Suomessa on käynnissä kaikkien puolueitten ideologinen sota perussuomalaisia vastaan keinoja kaihtamatta. Sama Ruotsissa Ruotsindemokraatteja, Saksassa Vaihtoehto Saksalle ja Italiassa Pohjoisen liittoa vastaan.
0Äänestä
tottakaisitä
Vihervasurithan on natseja siinähän se.
0Äänestä
JaLisää
Oikeisto ja keskusta eivät myöskään hyväksy persuja. Persuilla kun ei ole sitä hyvää mainetta koskaan ollutkaan, siitä eivät voi syyttää kuin itseään.
0Äänestä
kari.kommunisti
Paavo Väyrysen kimpussa puolestaan oli aina etelän meedia. Samanlaista vainoharhaisuutta alkaa esiintyä nyt myös persuissa :D Aivan kuin persut eivät ihan itse olisi aheuttaneet omaa alamäkeään. Persuista lähtivät jo vuosia sitten kaikki järki-ihmiset.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko siihen muka tarvittu ketään muita?
On. Nykyiset valtaapitävät ja valtamedia.
Suomessa on käynnissä kaikkien puolueitten ideologinen sota perussuomalaisia vastaan keinoja kaihtamatta. Sama Ruotsissa Ruotsindemokraatteja, Saksassa Vaihtoehto Saksalle ja Italiassa Pohjoisen liittoa vastaan.
Vihervasurithan on natseja siinähän se.
Oikeisto ja keskusta eivät myöskään hyväksy persuja. Persuilla kun ei ole sitä hyvää mainetta koskaan ollutkaan, siitä eivät voi syyttää kuin itseään.
Paavo Väyrysen kimpussa puolestaan oli aina etelän meedia.
Samanlaista vainoharhaisuutta alkaa esiintyä nyt myös persuissa :D
Aivan kuin persut eivät ihan itse olisi aheuttaneet omaa alamäkeään. Persuista lähtivät jo vuosia sitten kaikki järki-ihmiset.