Eettisenä lähtökohtana on teillä kuulemma MUKA Jumalan sana. Jumalan sana ei kuitenkaan kehota syrjintään. Kuitenkin puolueenne mm. vastustaa tiiviisti ihmisoikeuskia ja tasa-arvoa. Mm. parisuhdelain vastustaminen on juuri ihmisoikeukjsia vastustavaa myyräntyötä järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Turha teidän on muuta väittää: natsien opit ovat tosiaan teitä HYVIN lähellä!
Kristittyjen Jumala ei ole syrhinnän ja kivenheiton Jumala. Jos siis syrjitte, teillä on jokin muu kuin kristittyjen Jumala. Ihmisarvon tunnustaminen KAIKILLE rasapuolisesti on muuten perusarvo, jota Jeesus esimerkilläämn halusi vahvistaa. MIKSI olette Jeesusta vastaan, vaikka jo puolueenne nimessä on sana Kristillis-??
Kristittyjen Jumala ei ole syrhinnän ja kivenheiton Jumala. Jos siis syrjitte, teillä on jokin muu kuin kristittyjen Jumala. Ihmisarvon tunnustaminen KAIKILLE rasapuolisesti on muuten perusarvo, jota Jeesus esimerkilläämn halusi vahvistaa. MIKSI olette Jeesusta vastaan, vaikka jo puolueenne nimessä on sana Kristillis-??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mistähän poikalapsi on keksinyt vetää Kaikkivaltiaan jumalattomuutensa takuumieheksi?
Ei kukaan tervejärkinen kehtaisi tuollaista edes kirjoittaa - on se niin onttoa ja häpeämätöntä - täysin pimentynyttä!
Luepa tarkkaan kristittyjen Jumalan ajatukset touhustasi:
1.Korinttolaiskirje:
http://www.credo.fi/raamattu/1933/1Kor.6.html
6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset = HOMOT, 10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Kirje roomalaisille 1
http://www.credo.fi/raamattu/1933/Room.1.html
17. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
Siteeraat sujuvasti Paavalin ajatuksia, et Jumalan ajatuksia. Paavali antoi ohjeita tuon ajan yhteiskunnalle ja oli tunnetusti kovin syrjimishenkinen mm. suhteessaan naisiin ja homoihin - homopelkoinen jopa.
Onko siis teidän puolueenne ohjelma samaa kuin Paavalin homofobiset kannanotot? Jos on, todistat itse oikeaksi sen, että puolueenne on syrjinnän ja sorron puolella ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa vastaan.
Miten rekisteröity paruisuhde on sinulta pois? MIKSI me kaksi toisiamme rakastavaa ihmistä emme saisi olla lain edessä tasaveroisia heteroiden kanssa? MITÄ pahaa homot ovat teille kristillisdemareille tehneet saadakseen tuollaisen niskaansa?
SYRJINTÄ on rikos. Homokin on ihminen, eikä homoakaan saa syrjiä - se on muuten jopa Suomen perustuslaissa. Mutta sinullehan se kelpaa vain Paavali... Muuta siis Paavalin maahan. Minä en ainakaan halua verorahoillani maksaa puoluetukea syrjintäpuolueellenne.
Täällä tämä "rikollinen" ihan ise kertoo seuraavaa:
KOLMAS MOOSEKSEN KIRJA, LEVITICUS 18
http://www.credo.fi/raamattu/1933/3Moos.18.html
22. Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
23. Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys.
24. Älkää saastuttako itseänne millään näistä, sillä näillä kaikilla ovat itsensä saastuttaneet ne kansat, jotka minä karkoitan teidän tieltänne.
25. Ja maa tuli saastaiseksi, ja minä kostin sille sen pahat teot, niin että maa oksensi ulos asujamensa.
26. Sentähden noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni älkääkä mitään näistä kauhistuksista tehkö, älköön maassa syntynyt älköönkä muukalainen, joka asuu teidän keskellänne -
27. sillä kaikkia näitä kauhistuksia ovat tehneet tämän maan asukkaat, jotka olivat ennen teitä, niin että maa tuli saastaiseksi -
28. ettei maa teitäkin oksentaisi, jos te sen saastutatte, niinkuin se on oksentanut ulos sen kansan, joka oli ennen teitä.
29. Sillä jokainen, joka tekee minkä tahansa näistä kauhistuksista, hävitettäköön kansastansa, kaikki, jotka semmoista tekevät.
30. Sentähden noudattakaa minun määräyksiäni, ettette seuraisi niitä kauhistavia tapoja, joita on seurattu ennen teitä, ettekä saastuttaisi itseänne niillä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne."
niin kyllä tulee kallis lasku tämän kansakunnan päättäjien päätöksistä.
Onhan se kumma, kun selvä synti on maallisen lain voimin tehty tasavertaiseksi vanhurskauden ja oikeuden rinnalla, eihän siitä voi seurata muuta kuin hankaluuksia.
Kyllä tuo eräs jaksaa vauhkota jo selväksi tulleesta asiasta. Kyllä me tiedämme jo, että olet homo ja haluaisit, että kaikki sen hyväksyisivät. Jumala ei sitä kuitenkaan hyväksy, eivätkä ne, jotka Hänen sanastaan kiinni pitävät.
Ja selvennyksenä sanoisin, että homous ei ole poliittinen aihe, vaan synti, jota Jumala ei hyväksy.
Politiikka kuitenkin kuuluu myöskin meille, jotka haluamme pitää Jumalan sanan kestävistä arvoista kiinni. Jumalan Sana eli Jumalan tahto asioita kohtaan ei muutu. Hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti!
selvemmin sanoa!!!? :)
Kiitos kd-tommi!
Suomen perustuslaissa on selvästi säädetty, ettei ketään saa rotuun, uskontoon, seksuaalisuuteen tms. liittyvän asian perusteella syrjiä. HOMOUS on poliittinen aihe silloin, kun TE arvon kristillisdemarit ette voi millään suoda tasaveroisia kansalaisoikeuksia homoille, joille ne perustuslain nojalla kuuluvat.
Olipa homous sinusta kuinka synti tahansa, se ei muuta sitä faktaa, ettei homous ole Suomen lain mukaan syy syrjiä. Päivi Räsänen on syrjinnän apostoli, kun hän LÄÄKÄRINÄ väittää, että homo voi muuttua heteroksi. Koko puolue on samalla asialla: syrjinnän puolella ihmisten oikeuksia vastaan.
Syrjintä onm poliittinen kannnaotto. Jos ei ole, silloin on oikeus myös ruveta syrjimään teitä kristillisiä. Mitäs jos teiltä otettaisiin vaikkapa äänioikeus pois vaikka sillä perusteella, että ette osaa ajatella, koska luette VAIN 2000 vuotta vanhaa kirjallisuutta. Eikös se olisikaan syrjintää? Eikös se olisi politiikkaa? Minusta olisi, sinusta kai sitten ei.
Miten noin nuori mies voi olla noin tietämätön ihmisen seksuaalsiuudesta? Olet tainnut käydä ns. kristillistä koulua... Niissä seksuaaliopetus perustuu Paavalin aikaisiin horinoihin.
Jos siis homous ei ole poliittine aihe, ei sitä ole kristillisyyskään. Lopettakaa siis puolueenne politiikkaan sopimattoman asian liikkeenä
Tasa-arvoisuudesta on nähtävästi sinulla AIVAN oma käsityksesi. Homous on edelleen synti, eikä liity ihmisarvoon millään tavalla. Onko siis murha, raiskaus, varastaminen yms. samoin ihmisarvoja sinulle??
Luen muutakin kuin 2000 vuotta vanhaa kirjallisuutta, ja niin tekevät tietääkseni muutkin kristillisdemokraatit.
En ole käynyt kristillistä koulua, vaan ihan tavallista valtion peruskoulua, eikä siis Paavali ole minua opettanut.
Homouden synti on sinulle poliittinen aihe ja ihmisarvo. Jumala ei sitä kuitenkaan luonut. Kuka sitten? Esi-isäsi? Lisäisin vielä, että mikäli esi-isäsi aloittivat tämän seksuaalisen vääristymän, niin miten sinä olet olemassa? Oletko syntynyt miehestä? Miten ihminen mielestäsi lisääntyy? Miehen ja miehen välisessä suhteessa vai? Mietipä näitä...
Jos haluat väitellä, "Poikalapsi", niin olen siihenkin valmis, en vain näe mitään syytä kuluttaa aikaani riitelyyn näin päivänselvästä asiasta.
On ilmeisesti elämäntehtäväsi kirjoitella ensinnäkin homoutta puolustavia kirjoituksia ja toiseksi Raamatun vastaisia kirjoituksia, vaikkakin nämä liittyvät toisiinsa. Kolmanneksi vielä haukut kristillisdemokraatteja. Jokaisella tosin on oikeus mielipiteeseensä, jopa silloin kun on asiasta väärässä!
Murha, raiskaus ja varastaminen ovat rikoksia. Homoseksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen ominaisuus, joka ei ole rikos. Rinnastat aika tietämättömästi ja suorastaan homoiobisesti.
Sinun oma määritelmäsi tasa-arvosta ei siis koske seksuaalisia vähemmistöjä. Luepas Suomen perustuslaki: vastustatko sitäkin? Sinun periaatteillasi voitaisiin yhä alkaa tuomita ihmisiä oikeudettomiksi vaikka sen perusteella, että he lukevat VAIN Raamattua ja muuta vastaavaa, kuten sinä teet, vaikka muuta sepitätkin.
Et tunnu ottavan vastaan ajantasaista tietoa ihmisestä, jos jotain luetkin. On päivänselvää, että seksuaalisuuskäsityksesi on tiedon puutteeseen perustuva. Kaikki eivät ole heteroita. Luonto nyt on vain luotu moninaiseksi.
Ihmettelen yhä, MITEN olet onnistunut välttämään asiallisen tiedon seksuaalisuudesta. Ilmeisesti pinnasit seksuaalikasvatuksen tunneilta.
Ihmisoikeudet ovat kiistatta poliittinen aihe. Synnit eivcät ole, koska Suomi EI ole mikään raamattuvaltio vaan länsimainen sivistysvaltio: aelämme moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisoikeudet koskevat kaikkia. Sinusta niin ei pitäisi olla. Olen oahoillani siitä. Sitä en vieläkään käsitä, miten homojen rasaveroiset oikeudet ovat sinulta pois. MIKSI et anna meidän elää rauhassa parisuhtessa - emme mekään ole sinun heterouttasi ja avioliittoasi tuomitsemassa?
Lisääntyminen on aika lailla eri juttu kuin poliittiset kannanotot. Jos sinusta seksuaalisuus on VAIN lisääntymistä varten, olet minusta ymmärtänyt Jumalan sinulle antaman lahjan aika kehnosti. Poliittisena puolueena kristillissossudemarit tuskin ottvat kantaa siihen, MITEN ihminen lisääntyy.
Elämäntehtäväni eivät ole mitään luettelemistasi. Olenpa vain osallistumassa täällä keskusteluun, koska teillä tuntuu olevan täällä natsiotteet ja -aatteet. Samoja esittää ´"pätevä lääkäri" puheenkohtajanne.
Onneksi minullakin on sentään äänioikeus. Sitäkään et kyllä minulle soisi!
Minusta on toisaalta hyväkin, että te kristillissossut esiinnytte noin fundamentalistisesti. Tuommoinen tiedon kieltäminen ja höpinä karkoittaa aika hyvin...
Jesaja:
6:9 Niin hän sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.'
Matteuksen evankeliumi:
13:14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
Markuksen evankeliumi:
4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi."
Apostolien teot:
28:26 sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.
Rehellisesti sanottuna sitaattisi sopivat nibusta paremmin sinuun itseesi ja tähän kd-tommiin kuin minuun. Kuulette ja näette FAKTAA homoseksuaalisuudesta, mutta hoette oman mioelikuvituksenne ja homopelkoisen Paavalin käsityksiä sekä lainailette jopa Vanhaa testamenttia!
Koeta nyt ottaa siis järki käyttöön ja miettiä vähän. Kukaan ei homouttaa valitse. Se on Luojamn luoma synnynnäinen ominaisuus, kuten vaikkapa vasenkätisyys tai silmien väri. Koeta nyt käsittää tämä: kuulemalla kuule, silmilläsi lue ja koeta YMMÄRTÄÄ lukemasi.
Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä.
Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.
Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin. Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä.
Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys.
Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa.
Herra tuomitkoon meidän välillämme, minun ja sinun!