Nuorten islam ja suomalaisuus vastakkain

Ylen puolella oli uutinen, jossa käsiteltiin väitöstutkimusta aiheesta maahanmuuttajataustaisten nuorten suhtautuminen suomalaisuuteen ja islaminuskoon. Nähtävissä oli toisaalta vastakkainasetteluita vanhempien kulttuurin kanssa mutta myös ajatuksia kansallisvaltioiden rajat ylittävästä islaminuskosta vailla paikallisia eroja.

Kansallisvaltiot ylittävä poliittisuskonnollinen kulttuurijärjestelmä (islam) avaa radikalisaatiolle tilaa. Jos henkilö kokee sen tärkeämpänä kuin oman kotimaansa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen niin se ei ole pidemmän päälle kenenkään kannalta mukava asia.

Kun vastakkainasettelu islamin ja maan tapojen välillä nousee käytännön tasolle niin vastareaktioita tulee aivan varmasti. Osa rasismiksi kutsutusta reaktiosta on poliittista toimintaa aiemman yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämiseksi.
494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Teemu Pauhan uskontotieteen alan väitöstutkimukseen liittyvä YLEn utinen löytyy hakukoneella alla olevilla hakusanoilla, uutisen päivämäärä 6.9.2018.

yle nuorten suomalaismuslimien uskonnollinen identiteetti

Kannattaa lukea, josko siitä löytyisi selitystä osaan heihin kohdistuvasta rasismista.

Äänestä

Ota Paavo väyrynen sydämeesi, vain Paavo Väyrynen sydämessäsi voit taistella vääryyksiä vastaan yhdessä Paavo Väyrysen kanssa

Äänestä
  • Seksipalstoilla keskustelua yrittää estää yksi tyyppi tarjoamalla löylykauhaa ja loukkauksia vastauksena jokaiseen viestiin. Se ei ole toiminut useiden vuosien yrityksestä huolimatta. Tyyppiä kohdellaan mielenterveystapauksena ja sen viestit ohitetaan huomioitta. Trollia kun ei pidä ruokkia.

    Täällä joku on lähtenyt samalle linjalle väyrysfloodauksineen. Jos hänen tavoitteenaan on tulla kohdelluksi mielenterveysongelmaisena niin se tavoite on jo saavutettu.

    Äänestä

Oleellinen lause uutisesta: "Nuoret muslimit ylläpitävät osaltaan islamin ja suomalaisuuden vastakkainasettelua, tuore uskontotieteen väitös osoittaa."

Tästä vastakkainasettelusta on pitkään yritetty syyllistää tavallisia suomalaisia. Tutkimuksen mukaan syytä kannattaa etsiä muualtakin kuin väitetystä rasismista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tasapainomuuttumassa kirjoitti:

Ylen puolella oli uutinen, jossa käsiteltiin väitöstutkimusta aiheesta maahanmuuttajataustaisten nuorten suhtautuminen suomalaisuuteen ja islaminuskoon. Nähtävissä oli toisaalta vastakkainasetteluita vanhempien kulttuurin kanssa mutta myös ajatuksia kansallisvaltioiden rajat ylittävästä islaminuskosta vailla paikallisia eroja.

Kansallisvaltiot ylittävä poliittisuskonnollinen kulttuurijärjestelmä (islam) avaa radikalisaatiolle tilaa. Jos henkilö kokee sen tärkeämpänä kuin oman kotimaansa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen niin se ei ole pidemmän päälle kenenkään kannalta mukava asia.

Kun vastakkainasettelu islamin ja maan tapojen välillä nousee käytännön tasolle niin vastareaktioita tulee aivan varmasti. Osa rasismiksi kutsutusta reaktiosta on poliittista toimintaa aiemman yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu