappiot olivat puna-armeijan töitä, joille stallarit hurraavat vieläkin.

"Voi voi sentään, tuskinpa punaisten hallinto olisi ihan näihin lukuihin päässyt."

Punaisten tavoite oli ja on pääsy pois itsenäisyydestä NL/Venäjän yhteyteen.
Siksi sillä ei ole vasemmistonkaan kannatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu