Tampere: Baari-ilta 4.10, uskonnottomat juhlat

Torstaina 4.10.2018 on seuraava Tampereen vapaa-ajattelijoiden baari-ilta. Aiheena tällä kertaa uskonnottomat juhlat nimiäisistä hautajaisiin. Pro-seremonioiden juhlapuhuja Anniina Tapioharju alustaa.

Aloitetaan kello 18:30. Paikkana tuttuun tapaan Gastropub Nordic Otavalankadulla, vastapäätä Koskikeskusta.

Illat jatkuvat neljän viikon välein, 1.11. Protun edustaja tulee kertomaan protuleireistä.
9132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
Aloittaja

Muistutuksena, tämä siis ensi viikolla.

Äänestä
  • Lokakuun iloksi aiheesta, joka antaa palvelua iloon ja suruun.

    Äänestä

Niin, varmaan hautajaistakin voi käyttää ilmaisua juhla, sillä onhan ainakin surujuhlan käsite.

Äänestä
  • Aloittaja

    No ainakin minulle on itsestäänselvää, että hautajaisetkin lasketaan juhliksi. Tai 'perhejuhliksi' jos tarkkoja ollaan.

    Äänestä

Turussahan oli tästä myös tilaisuus. Miten muualla?

Äänestä
  • Helsingissä käsiteltiin aihetta viime syksynä. VAbaari lokakuussa 2018 käsittelee Prometheus-leirejä. Mutta nostetaan nyt tamperelaisille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Hevarillta kirjoitti:

    Helsingissä käsiteltiin aihetta viime syksynä. VAbaari lokakuussa 2018 käsittelee Prometheus-leirejä. Mutta nostetaan nyt tamperelaisille.

    Kuten aloituksessa totean, niin meillähän taas Protun edustaja tulee ensi kuussa.

    Mutta sitä seuraava kerta lienee yllättävämpi: lääketieteen etiikka, eräs yliopiston tohtori alustaa.

    Äänestä

Aloittaja

Tästä on pari viestiä poistettu välistä. Mitä lienevät olleet?

Äänestä
Aloittaja

Suorastaan raamatulliset 12 kuuntelijaa. Yksi uusi liittynee jäseneksi, yksi taas ilmoittautui jo alustavasti seuraavalle puhujakurssille. Oikein hyvä ilta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Torstaina 4.10.2018 on seuraava Tampereen vapaa-ajattelijoiden baari-ilta. Aiheena tällä kertaa uskonnottomat juhlat nimiäisistä hautajaisiin. Pro-seremonioiden juhlapuhuja Anniina Tapioharju alustaa.

Aloitetaan kello 18:30. Paikkana tuttuun tapaan Gastropub Nordic Otavalankadulla, vastapäätä Koskikeskusta.

Illat jatkuvat neljän viikon välein, 1.11. Protun edustaja tulee kertomaan protuleireistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu