Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia.. Olenko yksin ajatuksineni, että nettideittailu tuntuu pinnalliselta, kuin neulaa heinäsuovasta etsisi? Liukuhihnatreffit eivät houkuta, ei myöskään useiden ihmisten tapailu samanaikaisesti. Tehdään kuvakatalogia, tuodaan esiin uraa, ainutlaatuisuutta, menestymistä. Lomamatkat pitäisi tehdä mahdollisimman eksoottisiin paikkoihin, jotta ei leimaudu juntiksi. Puhutaan kuka on samaa tasoa. Anteeksi, mutta hoitajana työskentelevänä en ymmärrä! Toki, eihän kuka tahansa "kolahda", mutta kaikkihan ovat kuitenkin saman arvoisia? Ennen puhuttiin reilummin, onko vai eikö ole "mun tyyppiä". Tuotiin enemmän esille luonnetta. Olen pihalla.
Takana lähemmäs 10 vuoden seurustelusuhde, joka päättyi varsin ikävästi kumppanin muututtua aggressiiviseksi ja alkoholisoituneeksi. Kova paikka huomata toistavansa lapsuudessa koettua. Olen alkoholistin lapsi. Pitkään sain kerätä voimia lähteäkseni suhteesta. Nyt olen jonkin aikaa parannellut itsekseni haavojani ( siis kuvannollisesti).
Romantikko sisälläni toivoo vielä, että saisin kokea tasapainoisen parisuhteen ja saisin perheen , ikää siis 36 vuotta.
Joskus mietin, miten tässä näin kävi. Itse en juuri juo, mitä nyt silloin tällöin lasin pari viiniä. Pidän itsestäni huolta, liikun mielelläni. Hoitajan työssä pidän huolta myös muista. Ystävät sanovat ihanaksi ja kiltiksi ihmiseksi. Onko kiltteys piirre, jota ei arvosteta. Onko alttimpi tilantelle, joissa käytetään hyväksi. Suhteissani olen joutunut ikävästi toisen tukijaksi, kantanut suuremman vastuun taloustilanteesta kumppanin ollessa työttömänä. Eräs saita mies tuli kyllä mielelläni jääkaapilleni ruokailemaan, kunnes hoksasin että jotain on pielessä. Kai kotoa opittua, että vieraille laitetaan "pöytä koreaksi".
Romantikko kolhuista huolimatta elää minussa vahvana. Haaveissani kohtaan kumppanin arjessa, yllättäen. Tai vaikka mummojeni tapaan lavatansseista. Uusi harrastus, jonka aloitin nyt sinkkuaikana. Mikä tavallaan nyt tuntui luonnolliselta ja turvalliselta tavalta tavata uusia ihmisiä, kun on vuosia harrastanut ei tanssilajeja.
En jaksa uskoa, että kumppani löytyisi väkisin treffivoorumilta etsimällä, järjellä kriteereitä listaamalla, monia tapaamalla ja vertaamalla.
Takana lähemmäs 10 vuoden seurustelusuhde, joka päättyi varsin ikävästi kumppanin muututtua aggressiiviseksi ja alkoholisoituneeksi. Kova paikka huomata toistavansa lapsuudessa koettua. Olen alkoholistin lapsi. Pitkään sain kerätä voimia lähteäkseni suhteesta. Nyt olen jonkin aikaa parannellut itsekseni haavojani ( siis kuvannollisesti).
Romantikko sisälläni toivoo vielä, että saisin kokea tasapainoisen parisuhteen ja saisin perheen , ikää siis 36 vuotta.
Joskus mietin, miten tässä näin kävi. Itse en juuri juo, mitä nyt silloin tällöin lasin pari viiniä. Pidän itsestäni huolta, liikun mielelläni. Hoitajan työssä pidän huolta myös muista. Ystävät sanovat ihanaksi ja kiltiksi ihmiseksi. Onko kiltteys piirre, jota ei arvosteta. Onko alttimpi tilantelle, joissa käytetään hyväksi. Suhteissani olen joutunut ikävästi toisen tukijaksi, kantanut suuremman vastuun taloustilanteesta kumppanin ollessa työttömänä. Eräs saita mies tuli kyllä mielelläni jääkaapilleni ruokailemaan, kunnes hoksasin että jotain on pielessä. Kai kotoa opittua, että vieraille laitetaan "pöytä koreaksi".
Romantikko kolhuista huolimatta elää minussa vahvana. Haaveissani kohtaan kumppanin arjessa, yllättäen. Tai vaikka mummojeni tapaan lavatansseista. Uusi harrastus, jonka aloitin nyt sinkkuaikana. Mikä tavallaan nyt tuntui luonnolliselta ja turvalliselta tavalta tavata uusia ihmisiä, kun on vuosia harrastanut ei tanssilajeja.
En jaksa uskoa, että kumppani löytyisi väkisin treffivoorumilta etsimällä, järjellä kriteereitä listaamalla, monia tapaamalla ja vertaamalla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et ole ajatuksiesi kanssa yksin, aika toivotonta tämä on. Toisaalta kantsii aina mennä positiivisuuden kautta eteenpäin :)
Netin kautta löydetyt kumppanit alkavat olla sen verran arkea, että vähän ehkä on pihalla yrittäessään väittää sitä jotenkin vääräksi tai toimimattomaksi.
Oma suhteeni alkoi Suomi24 Treffien kautta, kirjoiteltiin kaikenlaista pari viikkoa ennen tapaamista. Ensitreffien jälkeen todettiin molemmat, että kannattaa tutustua lisää. Sitä tehdessä meni muutama vuosi ja lopulta päädyttiin naimisiin ja yhteisen asunnon hankintaan.
Muualla kuin netissä ei oltaisi ikimaailmassa tavattu.
Keski-ikäisenä miehenä olen huomannut saman että deittailu on vaikeata ja sellainen "lähimmäisestä välittäminen" tuntuu olevan melko kaukana kuitenkin. Liikaa mennyt siihen "kaikki heti mulle nyt" ajattelumalliin eli pieni yksityiskohta erilaisuudessa saattaa jo heti alussa pilata toisen mielestä kiinnostuksen.
Mutta koitan aloittajalle sanoa että niitä harvoja hyviä helmiäkin löytyy. Täytyy vain asennoitua kuin kullan huuhdontaan, että paljon saa nähdä vaivaa ennenkuin kultakimpale löytyy. Antaisin ohjeeksi että pitää vain treffailla samaan aikaan useamman kanssa vaikka vain kaveri/ystävä pohjalla aluksi, niin melko nopeasti väärät tapaukset paljastuvat kunhan vain monipuolisesti viettää aikaa eri muodoissa. Vain aika näyttää pitkällä aikavälillä kenen kanssa asiat sujuvat. Puheet johtavat välillä harhaan, pitkällä aikavälillä teot paljastavat.
Kovasti aurinkoa ja halauksia päivääsi. :)