K-ryhmä ja S-ryhmä huolissaan Lidlin kasvusta

Suomalaisen päivittäistavarakaupan kaksi oligopolifirmaa K-ryhmä ja S-ryhmä ovat todella näreissään. Heidän kahdestaan jakamalleen pelikentälle työntyi väkivahva ulkomaalainen, palveluhalukas pelaaja.

Saksasta tullut kilpailija Lidl asettui suomalaisen ruokakaupan markkinoille 2002. Sen jälkeen Lidl on rouhinut itselleen mukavan 9,3% suuruisen markkinaosuuden.
https://www.pty.fi/julkaisut/tilastot/

K ja S-ryhmien yhteinen liikevaihto on noin 21 Mrd €. Lidlin Euroopan liikevaihto on 74 Mrd euroa, eli se lähes 4-kertainen. Tämä taustalla oleva massa takaa sen että Lidl ei kunnioita eikä kumassa pienempiä suomalaisia kilpailijoitaan jatkossakaan.

Lidlin markkinaosuus ylittää 10% rajan jo tänä vuonna, tai viimeistään ensi vuoden alkupuoliskolla. Juuri tämä yli 10% markkinaosuuden ylittäminen närästää K ja S kirjaimilla kulkevia laiskanpulskeita kotimaisia kilpailijoita.
54769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Linkki huolissaan olemiseen, muuten aloittajan omaa satuilua. S-ryhmä voi erittäin hyvin ja kasvaa kovaa vauhtia.

Lidlin strategia myydä halpaa huonolaatuista moskaa ei vetoa kuin pieneen kansanosaan, lähinnä ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin ja rapajuoppoihin, jotka ovat ryypänneet kaikki ruokarahansa.

Lidlin ylimielisyyden suomalaisia kohtaan näkee siitäkin, ettei se oli kiinnostunut perustamaan kauppoja kuin suuriin keskustoihin, lähinnä kaupunkeihin. Eipä näy Kilpisjärven, Nuorgamin tai vaikkapa Näätämön rajakaupoissa olevan yhtään Lidliä!

Äänestä
  • >>+Lidlin+strategia+myydä+halpaa+huonolaatuista+moskaa+ei+vetoa+kuin+pieneen+kansanosaan,>>Tämä+on+juuri+sitä+S-ryhmän+ja+K-ryhmän+suunnalta+tulevaa+loanheittoa.+Todellisuudessa+Lidlin+valikoimat+ovat+70%:sti+samoja+kuin+K+ja+S+ryhmien.+Paljon+kotimaista+elintarviketta,+ja+samoja+ulkomaalaisia+brandeja+kuin+kilpailijoillakin.Jos+nyt+lähtee+etsimään+vaikka+kotmaisia+tomaatteja,+niin+edullisimmat+kotimaiset+tomaatit+löytyvät+Lidlistä,+samoin+kurkut,+lantut,+kaalit+ym.Lidlin+notkeammin+toimiva+logistiikka+takaa+sen,+että+Lidl+pystyy+myymään+KOKO+MAASSA+ruokaa+samaan+edulliseen+hintaan.++Viidessä+suurimmassa+kaupungissa+Lidl+ja+kaksi+muuta+kaupan+ryhmää+kisaavat+melko+tasaveroisesti.++Sen+sijaan+kaikkialla+muualla+Suomessa,+Lidlin+vaklikoimat+ja+etenkin+hinnat+ovat+ylivoimaisen+edullisia.+Suomalaiset+kankeasti+toimivat+kaupan+ryhmät+eivät+ole+lainkaan+kyenneet+vastaaman+tähän+haasteeseen.+Etenkin+S-ryhmän+markkinointiosasto+on+ottanut+aseekseen+lokakampanjan+aloittamisen,+eli+suoranaisesti+kiloailijan+haukkumisen+sosiaalisessa+mediassa.

    Äänestä

  • S-Ryhmän Turun Sinappi on laatutuote, mutta Lidlin Turun Sinappi huonolaatuista moskaa?

    K-Kaupan Kukko-olut on laatutuote, mutta Lidlin Kukko-olut on huonolaatuista moskaa?

    No ei Lidl vielä mitään. Odotetaan kun Suomeen tulee vakavissaan ensimmäinen ruuan verkkokauppias. Se tulee ottamaan aimo siivun kaupunkien ruokakaupasta ja se tulee ulkomailta, koska K ja S ovat verkkokaupassa täysiä amatöörejä.

    Äänestä

  • Halvat-kotimaa-Tomaatit kirjoitti:

    >>+Lidlin+strategia+myydä+halpaa+huonolaatuista+moskaa+ei+vetoa+kuin+pieneen+kansanosaan,>>Tämä+on+juuri+sitä+S-ryhmän+ja+K-ryhmän+suunnalta+tulevaa+loanheittoa.+Todellisuudessa+Lidlin+valikoimat+ovat+70%:sti+samoja+kuin+K+ja+S+ryhmien.+Paljon+kotimaista+elintarviketta,+ja+samoja+ulkomaalaisia+brandeja+kuin+kilpailijoillakin.Jos+nyt+lähtee+etsimään+vaikka+kotmaisia+tomaatteja,+niin+edullisimmat+kotimaiset+tomaatit+löytyvät+Lidlistä,+samoin+kurkut,+lantut,+kaalit+ym.Lidlin+notkeammin+toimiva+logistiikka+takaa+sen,+että+Lidl+pystyy+myymään+KOKO+MAASSA+ruokaa+samaan+edulliseen+hintaan.++Viidessä+suurimmassa+kaupungissa+Lidl+ja+kaksi+muuta+kaupan+ryhmää+kisaavat+melko+tasaveroisesti.++Sen+sijaan+kaikkialla+muualla+Suomessa,+Lidlin+vaklikoimat+ja+etenkin+hinnat+ovat+ylivoimaisen+edullisia.+Suomalaiset+kankeasti+toimivat+kaupan+ryhmät+eivät+ole+lainkaan+kyenneet+vastaaman+tähän+haasteeseen.+Etenkin+S-ryhmän+markkinointiosasto+on+ottanut+aseekseen+lokakampanjan+aloittamisen,+eli+suoranaisesti+kiloailijan+haukkumisen+sosiaalisessa+mediassa.

    Missä on Lidlin palvelutiskit? Esimerkiksi kotimaista järvikalaa ei tunnu saavan Lidlistä tuoreena. Lidlin valikoimat ovat epäkelvot. Nykyisillä valikoimillaan Lidl tulee pysymään pienenä tekijänä.

    Kotimaiset kaupat hallitsevat lähiruoan kuluttajamyynnin. Suurin osa suomalaisista haluaa lähellä tuotettua puhdasta ja tuoretta ruokaa. Siksi tarvitaan K- ja S-ryhmän kaltaisia isänmaallisia kauppoja.

    Aloittaja ei edelleenkään ole tuonut linkkiä kilpailijoiden huoleen. Ei ole, koska sellaista ei ole. Lidl kilpailee huonon valikoimansa vuoksi lähinnä kioskien kanssa, ei oikeiden ruokakauppojen. Ja eipähän tuota Lidliä juuri missään näy muutenkaan. Ovat tulleet Suomeen vain kuorimaan kermaa. Kermaa joka menee sellaisenaan Saksaan.

    Äänestä

  • Heitäs linkki tuohon paskaväitteeseen. Laatu on hyvää kaikessa mitä ostaa.

    Äänestä

Mitä ihmettä: onko tämä markkinatalous? Onko täällä vapaa kilpailu? Mutta mehän olemme ostaneet parisataa kaavoituksesta päättävää kunnanvaltuustoakin, joten miten tämä nyt näin voi mennä.

Äänestä

Suomen hyväveljeys ei rajoitu kauppoihin, vaan se kattaa myös elintarviketeollisuuden. Fazerin leipä maksaa ja niin poispäin, oli kaupan osuus mikä hyvänsä.

Äänestä

Toivon että s js k kaupoille tulee lisää kilpailijoita. Muuten nuo lähes monopoliaseman hankkineet riistää minkä kehtaavat ja taatusti kehtaavat.

Äänestä
  • Ennen Lidliä oli kilpailuakin. Oli Ruokavarastoa, Valintataloa, Eka-markettia, Siwaa, Sparia, Etujättiä ja ties mitä. Sitten tuli Lidl ja tappoi Suomesta ruokakaupan kilpailun. Muistan kuinka esimerkiksi Vielä vuosituhannen vaihteesta sai Nekalan Suurjaosta (K-supermarket) norjalaista lohifilettä 30mk/kg ja Sammonkadun EuroSparista limonadia 6 litran pulloa / 10mk pantit 2,50mk pullo. Ei ole tuollaisia supertarjouksia enään missään!

    Äänestä

Lidlin antibiooteilla ja kasvinsuojelumyrkyillä maustettu tuontimoska saa meidän perheen puolesta hapantua Lidlin hyllyihin. Keski-eurooppalaista rääkättyä sikaa ei meidän taloudessa syödä!

Äänestä
  • On se kumma kun koko EU:ssa on samat säädökset elintarvikkeille, mutta muiden maiden tuotteet on ihan moskaa ja suomalaiset ihan samalla tavalla valvotut tuotteet putipuhtaita.

    Äänestä

  • RehellinenMainosmieskö kirjoitti:

    On se kumma kun koko EU:ssa on samat säädökset elintarvikkeille, mutta muiden maiden tuotteet on ihan moskaa ja suomalaiset ihan samalla tavalla valvotut tuotteet putipuhtaita.

    Määräykset ovat EU:ssa samat, mutta vain suomalaiset hölmikkäät noudattavat niitä.

    Äänestä

  • pilkuntarkastaja kirjoitti:

    Määräykset ovat EU:ssa samat, mutta vain suomalaiset hölmikkäät noudattavat niitä.

    Saksalaisethan eivät olekaan yhtään tarkkoja ruuan laausta.

    Väitteesi on siis täyttä tuuba. Ruokaskandaali Saksassa on mille tahansa ketjulle taloudellinen itsemurha. Kuvitelmat muuta Eurooppaa (Saksaa, Ruotsia, Tanskaa jne) puhtaisimmasta elintarvikkeista voi unohtaa.

    Äänestä

  • RehellinenMainosmieskö kirjoitti:

    Saksalaisethan eivät olekaan yhtään tarkkoja ruuan laausta.

    Väitteesi on siis täyttä tuuba. Ruokaskandaali Saksassa on mille tahansa ketjulle taloudellinen itsemurha. Kuvitelmat muuta Eurooppaa (Saksaa, Ruotsia, Tanskaa jne) puhtaisimmasta elintarvikkeista voi unohtaa.

    Kummasti niitä häntiä pitää saksalaisilta sioilta katkoa.

    Ylipäätään tuo sinun omaan pesään kuseminen kummeksuttaa. Miksi et muuta Suomesta pois, jos tämä maa tuntuu niin ahdistavalta? Et sinä omia haukkumalla saa itsellesi yhtään parempaa elämää.

    Äänestä

Lidl on selkeästi kertonut minkä kokoluokan kauppoja se aikoo tulevaiisuudessa rakentaa:

”-Keskimäärin tarpeemme ovat noin 1 400 neliömetrin myyntipinta-ala,
-Noin 500 neliömetrin varastotilat ja
-noin 500 neliömetrin sosiaali-, koulutus- ja toimistotilat.
Eli yhteensä puhutaan 2 400-2 500 bruttoneliömetrin lattiapinta-alasta
Lidlin toimitusjohtaja Sipponen kertoo."

Tämän kokoluokan myymälöitä avataan ainakin seuraavat 2..3 vuotta 10 myymälän vuosivauhtia, koko maahan.

Tavarataloja tai jättimarketteja ei Lidl-ketjun konseptiin ole tulossa jatkossakaan. Mutta päivittäistavaraa saa hyvin jakeluun myös 1.500 m2 myymäläkoollakin, ja niiden lukumäärä kasvaa vauhdilla.

Tämä huolestuttaa Keskoa ja S-ryhmää. Eikä tuo hullu saksalainen meinaa lainkaan pysäyttää tätä laajenemistansa.

Äänestä

Suomi on rajalliset markkinat ja täällä sisällä ei kasveta. Lidl syö suomen sisäisillä, vain muiden markkinaosuuksista. Joku kirjoitti, että S kasvaa ja voi hyvin, ainut tapa kasvattaa liikevoittoa on vähentää kuluja. Logistiikkaa, automaatti kassoja jne...

Maajusseja hallitus voisi autaa laskemalla ruoan ALV veroa, näin kauppat voisi maksaa kilpailusta huolimatta, siitä viljelijälle enemmän.

Äänestä
  • Meillä on K-marketissa ollut 2..3 vuoden ajan 4 kplaautomaattikassoja. Ne ovat päivittäin auki ehkä 2 tunnin ajan, kun "halutaan kuitenkin jatkaa sitä koekäyttöä...".

    Mutta esimerkiksi iltapäiväruuhkassa ja koko lopun iltaa kaikki 4 kassaa ovat suljettuina.

    Milloin K-ketju alkaa luottaa näihin automaatteihinsa, niin että kiireinen maitopurkin ostaja pääsisi automaattikassan kautta nopeasti ulos, turhia jonottelematta?

    Äänestä

  • S-ryhmällä on ollut varaa kantaa rahaa Viroon, Latviaan ja ennen kaikkea Venäjälle. Samoin sen IT-investoinnit ovat massiiviset ja tyhmintä on, että nuo IT-investoinnit eivät kohdistu verkkokauppaan vaan ihan perus hallinnollisiin prosesseihin.

    Äänestä

> Maajusseja hallitus voisi autaa laskemalla ruoan ALV veroa, näin
> kauppat voisi maksaa kilpailusta huolimatta, siitä viljelijälle enemmän.

Tämä ei ole toiminut ikinä, eikä millään alalla. Taannoin parturi-kampaamot saivat alennetun ALV:n. Kähertämoiden omistajat pistivät siististi rahan omaan fickaansa, parturihinnat eivät alentuneet yhtään.

Markkinatalousmielessä asia ratkeaa vaikka niin, että Lidl ensimmäisenä ilmoittaa maksavansa seuraavan 9 kuukauden ajan 7 centtiä ylimääräistä maitolitrasta tuottajille.

Tällainen on se mitä kuluttajat ymmärtää. Liideli saa paljon positiivista lehtitilaa asialla. Se laittaa isot, kömpelöt suomalaiset kaupan jättiläiset todella noloon valoon.

Että miksi tuo tulokas sakemanni hoksasi olla noin hyväsydäminen, ja me kaksi muuta kauppiasta ollaan tällaisia ahneita pas-kapäitä.

Äänestä
  • Kepulainen S-ryhmä on perinteinen maaseudin Osuuskauppojen perillinen. Sieltä on ostettu viljelijän apulannat ja hyönteismyrkyt jo sadan vuoden ajan.

    Jos joku, niin Kepun oma S-ryhmä pitäisi olla tällaista ideaa toteuttamassa, eikä ulkomainen Lidl-kauppaketju.

    Äänestä

  • S-ryhmä-nukkuu kirjoitti:

    Kepulainen S-ryhmä on perinteinen maaseudin Osuuskauppojen perillinen. Sieltä on ostettu viljelijän apulannat ja hyönteismyrkyt jo sadan vuoden ajan.

    Jos joku, niin Kepun oma S-ryhmä pitäisi olla tällaista ideaa toteuttamassa, eikä ulkomainen Lidl-kauppaketju.

    S-ryhmä on kylläkin kommunistinen osuusliike. Maanviljelijät ovat porvaristoa.

    Äänestä

  • perusasiat kirjoitti:

    S-ryhmä on kylläkin kommunistinen osuusliike. Maanviljelijät ovat porvaristoa.

    Ai... mistäs saakka ossuuskauppa on ollut kommunistinen?

    Äänestä


S-kaupan tulos olisi vieläkin suuremoi mikäli se ilmoittaisi venäjän kaupan tuotot suomen kanssa.

Äänestä
  • S-ryhmä kiertää tieten tahtonen EU:n ja USA:n asettamia Venäjän vientikaupan sääntöjä. Tullinimikkeitä muutetaan, ja saadut liikevoitot kirjataan S-ryhmän Bahamasaarille perustamiin hämäriin paratiisiyhtiöihin.

    Kun Trumpin hallinnon Embargo-sääntöjä valvovat viranomaiset huomaavat tämän, S-ryhmälle tullaan asettamaan erittäin raskaista sanktioita.

    Äänestä

  • Harmaata_S-kauppaa kirjoitti:

    S-ryhmä kiertää tieten tahtonen EU:n ja USA:n asettamia Venäjän vientikaupan sääntöjä. Tullinimikkeitä muutetaan, ja saadut liikevoitot kirjataan S-ryhmän Bahamasaarille perustamiin hämäriin paratiisiyhtiöihin.

    Kun Trumpin hallinnon Embargo-sääntöjä valvovat viranomaiset huomaavat tämän, S-ryhmälle tullaan asettamaan erittäin raskaista sanktioita.

    Linkki "tietoon", muuten kirjoittajan oman mielikuvituksen tuottama aivopieru.

    Äänestä

Tuo kokonaismyynti Suomessa joka tuon sivun mukaan olisi yli 17,6 biljoonaa euroa vuodessa ei voi pitää paikkaansa. Suomen bkt:aan ei ole kuin 250 miljardin hujakoilla max. Mistä ihmeestä nuo loput rahat sitten tulee ?

Äänestä

Suomalainen isänmallien ei käy kuin s ja k kaupoissa ulkomaillekin kun lähdetään lomalle haetaan viikon eväät s-marketista mukaan eihän heidän kauppojen tuotteita voi ostaa kun se on epäkelpoa kun ei ole finskiä.

Äänestä

Enää Avainlipulla ja kotimaisuudella ei saa mainostaa juuri mitään, koska EU-per-kele on kieltänyt kaupassa kaiken kotimaisen ja kansallisen merkistön käyttämisen. Silti suopmalaiset vanhasta muistista ostavat aika hyvin kotimaisia tuotteita.

Niin kuin muuten ostavat kaikkialla maailmassa kansalaiset, suosien oman maansa tuotantoa. Jos sellaista vain tuodaan kaupoissa saataville.

Monet kotimaisiksi mielletyt tuotteet eivät ole Syomessa valmistettuja. Esimerkiksi Pirkka-tuotesarjan tuotteista yli puolet on valmistettu ulkomailla olevissa tuotantolaitoksissa.

Yksinkertaisesti valmistettavissa olevat, tavalliset leipomotuotteetkin. pullat, piirakat ja laivonnaiset Kesko tuo Hollannista, Ranskasta, Virosta Liettuasta jne. Sen jälkeen päälle länttäistään Pirkka-tuotetarra, ja kuluttaja luulee ostavansa kotimaisia leipomotuotteita.

Kannatata vilkaista S ja K-ryhmän omien brändien paketista että missä ne on valmistettu, pullapitko tulee Hollannista.
Nämä kaupan kaksikotimaista jättiäistä eivät suinkaan suosi suomalaista. Suomalainen valmistava teollisuus on niille täysin kakkos tai kolmosluokan toimittajan asemassa.

Äänestä
  • Ei Pirkkaa ole koskaan kotimaisuudella markkinoitu. Pirkassa on pyritty pitämään vaan hinta-laatusuhde kohdallaan, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Tuskin kukaan kuvittelee esimerkiksi Pirkka-kahvin olevan suomalaista. Kyllä Pirkka-tuotteissa ihan hyviäkin on, esimerkiksi italialainen Pirkka-pesto (vihreä).

    Keskolla ei taida olla edes varsinaisesti mitään suomalaisuutta korostavaa brändiä, kuten S-ryhmällä on Kotimaista-tuotesarja.

    Lidl on kaupoista kaikkein härskein. Sehän on jäänyt housut kintuissa kiinni ulkomaisten tuotteiden myynnistä Suomen lipulla höystettynä. Saksalainen on kiero, ei heitä kiinnosta suomalaisten hyvinvointi, vaan ainoastaan oma napa. Meidän suvussa ja ystäväpiirissä Lidlissä käyviä pidetäänkin isänmaan pettureita.

    Äänestä

  • >>Tuskin+kukaan+kuvittelee+esimerkiksi+Pirkka-kahvin+olevan+suomalaista.+No+minkä+maalaista+se+Pirkka+kahvi+sitten+on?+EIkä+sitä+tosiaan+paahdeta+suomalaisissa+kahvipaahtimoissa+enää,+vaan+nekin+paahdatukset+Kesko+teettää+Liettuassa.>+Keskolla+ei+taida+olla+edes+varsinaisesti+mitään+suomalaisuutta+korostavaa+brändiä,+Keskon+Pirkka-lehti,+Pirkanmaa+ja+Pirkka-Pekka+Petelous.+Kyllä+tuo+Pirkka-sana+mielletään+kuluttajan+päässä+K-Kaupan+omaksi+kotimaiseksi+brändiksi.+Keskolla+tiedetään+tämä+asiantila+aivan+hyvin.+Sitä+kuluttajien+luulemista+käytetään+häikäilemättä+hyväksi+Pirkka-tuotesarjassa,+vaikka+ei+kotimaisuudelle+kehdata+siinä+yhteydessä+juuri+mekastaa.>+Saksalainen+on+kiero,+ei+heitä+kiinnosta+suomalaisten+hyvinvointi,+No+ei+K-kauppaa+tai+S-marketia+sen+kummemmin+kiinnosta+suomalaisten+terveys.+Kauppaliikkeet+toteuttavat+sen,+minkä+elintarvikelaki+määrää,+muttta+ei+ne+mitään+sen+päälle+tee.+Kotimaisuus+ei+ole+muuta+kuin+päälle+liimattu+K-ryhmän+markkinointiosaston+kevyt+etiketti.+Viljelijätuottajan+saama+kohtuullinen+siivu+ei+kiinnosta+K+ja+S+ryhmiä+enää+pennin+vertaa,+täusin+utopiaa.+Ne+käyttävät+täysin+häikäilemättömästi+kiristystilannetta+hyväkseen,+jonka+85%+oligopolistinen+markkinaosuus+vähittäiskaupassa+niille+antaa.>+oma+napa.+Meidän+suvussa+ja+ystäväpiirissä+Lidlissä+käyviä+pidetäänkin+isänmaan+pettureita.+Lidl+ostaa+tuiotteita+suuremmalal+osuudella+Suomesta+kuin+Kesko+tai+S-ryhmä.+Lidl+myöskin+maksaa+suuremman+osan+liikevoitostaan+veroina+Suomeen,+kuin+Kesko+tai+S-ryhmä.+Viime+vuonna+Lidl+maksoi+tuloksestaan+14+miljoonaa+euroa+Suomeen,+eli+16%+liikevaihdostaan.+Kesko+maksoi+Suomeen+vain+vaivaisen+13%+liikevaihdostaan+veroja.

    Äänestä

  • Kuka-kotimaisin-jakelija kirjoitti:

    >>Tuskin+kukaan+kuvittelee+esimerkiksi+Pirkka-kahvin+olevan+suomalaista.+No+minkä+maalaista+se+Pirkka+kahvi+sitten+on?+EIkä+sitä+tosiaan+paahdeta+suomalaisissa+kahvipaahtimoissa+enää,+vaan+nekin+paahdatukset+Kesko+teettää+Liettuassa.>+Keskolla+ei+taida+olla+edes+varsinaisesti+mitään+suomalaisuutta+korostavaa+brändiä,+Keskon+Pirkka-lehti,+Pirkanmaa+ja+Pirkka-Pekka+Petelous.+Kyllä+tuo+Pirkka-sana+mielletään+kuluttajan+päässä+K-Kaupan+omaksi+kotimaiseksi+brändiksi.+Keskolla+tiedetään+tämä+asiantila+aivan+hyvin.+Sitä+kuluttajien+luulemista+käytetään+häikäilemättä+hyväksi+Pirkka-tuotesarjassa,+vaikka+ei+kotimaisuudelle+kehdata+siinä+yhteydessä+juuri+mekastaa.>+Saksalainen+on+kiero,+ei+heitä+kiinnosta+suomalaisten+hyvinvointi,+No+ei+K-kauppaa+tai+S-marketia+sen+kummemmin+kiinnosta+suomalaisten+terveys.+Kauppaliikkeet+toteuttavat+sen,+minkä+elintarvikelaki+määrää,+muttta+ei+ne+mitään+sen+päälle+tee.+Kotimaisuus+ei+ole+muuta+kuin+päälle+liimattu+K-ryhmän+markkinointiosaston+kevyt+etiketti.+Viljelijätuottajan+saama+kohtuullinen+siivu+ei+kiinnosta+K+ja+S+ryhmiä+enää+pennin+vertaa,+täusin+utopiaa.+Ne+käyttävät+täysin+häikäilemättömästi+kiristystilannetta+hyväkseen,+jonka+85%+oligopolistinen+markkinaosuus+vähittäiskaupassa+niille+antaa.>+oma+napa.+Meidän+suvussa+ja+ystäväpiirissä+Lidlissä+käyviä+pidetäänkin+isänmaan+pettureita.+Lidl+ostaa+tuiotteita+suuremmalal+osuudella+Suomesta+kuin+Kesko+tai+S-ryhmä.+Lidl+myöskin+maksaa+suuremman+osan+liikevoitostaan+veroina+Suomeen,+kuin+Kesko+tai+S-ryhmä.+Viime+vuonna+Lidl+maksoi+tuloksestaan+14+miljoonaa+euroa+Suomeen,+eli+16%+liikevaihdostaan.+Kesko+maksoi+Suomeen+vain+vaivaisen+13%+liikevaihdostaan+veroja.

    Paahdetaan missä paahdetaan. Joskus se oli muistaakseni Hollannissa paahdettua. Tuo Pirkka-mielenyhtymäsi on pelkästään sinun korviesi välissä. Minkä private label -nimen olisit itse valinnut? John? K-kaupasta saa nyt Nurmeksessa leivottuja John-karjalanpiirakoita?

    Kirjoituksesi on muutenkin täydellisen utopistista mielikuvituksesi tuotetta ja sisältää sinun itse keksimiäsi valheita. Kysymys kuuluu kuinka paljon Lidl tuosta trollauksesta sinulle maksaa? Pysyykö alle 300 eurossa per kk?

    Äänestä

  • Siiskö S-ryhmän markkinointi haluaa mieluummin käydä lokakampanjaa netissä? Spämmätään että nyt on löydettu sellaisia ja tällaisia karvoja kilpailijan liikkeistä. Haukutaan epäisänmaalliseksi ja milloin milläkin pilkkanimellä.

    Heti kun aletaan puhuia asiaa, niin silloin meneekin kahdella keskusliikejätin henkilöstöllä pas-kat housuun.

    Lidl maksaa liikevaihtoonsa suhteutettuna enemmäm veroja Suomeen kuin Kesko K-ryhmineen. tai S-market S-ryhmineen.

    Nämä ovat ikävän kuulloisia asioita "kotimaisuudellaan" möykkäävän kahden S/K- keskusliikkeen pirtaan. Mutta ne ovat faktaa, vuosikertomuksista luettavissa olevia numeraalisia tosiasioita.

    Äänestä

  • Puhutaanko-nyt-asioista kirjoitti:

    Siiskö S-ryhmän markkinointi haluaa mieluummin käydä lokakampanjaa netissä? Spämmätään että nyt on löydettu sellaisia ja tällaisia karvoja kilpailijan liikkeistä. Haukutaan epäisänmaalliseksi ja milloin milläkin pilkkanimellä.

    Heti kun aletaan puhuia asiaa, niin silloin meneekin kahdella keskusliikejätin henkilöstöllä pas-kat housuun.

    Lidl maksaa liikevaihtoonsa suhteutettuna enemmäm veroja Suomeen kuin Kesko K-ryhmineen. tai S-market S-ryhmineen.

    Nämä ovat ikävän kuulloisia asioita "kotimaisuudellaan" möykkäävän kahden S/K- keskusliikkeen pirtaan. Mutta ne ovat faktaa, vuosikertomuksista luettavissa olevia numeraalisia tosiasioita.

    "Heti kun aletaan puhuia asiaa, niin silloin meneekin kahdella keskusliikejätin henkilöstöllä pas-kat housuun."

    Ainakaan tämän ketjun avaaja ei ole puhunut asiaa eikä totta missään vaiheessa. On aivan selvästi Lidlin palkkaama trolli, joka levittelee pelkkiä valheita kilpailijoistaan.

    Sinullekin tiedoksi ettei veroja makseta prosenteilla vaan euroilla. Lidlin liikevaihto oli viime vuonna noin 1,5 miljardia euroa ja liikevoitto noin 81 miljoonaa. S-ryhmällä vastaavat luvut olivat 11,3 miljardia ja 344 miljoonaa. Asiakasomistajille maksettiin 334 miljoonaa. Lidlin voitto menee puolestaan Saksaan.

    Äänestä

  • Kuka-kotimaisin-jakelija kirjoitti:

    >>Tuskin+kukaan+kuvittelee+esimerkiksi+Pirkka-kahvin+olevan+suomalaista.+No+minkä+maalaista+se+Pirkka+kahvi+sitten+on?+EIkä+sitä+tosiaan+paahdeta+suomalaisissa+kahvipaahtimoissa+enää,+vaan+nekin+paahdatukset+Kesko+teettää+Liettuassa.>+Keskolla+ei+taida+olla+edes+varsinaisesti+mitään+suomalaisuutta+korostavaa+brändiä,+Keskon+Pirkka-lehti,+Pirkanmaa+ja+Pirkka-Pekka+Petelous.+Kyllä+tuo+Pirkka-sana+mielletään+kuluttajan+päässä+K-Kaupan+omaksi+kotimaiseksi+brändiksi.+Keskolla+tiedetään+tämä+asiantila+aivan+hyvin.+Sitä+kuluttajien+luulemista+käytetään+häikäilemättä+hyväksi+Pirkka-tuotesarjassa,+vaikka+ei+kotimaisuudelle+kehdata+siinä+yhteydessä+juuri+mekastaa.>+Saksalainen+on+kiero,+ei+heitä+kiinnosta+suomalaisten+hyvinvointi,+No+ei+K-kauppaa+tai+S-marketia+sen+kummemmin+kiinnosta+suomalaisten+terveys.+Kauppaliikkeet+toteuttavat+sen,+minkä+elintarvikelaki+määrää,+muttta+ei+ne+mitään+sen+päälle+tee.+Kotimaisuus+ei+ole+muuta+kuin+päälle+liimattu+K-ryhmän+markkinointiosaston+kevyt+etiketti.+Viljelijätuottajan+saama+kohtuullinen+siivu+ei+kiinnosta+K+ja+S+ryhmiä+enää+pennin+vertaa,+täusin+utopiaa.+Ne+käyttävät+täysin+häikäilemättömästi+kiristystilannetta+hyväkseen,+jonka+85%+oligopolistinen+markkinaosuus+vähittäiskaupassa+niille+antaa.>+oma+napa.+Meidän+suvussa+ja+ystäväpiirissä+Lidlissä+käyviä+pidetäänkin+isänmaan+pettureita.+Lidl+ostaa+tuiotteita+suuremmalal+osuudella+Suomesta+kuin+Kesko+tai+S-ryhmä.+Lidl+myöskin+maksaa+suuremman+osan+liikevoitostaan+veroina+Suomeen,+kuin+Kesko+tai+S-ryhmä.+Viime+vuonna+Lidl+maksoi+tuloksestaan+14+miljoonaa+euroa+Suomeen,+eli+16%+liikevaihdostaan.+Kesko+maksoi+Suomeen+vain+vaivaisen+13%+liikevaihdostaan+veroja.

    >>No minkä maalaista se Pirkka kahvi sitten on? EIkä sitä tosiaan paahdeta suomalaisissa kahvipaahtimoissa enää, vaan nekin paahdatukset Kesko teettää Liettuassa.>>

    Tämä on hyvä huomio. Maataoustuottajat yrittävät levittää käsitystä, että maataloustuotanto ja elintarviketuotanto on jotenkin sama asia. Eli jos maataloustuotanto loppuu tai vähenee, niin se vääjäämättä vähentää elintarviketuotantoa.

    Kuitenkin perinteisesti esimerkiksi juuri kahvi on paahdettu Suomessa vaikka pavut kasvavat ties missä. Nyt Kesko on siirtänyt paahdon halvempiin maihin. Vastaavasti Suomessa myydään Vaasan&Vaasan myy brändillään leipää jonka mainostaa olevan Suomalaista viljaa, mutta pienellä präntillä lukee, että se on leivottu Tallinnassa. Fazerin Suomessa leivottu muuten ei ole senttiäkään kalliimpaa.

    Eli Suomessa tuotetut raaka-aineet eivät takaa että elintarvikkeiden valmistus tehdään Suomessa. Vastaavasti se, että elintarvikkeet valmistetaan Suomessa ei edellytä, että raaka-aineet tuotetaan Suomessa. Kaikkia ei kuitenkaan voida tuottaa.

    Äänestä

  • TeollisuusJaMaanviljelys kirjoitti:

    >>No minkä maalaista se Pirkka kahvi sitten on? EIkä sitä tosiaan paahdeta suomalaisissa kahvipaahtimoissa enää, vaan nekin paahdatukset Kesko teettää Liettuassa.>>

    Tämä on hyvä huomio. Maataoustuottajat yrittävät levittää käsitystä, että maataloustuotanto ja elintarviketuotanto on jotenkin sama asia. Eli jos maataloustuotanto loppuu tai vähenee, niin se vääjäämättä vähentää elintarviketuotantoa.

    Kuitenkin perinteisesti esimerkiksi juuri kahvi on paahdettu Suomessa vaikka pavut kasvavat ties missä. Nyt Kesko on siirtänyt paahdon halvempiin maihin. Vastaavasti Suomessa myydään Vaasan&Vaasan myy brändillään leipää jonka mainostaa olevan Suomalaista viljaa, mutta pienellä präntillä lukee, että se on leivottu Tallinnassa. Fazerin Suomessa leivottu muuten ei ole senttiäkään kalliimpaa.

    Eli Suomessa tuotetut raaka-aineet eivät takaa että elintarvikkeiden valmistus tehdään Suomessa. Vastaavasti se, että elintarvikkeet valmistetaan Suomessa ei edellytä, että raaka-aineet tuotetaan Suomessa. Kaikkia ei kuitenkaan voida tuottaa.

    "Nyt Kesko on siirtänyt paahdon halvempiin maihin."

    Nyt? Juuri nyt? En ymmärrä mikä motivaatio sinulla on laukoa pelkkiä valheita? Kirjoittaa omasta päästäsi täyttä paskaa.

    Suomessa on ymmärtääkseni kaksi isompaa paahtimoa, Pauligin ja Meiran. Pienempiä sitten vaikka kuinka monta. Ainakin Paulig laajensi paahtimoaan muutama vuosi sitten. En ole kuullut että kummallakaan yrityksellä olisi taloudellisia ongelmia asiakaspulan vuoksi.

    Kuinka paljon sinulle maksetaan paskanjauhannastasi? Meneekö yli 300 euron kuukaudessa?

    Äänestä

  • Venäläistä metukkaa ei saa kuin Venäjältä, vaikka toisin meille uskotellaan. Tai no ehkä joltain Ukrainaan kuuluvalta Krimiltä saattaa saada myös.

    Äänestä

ostakaa kauppoihin kotimaista omenaa 3e on liiankallis hinta 5-6 omppua 3e .
kaatopaikalle vievät kärrykaupalla ilman.

Äänestä

>>+Sinullekin+tiedoksi+ettei+veroja+makseta+prosenteilla+vaan+euroilla.+-Mitä+tällainen+kansakouluhöperrys+tarkoittaa?+Että+vaikka+olisi+10+kertainen+koko+kahdella+firmalla,+niin+molempienko+pitäisi+maksaa+sama+määrä+veroa+euroina?>+Lidlin+liikevaihto+oli+viime+vuonna+noin+1,5+miljardia+euroa+S-ryhmällä+olivat+11,3+miljardiaNiin+siis+liikevaihdot+ja+maksetut+yhteisöverot+olivat+tällaiset:S-RYHMÄ+2017+LUVUT+MILJ.+€Liikevaihto+....11273+M€ Tulos+.............+344+M€++...++3,1+% Yhteisövero+....65,2+M€+...+19,0+% LIDL+2017+LUVUT+MILJ.€Liikevaihto+....1524+M€ Tulos+...............+81+M€++...++5,4+% Yhteisövero+....13,4+M€+...+16,5+%Liikevaihtoon+verrattuna+S-ryhmä+maksaa+0,6%+yhteisöveroa,+Lidl+maksaa+0,9%.+Näyttämällä+paria+prosenttia+heikompaa+tulosta,+S-ryhmä+näyttää+prosentuaalisesti+maksavan+suurempaa,+19%+yhteisöveroa+kuin+Lidlin+16,5%+yhteisövero.>>+Asiakasomistajille+maksettiin+334+miljoonaa.+Nämähän+ovat+näitä+S-Etukortin+alennuksia,+jotka+annetaan+kassalla,+asiakkaan+joutumatta+maksamaan+etuisuudesta+mitään+veroa.+Kaikkien+tulojen+ja+etuisuuksien+pitäisi+olla+veronalaista.+Siksi+S-ryhmän+Bonus-asiakkaille+pitää+alkaa+lähettää+saatujen+etuisuuksien+mukainen+veromätkylappu+vuoden+lopussa+kotiin.+>>+Lidlin+voitto+menee+puolestaan+Saksaan.+No+ei+se+S-ryhmän+voittorahakaan+jää+suomalaisten+pankkien+holviin+makaamaan.+Kyllä+se+pyörii+sijoituksina+maailmalla.+Samalla+tavalla+ja+samanlaisissa+kohteissa+kuin+Lidl+GMBH:nkin+rahat,

Äänestä
  • Et edelleenkään tajua että S-ryhmä on osuuskauppa! S-ryhmän voitot (ns. "osingot") maksetaan S-ryhmän omistajille, joita on suomessa vajaat 2,5 miljoonaa. Lidl on yksityinen yritys. S-ryhmä on taas lähempänä kommunismia.

    "Osuuskaupat saivat alkunsa yksityiskaupan epäkohdista. Itse omistamansa osuuskaupan avulla kuluttajat pyrkivät hankkimaan hyviä tavaroita mahdollisimman halvalla hinnalla. Useimmissa maissa osuuskaupat ovat olleet suurimmaksi osaksi kaupunkilaisten ja kaupunkityöväestön perustamia."

    Prosenteillasi et saa edelleenään kaupasta mitään. Rahayksikkö on Suomessa euro.

    Äänestä

  • liiketoimintamuoto kirjoitti:

    Et edelleenkään tajua että S-ryhmä on osuuskauppa! S-ryhmän voitot (ns. "osingot") maksetaan S-ryhmän omistajille, joita on suomessa vajaat 2,5 miljoonaa. Lidl on yksityinen yritys. S-ryhmä on taas lähempänä kommunismia.

    "Osuuskaupat saivat alkunsa yksityiskaupan epäkohdista. Itse omistamansa osuuskaupan avulla kuluttajat pyrkivät hankkimaan hyviä tavaroita mahdollisimman halvalla hinnalla. Useimmissa maissa osuuskaupat ovat olleet suurimmaksi osaksi kaupunkilaisten ja kaupunkityöväestön perustamia."

    Prosenteillasi et saa edelleenään kaupasta mitään. Rahayksikkö on Suomessa euro.

    Ruokakaupan tehtävä on hoitaa tehokkaasti ja laadukkaasti elintarvikkeiden jakelu. Bonukset ja Plussa-pisteet on tehty hintavertailtavuuden heikentämiseksi ja asiakasuskollisuuden parantamiseksi. Kun tuotteet on pitkälti samoja kaupat etsivät keinoja että kilpailu ei olisi pelkkää hintakilpailua. Hintakilpailu tai hinta/laatukilpailu ovat taas kuluttajan etu.

    Tehokkuus on kuluttajan kannalta ensiarvoista. Suomalaisen kuluttajan etu on myös se, että kauppias keskittyy tälle markkina-alueelle. Lidl on investoinut Suomeen. S-ryhmä taas on investoinnut esimerkiksi Venäjälle tappiolliseen liiketoimintaan niillä rahoilla jotka se olisi voinut käyttää asiakaspalautuksiin tai alempiin hintoihin. Venäjälle, Latviaan tai Viroon investointi ei ole suomalaisen kuluttajan etu. Se, että ulkomaiset uudet kilpailijat investoivat tänne taas on.

    Äänestä

  • Bonuskorttien+kanssa+sähläily+on+jonninjoutavaa+ajankäyttöä+ja+rahojen+siirtoa+edes+takaisin.+Vaikka+se+menee+nykyään+suhta+automaattisesti,+on+se+turha+toiminto+silti.++Se+ei+alenna+asiakkaan+päivittäistavaroiden+kauppakustannuksia,+eikä+takaa+että+hän+saisi+parempilaatuisia+tuotteita+tms.+Lidli+ei+tuollaista+höperyyttä+ja+bonuksia+käytä.+Silti+se+pystyy+myymään+tuotteensa+edullisemmin+kuin+S-ryhmä,+ja+silti+tekemään+silti+parempaa+liikevoittoa+kuin+S-ryhmä.Verotuksen+yleinen+periaate+kun+on+että+kaikki+tulo+on+veronalaista+tuloa,+myös+Osuuskunnalta+saatava+osuustulo.Jostakin+syystä+tällainen+334+Miljoonan+euron+tuloerä+on+jätetty+Verottajankin+kynsien+ulkopuolelle.+https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48186/bonusten_verotu3/Saisi+verottaja+oikaista+käsitystään,+ja+todeta+että+on+veronalaista+tuloa+tämäkin.+Osuuskauppa+kerätköön+ja+tilittäköön+tuosta+334+miljoonasta+20%+verran+Valtiolle+veroina,+eli+66+miljoonaa+euroa.

    Äänestä

  • Osingot-verolle kirjoitti:

    Bonuskorttien+kanssa+sähläily+on+jonninjoutavaa+ajankäyttöä+ja+rahojen+siirtoa+edes+takaisin.+Vaikka+se+menee+nykyään+suhta+automaattisesti,+on+se+turha+toiminto+silti.++Se+ei+alenna+asiakkaan+päivittäistavaroiden+kauppakustannuksia,+eikä+takaa+että+hän+saisi+parempilaatuisia+tuotteita+tms.+Lidli+ei+tuollaista+höperyyttä+ja+bonuksia+käytä.+Silti+se+pystyy+myymään+tuotteensa+edullisemmin+kuin+S-ryhmä,+ja+silti+tekemään+silti+parempaa+liikevoittoa+kuin+S-ryhmä.Verotuksen+yleinen+periaate+kun+on+että+kaikki+tulo+on+veronalaista+tuloa,+myös+Osuuskunnalta+saatava+osuustulo.Jostakin+syystä+tällainen+334+Miljoonan+euron+tuloerä+on+jätetty+Verottajankin+kynsien+ulkopuolelle.+https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48186/bonusten_verotu3/Saisi+verottaja+oikaista+käsitystään,+ja+todeta+että+on+veronalaista+tuloa+tämäkin.+Osuuskauppa+kerätköön+ja+tilittäköön+tuosta+334+miljoonasta+20%+verran+Valtiolle+veroina,+eli+66+miljoonaa+euroa.

    Heh, ottaapa se osuustoiminta-malli koville. Osuuskaupan tarkoitus ei edes ole voiton maksimointi. Suosittelen perehtymään osuuskaupan ideaan vaikkapa wikipedian kautta.

    Bonukset ovat pelkkä motivaattori keskittää ostot. Se lisää tehokkuutta ja säästää ympäristöä, kun kaikki hankinnat tehdään keskitetysti ja jakelu suoritetaan omasta kaupasta.

    Maksutapaetu voidaan maksaa taas siksi, koska S-kortilla maksaminen on osuuskaupalle halvempaa, koska rahat eivät käy tällöin talon ulkopuolella, jossa on välistävetäjiä.

    Ylijäämän palautus on mahdollista, jos liiketoiminta on onnistunut paremmin kuin mitä oli alunperin ajateltu. Sekään ei ole tietenkään mitään veronalaista tuloa. Jos sinulla jää vaikka 1000:n euron matkabudjetista 100 euroa käyttämättä, niin ethän sinä siitä 100:sta eurosta mitään veroja toiseen kertaan maksa, koska se ei ole sinun tuloa, vaan se on sitä sinun omaa rahaa kuten aikaisemminkin. Tässä on asiakasomistajuuden idea! Omistaa itse koko kauppa.

    Kuka tahansa saa alkaa Suomessa osuuskaupan jäseneksi, vaikka useammankin. Vain isänmaan petturit kantavat rahansa ulkomaille. Joka tapauksessa asiasta on turha itkeä ja puhista. Suomen kansa on ottanut osuuskaupan omakseen, ja sillä mennään jatkossakin.

    Äänestä

  • >>Bonukset+ovat+pelkkä+motivaattori+keskittää+ostot.>>Totta+kai+se+on+keino+saada+asiakas+sidottua+S-marketin+asiakkaaksi.+Mutta+ei+se+kortti+asiakkaalle+mitään+etua+tuo,+vaan+pelkästään+asiaksta+ku-settavalle+S-ketjulle+ja+K-ketjulle.>>+Se+lisää+tehokkuutta+ja+säästää+ympäristöä,+kun+kaikki+hankinnat+tehdään+keskitetysti+ja+jakelu+suoritetaan+omasta+kaupasta.>>Ei+se+S-marketti+kaikkialla+lähin+kauppa+ole.+Meilläkin+on+ainakin+3+eri+K-kauppaa+ja+yksi+Lidli+välissä,+ennen+kuin+tullaan+ensimmäisellekään+S-marketille.+Olisi+täysin+löysäpäistä+hommata+itselleen+S-kortti,+ja+hölmönä+ajaa+kauemmmaksi+ostoksille.+Kaiken+lisäksi+maksaaa+ostoksista+kalliimpaa+hintaa.+Varmana+ole+ekologisin+vaihtoehto+tuollainen.+Koska+Lidlissä+käymällä+saa+samat+kamat+kerralla,+ja+5%...10%+halvemmalla+kuin+S-marketista.

    Äänestä

  • Bonuskorttien-hölmöys kirjoitti:

    >>Bonukset+ovat+pelkkä+motivaattori+keskittää+ostot.>>Totta+kai+se+on+keino+saada+asiakas+sidottua+S-marketin+asiakkaaksi.+Mutta+ei+se+kortti+asiakkaalle+mitään+etua+tuo,+vaan+pelkästään+asiaksta+ku-settavalle+S-ketjulle+ja+K-ketjulle.>>+Se+lisää+tehokkuutta+ja+säästää+ympäristöä,+kun+kaikki+hankinnat+tehdään+keskitetysti+ja+jakelu+suoritetaan+omasta+kaupasta.>>Ei+se+S-marketti+kaikkialla+lähin+kauppa+ole.+Meilläkin+on+ainakin+3+eri+K-kauppaa+ja+yksi+Lidli+välissä,+ennen+kuin+tullaan+ensimmäisellekään+S-marketille.+Olisi+täysin+löysäpäistä+hommata+itselleen+S-kortti,+ja+hölmönä+ajaa+kauemmmaksi+ostoksille.+Kaiken+lisäksi+maksaaa+ostoksista+kalliimpaa+hintaa.+Varmana+ole+ekologisin+vaihtoehto+tuollainen.+Koska+Lidlissä+käymällä+saa+samat+kamat+kerralla,+ja+5%...10%+halvemmalla+kuin+S-marketista.

    "Koska+Lidlissä+käymällä+saa+samat+kamat+kerralla,+ja+5%...10%+halvemmalla+kuin+S-marketista."Hahahaaaaaa,+missä+kylällä+noin+on,+tosin+eihän+lidlistä+saa+mitään+tuoretta,+siksi+saattaa+olla+"halvempaa".

    1Äänestä

  • "Totta kai se on keino saada asiakas sidottua S-marketin asiakkaaksi."

    Unohdat säännönmukaisesti koko ajan sen, että S-korttia käyttävä asiakas on myös asiakasomistaja, eli omistaa osuuden osuuskaupasta. Osuuskauppa tuntuu olevan sinulle jotenkin mahdoton käsittää.

    S-kaupat ovat missä ovat. On niitä joka tapauksessa useita kertoja enemmän kuin mitään Lidl-puoteja, joissa myydään pääasiassa ulkomaalaista kamaa, ja voitot menevät suoraan Saksaan. Ja edelleen Lidlistä ei saa juuri oikeastaan mitään sellaista, jota suomalainen päivittäin tarvitsee.

    En ole Sodankylän pohjoispuolella Lidlejä nähnyt. Nuorgamiin on vielä matkaa reilut 350 kilometriä. Sama matka kuin Helsingistä Seinäjoelle. Aika huonosti vaikuttaisi Lidl siis huomioivan suomalaiset. Ovat tulleet nähtävästi tänne vain kuorimaan kermaa. Hömöiltä rahat pois. No eihän se väärin ole. Ainahan apinoita on koijattu.

    Äänestä

  • RehellinenMainosmieskö kirjoitti:

    Ruokakaupan tehtävä on hoitaa tehokkaasti ja laadukkaasti elintarvikkeiden jakelu. Bonukset ja Plussa-pisteet on tehty hintavertailtavuuden heikentämiseksi ja asiakasuskollisuuden parantamiseksi. Kun tuotteet on pitkälti samoja kaupat etsivät keinoja että kilpailu ei olisi pelkkää hintakilpailua. Hintakilpailu tai hinta/laatukilpailu ovat taas kuluttajan etu.

    Tehokkuus on kuluttajan kannalta ensiarvoista. Suomalaisen kuluttajan etu on myös se, että kauppias keskittyy tälle markkina-alueelle. Lidl on investoinut Suomeen. S-ryhmä taas on investoinnut esimerkiksi Venäjälle tappiolliseen liiketoimintaan niillä rahoilla jotka se olisi voinut käyttää asiakaspalautuksiin tai alempiin hintoihin. Venäjälle, Latviaan tai Viroon investointi ei ole suomalaisen kuluttajan etu. Se, että ulkomaiset uudet kilpailijat investoivat tänne taas on.

    S ryhmä on syöpä. Sen vain pakko investoida, muuten joutuu palauttamaan omistajille.

    Äänestä

maassa asuneena, toivottaisin myös tänne suomeen tervetulleeksi Ruotsista ICA AB:n, joka on toiseksi suurin päivittäistavaraketju Pohjoismaissa. Coop ja Axfood, myös tervetuloa. Saksalaisen Aldinkin toivottaisin tervetulleeksi, mutta se ei suomeen halua tulla. Englannista Asda, Tesco, Sainsbury's ja Morrison's. Saataisiin kilpailua kunnolla suomeenkin, mutta ei täällä taida olla tarpeeksi ostajakuntaa, että nämä suuret ketjut täällä menestyisivät. Täällä peräkylässä ostetaan vain k-markettien ja s- markettien ylihintaisia tuotteita.

Äänestä

Minäkin vien kolmasosan Lidliin puhutaan 300 - 400 e viikko ostoista lisäksi viikolla oluet tietenkin lidlistä ei oo ihme ku ovat huolissaan mielummin voitot Saksaan...HAHHAHHAA,PS.on täällä sen verta itiootit pöliitiköt

Äänestä

>+Unohdat+säännönmukaisesti+koko+ajan+sen,+että+S-korttia+käyttävä+asiakas+>+on+myös+asiakasomistaja,+eli+omistaa+osuuden+osuuskaupasta.+No+omistetaanhan+mekin+molemmat+osa+Fortumista+ja+Nesteestä.+Silti+en+omistajana+saa+sentilläkään+edullisempaa+bensaa+tai+sähköä+niiltä.+Sama+juttu+S-Bonuskortin+hölmötyksissä.+Kortin+kantajaa+hoopotetaan,+että+olet+tärkeä,+S-marketin+osaomistaja.+Kaikista+lompakosta+olevista+korteista+pitäisi+olla+jotain+rahallista+hyötyä.+Mutta+ei+noista+Bonus-hoopotuksista+ole+yhtään+mihinkään.+Vieressä+oleva+hyvin+trimmattu,+1.500+m2+optimoiduissa+myymälätiloissa+toimiva+liukasliikkeinen+Lidlin++myy+samoja+kotimaisia+vihanneksia+ja+lihatuoteita+10...15%+halvemmalla.+K-kaupan+tai++S-kortin+kantaja+on+aivan+ihmeissään,+että+voiko+tää+oikeasti+olla+näin.+On+se,+usko+pois.

Äänestä

Kannattaa tukea Lidliä. Se pitää K- ja S-ryhmän monopolihinnoitelua edes vähän aisoissa.

Äänestä
  • Ennemminkin kotimaisten maitotuotteiden, viljatuotteiden ja kasvisten hintoja pitäisi nostaa siten, että niiden tuottaminen Suomessa olisi viljelijöille ja eläinten kasvattajille kannattavaa. Suomi tarvitsee omavaraistaloutta. Nykymaailmassa, ei edes Euroopassa, voi enää luottaa yhteistyöhön erikoistilanteissa, kuten kriisien tullessa. Putin, Trump ja Brexit kertovat olennaisen.. Osta kotimaisia vihanneksia, lihaa, kasviksia ja maitotuotteita, niin tuet suomalaista työllisyyttä ja siten verotulojen kohtalaista tasoa. Lähivuosikymmeninä väestömme ikääntyy ja vähenee siten, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ylläpito tulee olemaan todella haastavaa. Siksi myös soten toteutuminen olisi tärkeää. Pienempien kuntien verotulot ja tuet saati asiantuntemus ja valvontatahto ihmisten hoidossa ja hoivassa eivät enää riitä. Kuka ihme tahtoo rikastuttaa enemmän Saksaa kuin suomalaista kovan työn tekijää?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


K_ja_S_hyvin-huolissaan kirjoitti:

Suomalaisen päivittäistavarakaupan kaksi oligopolifirmaa K-ryhmä ja S-ryhmä ovat todella näreissään. Heidän kahdestaan jakamalleen pelikentälle työntyi väkivahva ulkomaalainen, palveluhalukas pelaaja.

Saksasta tullut kilpailija Lidl asettui suomalaisen ruokakaupan markkinoille 2002. Sen jälkeen Lidl on rouhinut itselleen mukavan 9,3% suuruisen markkinaosuuden.
https://www.pty.fi/julkaisut/tilastot/

K ja S-ryhmien yhteinen liikevaihto on noin 21 Mrd €. Lidlin Euroopan liikevaihto on 74 Mrd euroa, eli se lähes 4-kertainen. Tämä taustalla oleva massa takaa sen että Lidl ei kunnioita eikä kumassa pienempiä suomalaisia kilpailijoitaan jatkossakaan.

Lidlin markkinaosuus ylittää 10% rajan jo tänä vuonna, tai viimeistään ensi vuoden alkupuoliskolla. Juuri tämä yli 10% markkinaosuuden ylittäminen närästää K ja S kirjaimilla kulkevia laiskanpulskeita kotimaisia kilpailijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu