Olen huomannut että aika moni autoilija ajaa risteyksissä autonsa suojatielle, kun jäävät odottamaan risteyksestä pääsyä. Jos liikennettä on vähänkin enemmän, niin jalankulkijat eivät pääse, tai joutuvat puikkelehtimaan suojatien ulkopuolelta kadun yli. Käsittääkseni autoa ei saisi kuitenkaan pysäyttää suojatien kohdalle. Tähän asiaan olisi hyvä puuttua.
Autoilijat suojatiellä
Suojatiet.tukossa
38481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Turvallisuudestaan huolehtivan jalankulkijan tulee kiertää suojatien tukkiva auto sen etupuolelta. Koska kyseessä on vaarallinen poikkeustilanne, tulee kävely suorittaa rauhallisesti ja varovaisesti.
Minä kävelen näiden suojateille pysäköityjen henkilöautojen yli. Varsinkin konepelleille on helppo hypätä. Pakettiautojen kanssa joutuu hieman punnertamaan. Kaiken aa ja oo on varmistaa ettei auto pääse lähtemään liikkeelle kesken kiipeilyn.
Pääasiassa suojateille jämähtävät autot pyrkivät estämään kaahaavia pyöräilijöitä vahingoittamasta jalankulkijoita. Näillä "kumihousu" vinttareilla ei ole mitään järkeä suojatie pyöräilystä.
Itsekkyys paistaa etuakselin tuijottelusta ja mitään muuta ei nähdä.
Tarkoitat että itsekkyys paistaa Älykännyyn tuijottelusta.
Näin tapahtui Vaasassa kun odottava äiti pyöräili toinen 2v, perässä vedettävässä vaunussa ja ajoi kadunreunassa olevan kävelijän päälle.
Ajeli toisellakädellä ja toisella räpläsikännyään. Onneksi kävelijälle ei sattunut pahasti, pyöräilijältä katkesi käsi kahdesta kohtaa.Äikkis typerälle ihmiselle.
Suojatielle pysähtynyt auto on suuri ongelma. Siirryn aina autotielle ennen suojatieta. Liikun siis autoilun säännöillä,mutta nämä pölhöt enimmäkseen ajavat kuitenkin eteen kuin eivät huomaisi ollenkaan.
Tamperelainen autoilija on liikkeellä usein hällä väliä -asenteella. Autot ovat Tampereella toki melko uusi asia. Sen vuoksi autoilukulttuurikin on vielä alkutekijöissään.
Liikennesääntöjen mukaan suojatielle pysähtynyttä autoa ei saa ohitaa pysähtymättä
Suojatiellä ei saa pysähtyä.
Eikä edes viisi metriä lähempänä.
Tieliikennelaki 27§ "Pysäyttäminen ja pysäköinti on kielletty: 1) jalkakäytävällä, suojatiellä, pyörätiellä ja pyörätien jatkeella, sekä viiden metrin matkalla ennen suojatietä, risteävää pyörätietä tai pyörätien jatketta.
Polkupyörän ja mopon saa pysäyttää ja pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle. Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle ja pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, milloin läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei kuitenkaan saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä."
Työpaikalta kun lähden pihasta, niin siinä on leveä liittymä kadulle, sekä leveä pyörätie pihan puolella katua. Kadun reunassa on kuitenkin näkemäestettä, minkä takia joudun pakosta ajaa auton pyörätien päälle, että näen tuleeko autoja. Usein autoja tulee, ja joudun pakostakin odottamaan pyörätien päällä.
Tiedän toki, että pyöräilijöillä on etuajo-oikeus, koska tulen pihasta ja olen väistämisvelvollinen. Itsekin joskus olen tuosta pyöräillyt vapaapäivänä, ja siitä pyörän selästä kun tilannetta katsoin, niin leveän pihaliittymän ansiosta pyöräilijänä pääsee hyvin loivalla kaarroksella sen auton takapuolelta kulkemaan eteenpäin. Koska pihakin on asfaltoitu, siinä tuli tehtyä vain sellainen loiva koukkaus sen pyörätiellä odottavan auton takapuolelta. Näin toki osa pyöräilijöistä tekeekin, kuten minä.
En vaan ymmärrä, miten tuollaisessa tapauksessa osalla pyöräilijöistä, tulee hirvittävä tarve "olla oikeassa", ja sillä pyörällä mennään sen auton etupuolelta, vaikka sen nokan ja ohikulkevien autojen väliin ei jää tilaa kuin reilu metrin verran.
Kuitenkin tuosta pihasta on todella vaikea päästä kääntymään vasemmalle. Tilanne on monesti se, että juuri kun rako tulee autoista, niin eiköhän pyöräilijä tule sitten. Teoriassa tuosta ei pääsisi ikinä autolla pois, mikäli pyöräilijät kulkisi kaikki auton etupuolelta.
Sitä vaan, että tarvitseeko sitä lain kirjainta tuollaisessa tapauksessa pyöräilijöiden tulkita niin kirjaimellisesti. Koska siitä auton takapuolelta pääsee ihan yhtä helposti loivalla kaarroksella jatkamaan matkaansa. Ja sillä tavalla se autokin pääsee siitä paljon äkkiempää pois. Kaikki voittaa. Ja kun se pyöräilijä ei edes voita mitään, vaikka hampaat irvessä yrittää siitä auton etupuolelta. Oikeassa olemisella ei aina voita mitään.
Joustavuutta ystävät, joustavuutta.
Olen lukenut tämän saman tekstin aiemminkin. Mistä kopioit sen?
Auto voi ajaa ohi suojatien suurimmaksi osaksi,henkilöauto varsinkin. Tuntemus oman auton mitoista on suurin syy ,että auto on esteenä koko suojatien ylitse. Keula on tungettava tien puolelle,fiksu autoilijahan joustaa ja päästää sinut liikennevirtaan.
Suuri osa autoilijoista todellakin luulee ajavansa isompaakin peltilehmää. Sen huomaa siitäkin jos ohitetaan tien reunaan pysäköity auto. Mennään kokonaan vastaantulevien kaistan kautta vaikka omakin kaista olisi niin leveä ettei tarvisi edes keskiviivaa ylittää, ja silti jäisi ihan hyvä väli tien reunassa seisovaan autoon. Tuo suojatien päälle pysähtyminen on se suurin ongelma. Risteyksissä on usein tilaa mennä edemmäs, jos ei kokonaan niin ainakin puolen auton verran.
Syyhän on siis yksinkertaisesti se, että autoilijat eivät hallitse autonsa ulottuvuuksia, eivätkä osaa arvoida, missä auton keula kulkee. Monissa autoissa ei auton nokkaa edes näy kuljettajan paikalle.
Vilkkaissa risteyksissa tunneli autoille.
Tää tulee nyt tyhmille ihmisille yllätyksenä. MUTTA!! Tampereella on ihan oikeesti sellasia risteyksiä, missä sun on yksinkertaisesti pakko ajaa suojatien päälle. Esimerkkinä Ristinarkuntien ja Kyläkeinunkadun risteys Messukylässä. Kun ajat Kyläkeinunkatua kohti Ristinarkuntietä tarkoituksena kääntyä vasemmalle, näkyvyyden vuoksi ei auta muu kun tehä jalankulkijoiden/pyöräilijöiden elämästä helvettiä ja ajaa suojatien päälle. Muuten sä et näe yhtään tuleeko oikeelta autoja. Ja koska minä olen liikkeellä kuorma-autolla, niin en voi mihinkään ihan pieneen väliin tuupata. (Tyhmille ihmisille tiedoksi että kun se kuorma-auto ei kiihdy ihan samalla lailla kun henkilöauto). Asiaa ei tietenkään auta yhtään se, että ne oikeelta tulevat autoilijat eivät noudata nopeusrajoitusta, vaan alamäkeen kaahataan kuin puolihullut.
Te tyhmät ihmiset ette tätä mun tarinaa tietenkään ihan periaatteesta suostu ymmärtämään/hyväksymään. No, se on teidän ongelma, ei mun. Mutta kuvitelkaapa pienessä mielessänne kuinka mahtava se risteys on talviaikaan. Kukaan ei välitä hiekoittaa sitä risteystä (ylämäki) vaikka siinä kulkee paljon raskasta liikennettä (koska Messupuu). Harva se päivä siinä mäessä on joku raskas ajoneuvo jumissa kiitos "loistavan" tienpidon. Joten voin vakuuttaa että kuskeja ei siinä kohtaa kiinnosta paskaakaan jos joku jalankulkija joutuu siinä hetken odottelemaan. Pääasia että ajoneuvo pääsee liikkeelle eikä jää sutimaan.
Vielä teille tyhmille ihmisille vinkiksi; välillävä voisi ajatella muitakin kuin vain itseään. Eikä se pieni maalaisjärjenkäyttökään olisi pahitteeksi. Menkääpä ihmeessä tutustumaan tähän mainitsemaani risteykseen. Tulkaa sitten mulle kertomaan miten mä voin tossa risteyksessä nähdä oikealta "metsän" takaa tulevat autot ilman että ajan suojatien päälle.
Joo ja toi ei ole ainoa paikka jossa näkyvyys on olematon jos ei aja suojatien päälle. Itsekin ajan linja-autoa siinäkään kiihtyvyys ei ole henkilöauton tasoa. Yhteispeli puuttuu Tamperelaisesta liikenteestä. Minä,minä asenne on vallallaan. Ei riitä että nykyään annetaan suojatien ylittäneille tilaa vaan siihen liittyy myös kaikki toisten huomiominen liikenteessä.
Ette ole kartalla.
Et osaa, ja olet siitä vihainen muille.
Ei jatkoon.
Tuleppa päiväksi ajamaan jäisille teille yhdistelmärekalla. Katsotaan sitten.
Tyhmemmänkin soisi ymmärtävän puhuttavan H-A liikenteestä.Iso kaara pieni älli tuntuu olevan trendi .
Ajan pikkutaksia. Itse olen huomannut varsinkin kesällä että paljon on näkymäesteitä mitä Tampereen kaupunki ei ole hoitanut pois.. Esim pensaat, puut, esteenä.Ja todellakin on pakko ajaa suojatielle. Täällä suuta pieksivien on turhaa väittää muuta.Terv. 90 000 km vuodessa ajava. Tiedän todellakin mistä puhun.
Jäiset tiet aiheuttaa toheloinnin myös kesällä? Jepjep.
Itse et osaa edes sen verran.Tyhmä.
Suojatien jälkeen on tilaa suurimmassaosassa suojateitä. Metri eteen antaa tilaa metrin takaa. Kun te autoilijat olette niin kohteliaita eikö liikennevirtaan pääsy ole helppoa. Seuraavan ei tarvitse tulla kärkkymään puskuriin kiinni. Odottaa suojatietä ennen vuoroaan. Omakotoalueilla ne ovat tontinomistajan vastuulla puskat meinaan.Olen samaa mieltä aidat nurin risteyksissä. Kaupunki voisi vaatia tätä ja ilmoita myös sellaiset risteysalueet kaupungille,jotka kuuluvat kaupungin toimenkuvaan. Parkkeeraus pientareille on myös liikenneturvallisuutta vaarantava,sekä kapeille kaduille parkkeeraus. Oma piha on pientaloalueella on auton säilytystila. Kaavaan on merkittynä 2 parkkipaikkaa tontille,ei sen ulkopuolelle.
Heh heh, kylläpä onkin pyöräilijältä provosoitua koheltamista risteyksissä! Kysymys kuulukin, eikö pyöräilijällä ole velvollisuutta lähestyä risteystä hiljentäen ja erityistä varovaisuutta noudattaen. Kaupungeissa on satoja risteyksiä, joissa autoilijan on pysähdyttävä suojatien päälle risteävän autoliikenteen takia. Suojatien takaa on yksinkertaisesti mahdoton nähdä risteävää autoliikennettä riittävän kaukaa ehtiäkseen sopivaan väliin. Melkoisen puolueellista uutisointia, tämä juttu olisi pitänyt tehdä molemmista näkökulmista. Nimimerkki: ”Autoilu ei ole mielivaltaa, vain yksi ihmisen liikkumisen monista muodoista”
Toimiva liikenne edellyttää tilannetajua ja joustavuutta. Esimerkiksi tuo Juhalatlonkadun ja Lapintien risteys on ongelmallinen. Kun Juhlatalonkadulta tuleva autoilija pysähtyy ensin kolmion taakse, hän ei vielä siitä näe idästä tulevia autoja (eikä ajoradalla mahdollisesti kulkevia polkupyöriä) – eikä myöskään lännestä, mikäli autojono estää näkyvyyden. Niinpä autoilijan on liu’uttava pyörätien jatkeen yli voidakseen turvallisesti havannoida risteävää ajoneuvoliikennettä. Tällöin osa autosta jää usein pyörätien jatkeelle. Riittävää varovaisuutta noudatettaessa tämä kaikki vie niin paljon aikaa, että 20-30 km/h paahtava pyöräilijä ehtii kahauttamaan paikalle ja halutessaan vaikka useampaankin kertaan.
Tuota noin... minulta kyllä onnistuu tilanteen tarkistaminen tuossa risteyksessä ilman, että ajan pyörätien jatkeen päälle. Miksei se onnistu sinulta?
Pyörällä ajaessa tuo ärsyttää. Vaikka itse hidastaa jo hyvissä ajoin, niin samoin alkaa myös etuajo-oikeutettu autoilijakin hidastamaan. Sitten sitä tuijotetaan toisiamme ja arvotaan kuka menee ensin. Kulkemisesta tulee melko töksähtelevää.
Autolla ajaessa puolestaan vituttaa keskisormea näyttelevät pyöräilijät, jotka luulevat olevansa etuajo-oikeutettuja, vaikka eivät todellakaan sitä ole.
Ei ole tasapainossa ihmisten ajotapa. Silloin mennään eikä tuijotella toisia.Kaikissa voidaan mennä äärimmäisyyksiin.
Autoilijan pitää pysähtyä ennen suojatietä,varsinkin kun on tietoinen huonosta näkyvyydestä kyseisessä risteyksessä. Tämän jälkeen kun suojatien ylittävää jalankulkijaa,pyöräilijää ei ole niin hivuttatuu kohti risteysaluetta.
Taas on joku ylikohtelias autoilija pysähtynyt ennen suojatietä. 7 auton ketjukolari,yhen Mummon takia.
Kauheeta! Missä?
Se on uutinen,muutenhan se olisi vanhanen. Uutiset kuulee uutisista.
Aja joskus autoa Treen ruuhkissa ja tule sitten itkeen asioista joista on vain toisen puolen näkemys!
Kumman on helpompi ruuhkassa väistää, mihin autosi laitat kun valot vaihtuu ja joku pysähtyy eteen ja taakse, kerro nyt viisas kävellen liikkuva nero?
Miksi ajaminen on sinulle niin vaikeaa?
Turvallisuusväli. Se on varmasti suojatietä leveämpi.
"Miksi ajaminen on sinulle niin vaikeaa?"
Olet niin katkera ja kateellinen autoilijoille ettet edes pysty lukemaan asiallista tekstiä ymmärtämättä sitä.
Kävelijöille on supervaikeaa kiertää auto edestä tai takaa, se sitten vaikeaa on, suuri homma.
Auton ajaminen on lastenleikkiä, pyöräilijöiden ja kävelijöiden uhmalla eteen tulemisesta.
No tämä on tässä, et ymmärrä ettet ymmärrä. ( lue moneen kertaan tai luetuta jollain täysjärkisellä, jos tunnelin päässä katkeruuden ja kateuden takana vaikka pilkistäisi...tuskin)