miten Maa alkoi kietää Auringoa ja Kuu Maata kolmantena luomispäivänä?
Jos Maa killui tyhjässä avaruudessa paikoillaan ja sitten yhtäkkiä maaginen taikuri loihti tyhjästä Auringon ja Kuun, niin silloihan Maan olisi pitänyt pudota painovoiman vaikutuksesta Auringoon.
Toinen outo juttu on esim. ruohon ja hedelmäpuiden kasvaminen ilman Auringon valoa:
1:11 Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on.
Voisiko joku (älykäs?) uskovainen kertoa,
18
200
Vastaukset
- Jumalan.viisautta
Yli ihmisen ymmärryksen menevän Jumalan viisauden edessä voi ihminen vain nöyrtyä ja nostaa kunnioittaen hattua. Kuinka pieni luotu voisikaan Jumalan suuruutta kaikessa ymmärtää. Voit silti Häntä kunnioittaa. Ei Hän muuten Jumala olisikaan jos ihmisen järjen sisäpuolelle mahtuisi. Hän on järkesi yläpuolella, kaiken maan, näkyvän ja näkymättömän Luoja. Hän joka sinutkin kuroi kokoon äitisi kohdussa.
Ruoho ja muut kasvit tulevat kyllä yhden päivän toimeen ilman aurinkoa.
Siinäkään ei ole mitään ihmeellistä että Jumala neljänetän päivänä laittoi maapallon kiertämään aurinko. Jos Jumala on kaikkivaltias hän kyllä osasi laittaa maapalloon liikkelle siten että se ei painovoiman vaikutuksesta putoa aurinkoon.- järkeä_peliin
Uskotko todellakin kaiken tuon kirjoittamasi hölynpölyn? Jos uskot, niin olet tavattoman tyhmä tai sitten psyykkisesti sairas.
Ruoho ja hedelmäpuut eivät voi "kasvaa" ilman Auringon valoa. Toisekseen tähdet, kuten Aurinkokin, ovat syntyneet miljardeja vuosia ennen planeettoja, koskapa raskaammat alkuaineet aina litiumista lähtien ovat syntyneet supernovissa. järkeä_peliin kirjoitti:
Uskotko todellakin kaiken tuon kirjoittamasi hölynpölyn? Jos uskot, niin olet tavattoman tyhmä tai sitten psyykkisesti sairas.
Ruoho ja hedelmäpuut eivät voi "kasvaa" ilman Auringon valoa. Toisekseen tähdet, kuten Aurinkokin, ovat syntyneet miljardeja vuosia ennen planeettoja, koskapa raskaammat alkuaineet aina litiumista lähtien ovat syntyneet supernovissa.Ruoho ja hedelmäpuut selviävät kyllä yhden päivän ilman auringonvaloa.
- järkeä_peliin
Kristitty.net kirjoitti:
Ruoho ja hedelmäpuut selviävät kyllä yhden päivän ilman auringonvaloa.
Osaatko tehdä mitään muuta kuin valehdella ja vääristellä asioita, jotta saisit pitää sairaan taikauskoisuutesi?
Ilman valoa kasvit eivät voi yhteyttää ja siten "kasvaa". Vain itäminen on mahdollista ilman valoa, mutta silloin kasvi saakin tarvitemansa energian esim. itiöstä, siemenstä tai mukulasta. - VaikkaVaikea
järkeä_peliin kirjoitti:
Uskotko todellakin kaiken tuon kirjoittamasi hölynpölyn? Jos uskot, niin olet tavattoman tyhmä tai sitten psyykkisesti sairas.
Ruoho ja hedelmäpuut eivät voi "kasvaa" ilman Auringon valoa. Toisekseen tähdet, kuten Aurinkokin, ovat syntyneet miljardeja vuosia ennen planeettoja, koskapa raskaammat alkuaineet aina litiumista lähtien ovat syntyneet supernovissa.Kummasta ruoho ja kasvit ovat riippuvaisia?
Jumalasta, joka ne on luonut vai
Auringosta, jonka Jumala on luonut?
Onko vaikea kysymys? Käy puhuttelemasssa jonkun
vapaisiin suuntiin kuuluvaa pastoria jos on vaikeaa. - kerromukaviisas
järkeä_peliin kirjoitti:
Osaatko tehdä mitään muuta kuin valehdella ja vääristellä asioita, jotta saisit pitää sairaan taikauskoisuutesi?
Ilman valoa kasvit eivät voi yhteyttää ja siten "kasvaa". Vain itäminen on mahdollista ilman valoa, mutta silloin kasvi saakin tarvitemansa energian esim. itiöstä, siemenstä tai mukulasta.Mitenkähän kasvit mahtaa selvitä pikimustina yön tunteina ja kas luntakin tulee jossain vaiheessa.
- järkeä_peliin
kerromukaviisas kirjoitti:
Mitenkähän kasvit mahtaa selvitä pikimustina yön tunteina ja kas luntakin tulee jossain vaiheessa.
Hyvinhän ne selviät "pikimustina yön tunteina", mutta eivät ne silloin "kasva", kuten satukirjasi väittää.
Kerro minulle, jos löydät jonkin kasvin, joka kykenee kasvamaan pimeässä ja vieläpä pakkasessa. Sellaista kasvia ei sinunkaan satujumalasi osaisi "luoda". - vanhus
järkeä_peliin kirjoitti:
Hyvinhän ne selviät "pikimustina yön tunteina", mutta eivät ne silloin "kasva", kuten satukirjasi väittää.
Kerro minulle, jos löydät jonkin kasvin, joka kykenee kasvamaan pimeässä ja vieläpä pakkasessa. Sellaista kasvia ei sinunkaan satujumalasi osaisi "luoda".Useas kasvit keräävät määrättynä aiana juuristoosa ravintoa jota ne käyttävät kasvamiseeneli joten kasbvavat myöspimeässä
järkeä_peliin kirjoitti:
Hyvinhän ne selviät "pikimustina yön tunteina", mutta eivät ne silloin "kasva", kuten satukirjasi väittää.
Kerro minulle, jos löydät jonkin kasvin, joka kykenee kasvamaan pimeässä ja vieläpä pakkasessa. Sellaista kasvia ei sinunkaan satujumalasi osaisi "luoda".Jos Jumala antaa koko maailmanhistorian aikaa koskevan kasvukäskyn, niin kai sen käskyn alkuhetki voi sentään odottaa yhden yön yli.
- myötäeläjä
Luominen on yliluonnollinen tapahtuma. Jumala tietää systeemin...
... Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat-Herra Sebaot on hänen nimensä: (Jeremia 31:35 [FinPR])
Makro- ja mikrokosmos on ihmeellisiä ja niitä on aika mukava tutkia. Sanoisin, että Jumala antoi tähdille vauhtia heti lähdössä, eikä ne pudonneet.
Luomiskertomus ei mene myöskään evoluutioteorian järjestyksessä. Mm. kasvit tehtiin kaikki ensin ja pölyttävät hyönteiset kasvien jälkeen. Jumalan luomistyötä on pohdittu mm. Luominen-lehdessä.
https://luominen.fi/Käsitelläänkö tuossa lehdessä myös todellisia asioita, kuten lumen- ja paskan luomista ja ergonomista tapaa suorittaa tuota oikeaa luomistyötä.
Ehkä myös sikiön luomista voisi käsitellä, vaikka tuolla edellä kerrotun jumalsadun suhteen, koska kohtuun satujumalan istuttama sikiö kuoleekin keskenmenoon ilmeisesti syyllistyttyään nenänkaivuusyntiin.- Koraanikin_parempi
Koraanin kuvaus kaiken luomisesta täsmää paremmin tieteen kanssa kuin Raamattu:
Olemme tulleet kauas Raamatun tekstistä, jonka esittämät luomisen peräkkäiset vaiheet ovat täysin mahdottomia hyväksyä, erityisesti maapallon luomisen (kolmas päivä) asettaminen ennen taivaiden luomista (neljäs päivä). On tunnettu tosiasia, että planeettamme on peräisin omasta tähdestään, auringosta. Kuinka näin ollen on mahdollista kuvitella ihmisen, joka olisi saanut innoituksen Raamatusta, voineen olla Koraanin kirjoittaja? Hänen olisi pitänyt ominpäin korjata Raamatun tekstiä ja päästä nykyisin vallitsevaan käsitykseen maailmankaikkeuden muodostumisesta, käsitykseen, joka muodostui vasta vuosisatoja hänen kuolemansa jälkeen.
https://www.islamopas.com/skapa.html
- nisu
Sillä hän (Jumala) sanoi, ja tapahtui niin, hän käski, ja se oli tehty.
- Kirjakääröt
Ps.136:5 Biblia (1776) joka taivaat toimellisesti on tehnyt, sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti. Kirjoitetaan: iankaikkisesti.
- Kirjakääröt
1Moos.1:25 Biblia (1776) Ja Jumala teki pedot maalle lajinsa jälkeen, ja karjan lajinsa jälkeen, ja kaikkinaiset matelevaiset maalle lajinsa jälkeen. Ja Jumala näki sen hyväksi. Teki varmaan, myös kaikki naiset.
- PäivänNaurut
Aloittajalla, "älykäs uskovainen".
- onteitämoneen
tässäkin maassa on todella suuri määrä uskovaisia jotka ohittavat sinun älysi moneen kertaan, tiesitkö sitä piip !!
ilmeisesti se naurusi onkin suurin älysi vähyyden osoitus,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jes! Miljoonat diesel-autot joutumassa ajokieltoon
Erittäin hyvä ilmastouutinen! https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/a1277257-1244-4700-9bd7-399ef4d4313c "Tuo ajokiel4465319Halkokarilla ammuttu
Halkokarin uimarannan metsissä/tiellä poliiseja juoksenteli n.13.30.Onko pahvihousut setvimässä sukuriitoja?252207Yle aamu taas huolissaan laittomasti maassa olevien terveydenhuollosta
Yle se jaksaa aina nostaa tämän asian esille, vaikka ei pitäisi. Laittomasti maassa olevat pitää säilöä ja karkoittaa, e2031581Mitä tehdä kun eräs henkilö seuraa puhelintani
Ja informoi asioitani ulkopuolisille ja ei kyse ei ole viranomaisista vaan sairaasta yksilöstä joka ei jätä rauhaan vaan1901391Odotan että eroat
Sitten vasta meidän suhde voisi alkaa. En halua mihinkään pettämiskuvioihin mukaan. Sun pitäis siis ottaa riski, että jä691368- 1471304
Jengi haluaa että
Lähden täältä pois. Syystä että? Antaa tulla syitä nyt.... Huomenta sitten viimeisen kerran. 💔🐺🖤1901083Maailmankaikkeuden synty
Universumi syntyi reilut 14 miljardia vuotta sitten ns alkuräjähdyksessä. Aluksi laajentuminen tapahtui jopa valoa nopea2151052- 92998
Tuli yhtäkkiä kova ikävä sinua, J
Olisitpa täällä, niin voisin halata ja suukottaa sinua juuri nyt... Vaikka tilanne on mikä se on, enkä voi tätä oikeass74962