MITÄ SÄÄDETÄÄN POLIITTISESTA LAKOSTA !

Siitä ei säädetä laissa vaan oikeus poliittiseen lakkoon perustuu YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksymiin periaatteisiin, joihin Suomi on sitoutunut.
ILO:n mukaan ammattiyhdistyksillä pitää olla mahdollisuus protestilakkoihin ja mielipiteensä ilmaisemiseen yhteiskunnallisissa kysymyksissä, vaikka ne eivät suoraan kuuluisi työehtosopimuksissa sovittuihin asioihin.
37444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Laillisen lakon tai työtaistelun voi käynnistää siten vaikka työrauha on voimassa, kun lakko kohdistuu esimerkiksi hallituksen toimintaan. Silloin puhutaan poliittisesta lakosta.

Äänestä
  • Jotkut paheksuvat poliittista lakkoa. Miksi? Jos hallitus ajaa asioita, joihin on kohtuullista puuttua työtaistelutoimin, miksi se on joistain paheksuttavaa?

    Äänestä

  • laillistamenoa kirjoitti:

    Jotkut paheksuvat poliittista lakkoa. Miksi? Jos hallitus ajaa asioita, joihin on kohtuullista puuttua työtaistelutoimin, miksi se on joistain paheksuttavaa?

    vahinkot olisi korvattava tai rajasuoja poistettava työvoimalta maatalouden tapaan..

    Äänestä

  • laillistamenoa kirjoitti:

    Jotkut paheksuvat poliittista lakkoa. Miksi? Jos hallitus ajaa asioita, joihin on kohtuullista puuttua työtaistelutoimin, miksi se on joistain paheksuttavaa?

    Siksi että poliittisen lakon protesti kohdistuu esim. pienyrittäjiin eikä hallitukseen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Siksi että poliittisen lakon protesti kohdistuu esim. pienyrittäjiin eikä hallitukseen.

    Hallitushan se on väsäämässä lakiesitystä, jota vastaan protestoidaan. Ei protestoida pienyrittäjiä vastaan.

    Äänestä

  • höpsistätaas kirjoitti:

    Hallitushan se on väsäämässä lakiesitystä, jota vastaan protestoidaan. Ei protestoida pienyrittäjiä vastaan.

    Siis sana kohdistuu.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Siis sana kohdistuu.

    Kohdistuu, kohdistuu. Kohdistuu hallitusta vastaan.

    Äänestä

  • mitätuotatoistelet kirjoitti:

    Kohdistuu, kohdistuu. Kohdistuu hallitusta vastaan.

    Miksi sitten ei voi osoittaa mieltä omalla ajalla?

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Miksi sitten ei voi osoittaa mieltä omalla ajalla?

    Eikö voi? Minun luullakseni voi. Mutta lain mukaan voi osoittaa myös työajalla.

    Äänestä

  • lawandorder kirjoitti:

    Eikö voi? Minun luullakseni voi. Mutta lain mukaan voi osoittaa myös työajalla.

    Mutta silloin on turha hurskastella siitä että mielen osoittaminen kohdistuu vain hallitukseen. Reilumpaa olisi myöntää että kyseisellä mielenilmauksella on poliittiset tarkoitusperät eli epädemokraattinen vallankäyttö luultavasti johtavan oppositiopuolueen masinoimana.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    On se tuloksen tekemisen kannalta. Ei silloin tarvitse olla mukavaa.

    Sittenhän olisi hyvä, ettei hallituksen kaavailema irtisanomissuojan heikentäminen toteutuisi. Oppiesi mukaan pienyritysten tulos sen kuin paranisi, jos sielllä olisi hieman hankalia henkilöitä luomassa jännitteitä ja keskinäistä kilpailua. Pienyrittäjänhän itse asiassa kannattaisikin palkata sellainen henkilö tai pari, joiden pääasiallinen tehtävä on lietsoa työntekijöiden kesken eripuraa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Mutta silloin on turha hurskastella siitä että mielen osoittaminen kohdistuu vain hallitukseen. Reilumpaa olisi myöntää että kyseisellä mielenilmauksella on poliittiset tarkoitusperät eli epädemokraattinen vallankäyttö luultavasti johtavan oppositiopuolueen masinoimana.

    Tosiasian kertominen ei ole mitään hurskastelua. Ne on enemmän nuo lestat sun muut uskovaiset, jotka uskonsa turvin hurskastelevat.

    Äänestä

  • heheheheheeeee kirjoitti:

    Sittenhän olisi hyvä, ettei hallituksen kaavailema irtisanomissuojan heikentäminen toteutuisi. Oppiesi mukaan pienyritysten tulos sen kuin paranisi, jos sielllä olisi hieman hankalia henkilöitä luomassa jännitteitä ja keskinäistä kilpailua. Pienyrittäjänhän itse asiassa kannattaisikin palkata sellainen henkilö tai pari, joiden pääasiallinen tehtävä on lietsoa työntekijöiden kesken eripuraa.

    Tuollainen eripuraa lietsova tyyppi on siitä hyvä että se ajaa oman etunsa ohella mieluummin työnantajan kuin muiden työntekijöiden etua. Sellaista täytyy vain pitää vähän silmällä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Tuollainen eripuraa lietsova tyyppi on siitä hyvä että se ajaa oman etunsa ohella mieluummin työnantajan kuin muiden työntekijöiden etua. Sellaista täytyy vain pitää vähän silmällä.

    Nimenomaan. Lisää hankalia työntekijöitä vaan työpaikoille. Sopuisat pois.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Tuollainen eripuraa lietsova tyyppi on siitä hyvä että se ajaa oman etunsa ohella mieluummin työnantajan kuin muiden työntekijöiden etua. Sellaista täytyy vain pitää vähän silmällä.

    "Tuollainen eripuraa lietsova tyyppi on siitä hyvä että se ajaa oman etunsa ohella mieluummin työnantajan kuin muiden työntekijöiden etua."

    Hyvä luonnehdinta pyrkyrimäisestä perseennuolijasta.

    Äänestä

  • pidähänsilmällä kirjoitti:

    "Tuollainen eripuraa lietsova tyyppi on siitä hyvä että se ajaa oman etunsa ohella mieluummin työnantajan kuin muiden työntekijöiden etua."

    Hyvä luonnehdinta pyrkyrimäisestä perseennuolijasta.

    Siksi sellaista pitääkin pitää silmällä ettei se uhkaa omaa asemaa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Siksi että poliittisen lakon protesti kohdistuu esim. pienyrittäjiin eikä hallitukseen.

    Jos poliittisen lakon sijaiskärsijöinä ovat yrittäjät, he voisivat helpottaa tilannettaan tukemalla ay-liikkeen vaatimuksia. Jos palkansaajat järjestävät nyt poliittisen lakon irtisanomissuojan heikentämisen vuoksi, yrittäjät voisivat nousta barrikadeille hallitusta vastaan ja kertoa, että työrauhan säilyminen on heille tärkeämpää kuin hallituksen esitys. Eivätkö yrittäjät voi viestiä hallitukselle, ettei sen pitäisi mennä ominpäin sähläämään työelämään muutoksia, jos kerran yrittäjäväellä ei siinä ole osaa eikä arpaa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Nyt on kyse kuitenkin lainsääädännöstä eikä työehtosopimusneuvotteluista. Lainsäädäntö kuuluu parlamentaarisesti valituille eduskunnalle ja hallitukselle. Ei työmarkkinajärjestöillr.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Siksi sellaista pitääkin pitää silmällä ettei se uhkaa omaa asemaa.

    Vieläköhän olisit samaa mieltä asiasta, kun seuraavan kerran töihin mennessäsi se "hankala tyyppi" vetäisi sua pataan oikein olan takaa, että saisit sylkeä irronneet leegosi lattialle? Älä nyt herran tähden sorru noin ääliömäiseen ajatteluun. Vai muka lisää tehokkuutta? Et voi olla muu kuin joku pikkupamppu virassasi, joka itse keskittyy vain nuoleskelemaan ylempänä olevia. Oikein todellinen firman dick. Tuollaiset on yleensä aiemmin istuttu pihalle talosta.

    "Siksi sellaista pitääkin pitää silmällä ettei se uhkaa omaa asemaa." Kommenttisi viittaa siihen, että olet lusmu luikuri, joka aiheuttaa eripuraa, mutta toran syntyessä luikit tiehesi pelkurimaisesti. Olet juurisyy huonolle ilmapiirille. Pitääkö paikkansa?

    Äänestä

  • pallona.luokses.pompin kirjoitti:

    "Siksi sellaista pitääkin pitää silmällä ettei se uhkaa omaa asemaa." Ei vaan tarkoitan sitä että tuollaisen tyypin kunnianhimo ja häikäilemättömyys on oikein käytettynä ja riittävästi valvottuna hyvä tuloksentekoväline firmalle. Mutta mikäli hierarkian kunnioittamiasessa tulee ongelmia tällainen tyyppi tulee kovin ottein palauttaa ruotuun.
    Ei täissä tarvitse olla mitään "hyvää ilmapiiriä". Jokainen voi nauttia sellaisesta kotona ja vapaa-ajallaan.

    Äänestä

Sipiläntollo kerjää lakoja..

Äänestä

Me Kojamon miljoonärit ajamme SDP:n vaalivankkureita vuokralaisilta varastetuilla rahoilla. Köyhän tehtävä on pitää huolta minun sisäfileestä. Vikinä on turhaa.

Äänestä
  • herrat ja tuunarit älys,
    sosiaalisen asuntorakennus pisneksen,

    eihän se maalaisliitto voinu,
    mitään,
    sosiaalista,

    kyl minnuu sit niin vituttaa,
    kun ei voijja kelomökissä,
    ryypätä vuokralaisten rahoja...

    Äänestä

Jos nyt tulee lakko hallituksen toimia vastaan niin se ainakin on perusteltu ja oikeutettu. Onhan kyseessä Suomen ja suomalaisten tulevaisuus. Se tietysti hämää kun julkisesti puhutaan melkein yhdestä asiasta vaan.

Äänestä
  • miten remokratia ja kansanvalta sopii tuohon kuvioon ?

    Äänestä

  • Pakkokysyä kirjoitti:

    miten remokratia ja kansanvalta sopii tuohon kuvioon ?

    Aivan ja nyt kun uskot et Suomalainen äänestää 100 prosenttisesti, tai ainakin galluppien mukaan herää kysymys miksi uskot tähän? Eli kun kysytään gallupissa mitä puoluetta äänestät ja jos vastaus on en mitään kenen puolueen ääneen tämä kusetus menee?

    Äänestä

Eduskunta voisi aloittaa lakon ja kas montako vuotta tämä kestäisi?

Äänestä
  • jo riittävästi ei miehiä nytkin..

    Äänestä

Näin Sipilän hallitus on kurittanut duunaria
KEVÄT 2015

"Sipilän hallitus muodostetaan. Hallitusohjelmaa arvostellaan yhteiskunnan heikompiosaisia syrjiväksi ja perustuslain vastaiseksi. Monet hallitusohjelmaan kirjatuista säästöistä osuvat palkansaajaan.
Sipilän leikkauslista julkistetaan. Lista sisältää muun muassa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen, ansiosidonnaisen leikkaamisen ja lisäleikkaukset työttömyysturvaan.
KESÄ 2015

Hallitus esittää työmarkkinajärjestöille yhteiskuntasopimuksen solmimista, jonka toimilla on tarkoitus nostaa työllisyyttä ja kilpailukykyä.
SYKSY 2015

Hallitus esittää yhteiskuntasopimukselle vaihtoehtona niin sanottua pakkolakipakettia eli lakiesityksiä, jotka uhkaavat heikentää työehtoja ja leikata palkansaajien toimeentuloa tuntuvasti.
TALVI 2015

Yhteiskuntasopimusneuvottelut kariutuvat.
KEVÄT 2016

Vuorotteluvapaan ehdot kiristyvät. Vanhempainvapaan päivärahoja leikataan. Sairausajan vuosilomasta leikataan palauttamalla siihen omavastuupäivät. Voimaan tuleva vuosilomalain muutos vähentää vuosiloman kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta. Hallitus haluaa lisätä paikallista sopimista lainsäädännöllä, joka ohittaisi työehtosopimukset. Perhevapailta karttuva vuosilomaoikeus heikkenee. Hallitus esittää työnäytepalvelun käyttöönottoa.
KESÄ 2016

Kilpailukykysopimus syntyy vaihtoehtona aiemmin esitetyille pakkolaeille.
KEVÄT 2017

Ennen kilpailukykysopimusta sovitut 200 miljoonan euron leikkaukset työttömyysturvaan tulevat voimaan. Ansioturvan pituus lyhenee, korotusosia heikennetään ja omavastuupäiviä tulee lisää. Työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajan työsuhdeturvaa. Koulutuksesta leikataan valtavasti. Työttömyysturvan leikkauksilla kuritetaan työttömiä. Lähes kaikkia Kelan etuuksia leikataan. Palkkatukeen, starttirahaan ja työttömien kulukorvauksiin tulee huononnuksia.
KESÄ 2017

Ensimmäinen hallituksen esitys omatoimisen työnhaun mallista eli aktiivimalli kakkonen on lausunnoilla. Hallitus ei vie esitystä tässä vaiheessa eduskuntaan.
TALVI 2017

Eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen aktiivimallista, joka leikkaa työttömyysturvaa, jos niin sanottu aktiivisuusehto ei täyty.
KEVÄT 2018

Työttömyysturvaa leikkaava aktiivimalli tulee voimaan 1.1.2018. Kelan ja Finanssivalvonnan 14.8.2018 julkaisemien tilastojen mukaan aktiivimallin vuoksi alennettua työttömyysetuutta sai huhti–kesäkuussa noin 150 000 henkilöä.

Hallitus tuo kehysriiheen lakiesityksen alle 30-vuotiaiden työntekijöiden perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden sallimisesta. Lakiesitys kaatuu myöhemmin heinäkuussa, kun sitä ei lähetetä lausuntokierrokselle.

Hallitus tuo kehysriiheen lakiesityksen irtisanomissuojan heikentämisestä alle 20 hengen yrityksissä.

Hallitus jatkaa omatoimisen työnhaun mallin eli niin sanotun aktiivimalli kakkosen valmistelua. Laki viedään lausunnolle kesäkuussa. Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle syysistuntokaudella 2018.
KESÄ 2018

Työnantajan takaisinottovelvollisuus ja lisätyön tarjoamisvelvollisuus eivät enää koske tilanteita, joissa työpaikalle tulee oppisopimusopiskelijoita. Muutoksella on negatiivisia vaikutuksia työntekijöiden toimeentuloon, tasa-arvoon ja henkilöstökoulutukseen."

Ja nämä kaikki koskevat myös niitä äänestäjiä, jotka erehtyivät äänestämään keskustaa. Jo nyt on näkyvissä keskustan alamäki ja äänestäjät seuraavat hallituspuolueiden kiihkoa käydä työntekijöiden kimppuun. Ihan pitää kysyä, luuletteko keskustassa, että näillä toimilla ei tulisi "veret seisauttavaa" vaalitappiota.

Sininen tulevaisuus -puoluetta ei kukaan ole vielä äänestänyt, eli kansan mandaatti hoitaa asioita puuttuu. Sipilä sen sijaan antoi lahjaksi viisi ministerin paikkaa.

Äänestä

"Siksi että poliittisen lakon protesti kohdistuu esim. pienyrittäjiin eikä hallitukseen. "

"kohdistuu pienyrittäjiin". Juuri nämä pienyrittäjät(SY) ovat TILANNEET HALLITUKSELTA tuon lain. Ei vois oikeampaan kohteeseen lakot kohdistua. Mut nyt menee siin sivussa kuin tulevaa ennustaen isompiakin. Poliittisiin päätöksiin poliittinen vastavoima. Näin sen olla pitää.

Äänestä
  • AY-liike kusee muroihinsa, tämä muistetaan pitkään ja jos tämä kokoonpano jatkaa hallituksessa niin esim jäsenmaksu liittoihin voi tulla itse maksettavaksi ja kaikille saa samat edut, AY-liike pelaa nyt peliä joka voi käydä sille kalliikksi..

    Äänestä

  • gsdfgdsfgsdfgsdg kirjoitti:

    AY-liike kusee muroihinsa, tämä muistetaan pitkään ja jos tämä kokoonpano jatkaa hallituksessa niin esim jäsenmaksu liittoihin voi tulla itse maksettavaksi ja kaikille saa samat edut, AY-liike pelaa nyt peliä joka voi käydä sille kalliikksi..

    Haista sinä sipilistinen lestatrolli vaan mustan kissan vittu!

    Äänestä

  • PääIrtiJaSäkkiin kirjoitti:

    Haista sinä sipilistinen lestatrolli vaan mustan kissan vittu!

    AY-liike pelaa nyt peliä joka voi käydä sille kalliikksi..

    Äänestä

OikeistoSosDem:lle:
Se on helppo keskustella itsensä kanssa niin ei tule paljon erimielisyyttä. Lopettaisi myös käyttämästä nimimerkkiä joka ei kuvaa mitenkään kirjoituksiasi. Minusta ajatuksiltasi kuuluisit tähän porukkaan:
"Libera on suomalainen ajatuspaja, jonka hallituksen puheenjohtaja on kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.). Hallituksessa istuvat myös muun muassa pankkiiri Björn Wahlroos ja Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves.
Myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) vaikutti Liberan hallituksessa puheenjohtajana ministeripestiinsä saakka."

Äänestä
  • Ilveksellä on erittäin läheiset suhteet CIA:n kanssa. Siis tuon järjestön, joka kulisseissa pyrkii junailemaan asioita globalistimafian mieleisiksi. Jopa suistaa valtioita sekasortoon, jos on tarvis.

    Herääkin kysymys, onko muillakin Liberan henkilöillä samaa tautia?

    Katson CIA:n kisällien toiminnan eräänlaiseksi valtiopetokseksi. Näin minun etiikkani mukaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

PERSETTÄPENKKIIN kirjoitti:

Siitä ei säädetä laissa vaan oikeus poliittiseen lakkoon perustuu YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksymiin periaatteisiin, joihin Suomi on sitoutunut.
ILO:n mukaan ammattiyhdistyksillä pitää olla mahdollisuus protestilakkoihin ja mielipiteensä ilmaisemiseen yhteiskunnallisissa kysymyksissä, vaikka ne eivät suoraan kuuluisi työehtosopimuksissa sovittuihin asioihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu