Homot itiksen uimahallissa

VeiVei

Siellä kohta perseposket läiskähtelee - ja lapset pääsee katselemaan
Helsinki on homojen unelmakaupunkin

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005818302.html?ref=rss

Helsingin Itäkeskuksen uimahalliin avataan unisex-pukuhuone
Pukuhuone on tarkoitettu erityisesti sukupuolivähemmistöihin kuuluville asiakkaille, vauvaperheille ja liikuntarajoitteisille.
HELSINGIN Itäkeskuksen uimahalliin avataan syksylä unisex-pukuhuone, Helsingin kaupunki kertoo tiedotteessaan.
Tiedotteen mukaan pukuhuone on tarkoitettu erityisesti sukupuolivähemmistöihin kuuluville asiakkaille, vauvaperheille ja liikuntarajoitteisille. Pukuhuoneessa on kahdeksan koppia ja 40 kaappia.
”Sukupuolivähemmistöön kuuluvat asiakkaat ovat kohdanneet rankkojakin häirintätapauksia liikuntapaikoissa, ja tästä syystä liikuntapalvelut eivät ole monelle saavutettavia. Esimerkiksi sukupuoltaan korjaavan ihmisen liikuntaharrastus voi olla pitkään katkolla muiden asiakkaiden uhkaavan käytöksen takia”, Setan Transtukipisteen palveluohjaaja Miska Salakka sanoo tiedotteessa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia edistävä järjestö Seta on myös antanut koulutusta uimahallin työntekijöille sukupuolivähemmistöön kuuluvien asiakkaiden kohtaamisesta, esimerkiksi miten työntekijät voivat puuttua häirintätapauksiin.

20

1479

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TeroHetero

      Sukupuolivähemmistöt ovat joutuneet rankkojenkin häirintätapausten kohteeksi..... siis yhtäkään homoa en ole uimahallissa tai muuallakaan lähennellyt,mutta homosedille tuntuu joskus olevan vaikeaa ymmärtää ,että joku on poikkeavasti hetero

    • Stuppi

      Tulevaisuuden Helsingissä homoilu tulee olemaan käytännössä pakollista. Vihreiden Touko(touko-of-finland) näyttikin äsken jo mallia.

    • Emmakari

      Intiassakin alkaa nyt laillinen homoilu. Se onkin hyvä sillä Intiassa syntyy liikaa ihmisiä ja lisääntyvä homoseksi toimii ehkäisynä.

      https://yle.fi/uutiset/3-10389613

      Intiassa seksuaaliset ja sukupuolivähemmistöt kuuluvat voimakkaasti myös maan kulttuuriin. Intiassa on jopa kaksi miljoonaa hijra-alakastiin kuuluvaa henkilöä, jotka eivät ole miehiä tai naisia, vaan kolmannen sukupuolen edustajia. Heillä on tärkeä rooli esimerkiksi hääseremonioissa.

      • Anonyymi

        hyi hyi. Onko SETA ollut asialla?


    • TautialtaitaNuoOvat

      Misään nimessä en koskaan käy julkisissa uimahalleissa enää koskaan.
      Nuo ovat juttujen perusteella varsnaisia tautipesiä.
      Kuka hullu noissa enää käy?

      • kylläinhottaa

        Sama juttu, lopetin uimahallikäynnit jo kolme vuotta sitten, kun en voinut sietää matujen epähygieenistä käytöstä pesu- ja saunatiloissa.


    • HyysärienErityisHyysäys

      Suomen uimahallit tuhotaan lopullisesti.
      Kuka tästä on vastuussa?
      Ensin likaiset housut jalassa suihkuun, saunaan, umaan - arvaa ketkä...
      Sitten yksityispukuhuoneet ja kopit - vain harvoille - arvaa ketkä ne valtaa

    • LastenNamuSetaA

      SETAko määrää nyt jo Suomen uimahalleissakin???
      Tästäkin sukupuolenvaihtoasiasta SETA yrittää tehdä lapsille/nuorille muotiasian !?
      Kokeile nyt - Vaihda sukupuolesi - SETA opastaa - Vaihto täysin ilmaiseksi - 14 v Palautusoikeus -

    • asdfgasdf

      Te äidin pikkunatsit voitte edelleen olla huoletta. Teihin ei kajoa edes vastakkainen sukupuoli, kuten hyvin tiedätte.

    • enuskositä

      Halla-aho, mikä helvetin tohtori?

      • asdfgasdfg

        Sivari. Ja on muuten saamassa komean eläkkeen EUsta. Kelpaa sillä asustella Helsingin hienostoalueilla. Siellä ei taviskansa pääse maisemia haittaamaan. Pääasia että osaavat lukea ja kirjoittaa sen verran että käyvät äänestämässä.


    • Ottakaa-järki-käteen

      Upeaa ja vihdoinkin voimme samalla todeta - ja SEKÄÄN EI OLE KENELTÄKÄÄN POIS!
      ja jokainen "utelias" voi mennä itsekin ja pyytää erityispukuhuoneen käyttöönsä!

      Perheille ihanteellinen ja samoin ryhmille, muutenkin kuin sukupuolisensitiivisille henkilöille.

      Muslimit ja muut alastoman vartalonsa kanssa kipuilevat saavat hieman helpotusta tästä järjestelystä-
      Joka olisi helppoa järjestää joka paikkaan ja uimalaan kaupungeissa.
      Jopa vaatimaton seinämä tai verho suihkun ympärille auttaisi mm. muslimimiehiä riisumaan uimahousunsa ja PESEYTYMÄÄN KUNNOLLA ennen altaaseen menoaan joka nykyisellään jää pintapuoliseksi vaatteet päällä suihkuttamiseksi!
      Se ei ole suotavaa saunoa myöskään housut ja uimapuku päällä - siihen on helppo ratkaisu myös joka on pyyhe jota he tai muut eivät osaa hyödyntää ja sillä tavoin ongelmaton kaikille!

      HUOM:
      Joten lopettakaa nyt jo se homokriittisyys ja liioittelut ja kaikki siihen aiheeseen kytkeminen, kun uimassa ja saunoissa käy bi-miehiä lapsineen yhtälailla, ja naisten puolella lesboja, ( homoseksuaalisia siis!) jne.

    • Edistystä

      Nyt on sitten halli jonne Marco de Wit`kin kavereineen on tervetullut, ettei taas käy kuten Marcolle kävi Jyväskylässä. Siellähän Marco sai huutopotkuraivarin kun sitä ei päästetty naisten vuorolla uimahalliin sisään.

    • Järkyttävää

      Somaliseurueet eivät viitsi edes jonottaa vessaan vaihtamaan uimashortseja / housuja , vaan painelevat jopa mustissa kalsareissaan suoraan (osa suihkuun ja) uima-altaaseen. Ja poistuessa jätetään samat märät alushousut jalkaan ja kiskotaan päällyshousut päälle.
      Ja seuraavalla uintikerralla.... samat alusasutko vielä käytössä...

    • Itiksessä vuonna 2013 huomasin saman käytöksen nuorten piirissä.
      Käskin poikien noudattaa sääntöjä, kävi ilmi että eivät osanneet kieltä, käänsin heille saman aiheen englanniksi ja ymmärsivät seikan. Että näin.

    • turhakoppitaitaaolla

      Montako homoa sinne menee uimaan muslimeiden kanssa.

      • Vaikeakysymys

        Tarkkaa määrää on vielä vaikea ennustaa, mutta varmaan ainakin joitakin anonyymejä natsihomoja on sinne menossa.


    • Unisex

      = pedareiden puuhamaa.

    • Anonyymi

      1. Vihervasureiden seuraava polittinen fokushan on nyt translaki.


      2..Tärkeä toinen yhteiskunnallinen pointti saada peruskoulun oppiaineeksi pakollinen tietopläjäys sateenkaarihemoista ja pakolliset kokeilut kyseisiin aiheisiin yksilö-/ kaksi - ja myös ryhmakokemuksina : näiden kouriintuvien kokemusten analysointi yksitellen tyyliin oppilas luokan eteen puhumaan ja kertomaan, miltä mikäkin sessio tuntui ja mitkä tunnelmat jäi.
      Siis pakollisena, tietysti.

    • Anonyymi

      Kertausta ja demonstraatiota tietyin välein...
      Eiköhän oppi ala tuottaa nousua ja tunteenpurkauksia.
      ... Ja uudestaan ja uudestaan, halusit tai et.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      362
      831
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      123
      539
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    Aihe