psykiatrit

Psykiatrit eivät myöskään panosta potilaan työelämään, mihinkään fyysiseen sairauteen, sosiaaliseen elämään tai mihinkään muuhunkaan, paitsi että eihän se nyt varmasti luule jotain epärealistista tai hermostu. Ihan sama kuoleeko syöpään vai auton alle, kunhan on henkisesti edustava näyte.

Lääkäri, joka oli aina tökkimässä mahaan: "Tätä pitää saada pienemmäksi!", oli valmis jatkamaan Mirtazapinia ja Risperidonia silmää räpäyttämättä, vaikka sanoin, että lopetan heti, jos uhkaus näiden aiheuttamasta painonnoususta toteutuu. Lihomisella ei kuulema ole mitään väliä, kun vetää Mirtazapinia ja Risperidonia.

Risperidon ei herättänyt syömishimoa. Mirtazapin taas sai aikaan aivan järjettömän syömisvimman. Sokeria. Sokeria. Tuo sokeritarve on osin jäänyt päälle. Lääkkeen lopettamisesta on jo vuosia. Toisinaan tulee tuo vimma: Sokeria, mitä ei ikinä koskaan ennen ole ollut. Jotain tuo lääkitys muutti minussa peruuttamattomasti.

Olen pysynyt kiloissani kurissa. Usein kyllä 'joku' huutaa päässäni, että "Lihoot s* *ta n* sti!", kun syön mitä tahansa, vaikka en päivään olisi syönyt mitään.

Noilla psykiatrian puolen touhuajilla on sellainen nöyryytysmentaliteetti. Nöyryytetään, kunnes se alistuu. Ehkä joku alussa on idealistinen, mutta ei pitkään. Vähän keskiaikaista/kivikautistahan se on, mutta eihän se ihminen ole niistä ajoista mihinkään muuttunut. Jättäkää vaan lääkkeet ottamatta ja heivatkaa lääkärit ja kontaktit, jos pystytte, jos ei ihan poikkeustapausta tule.

Ei jäädä tuleen makaamaan

Mitä enemmän noitten psykologien hoitosaavutuksista luen, niin sitä enemmän olen sitä mieltä, että jokaista heitä pitäisi kohdella henkirikollisena.

Kyllä psykiatrit on sellaisia touhottajia että heijaa... Kun jotain väärin menet luulemaan, niin psykkolookit aloittavat vuosien terapian, joka tuottaa paljon enemmän pahaa kuin hyvää. Siitä on tuloksena, että kun psykiatrien kirjoihin joudut, niin elämäsi lyhenee keskimäärin 15-20 vuotta. Jos psykkolookin kadulla näet, niin kaapaiseppa siltä silmät päästä, jottei voi ammattiaan harjoittaa. Olet juuri pelastanut vähintään satoja vuosia ihmishenkeä.

Kuvatkaa ja tallentakaa joka ikinen hoitokeskustelu, joita teillä on ja vaatikaa joka ikinen potilasasiakirja nähtäväksi. Saatatte huomata vuosien päästä, että teistä on ihan mitä hyvänsä kirjoitettu ja diagnoosi seuraa loppuelämänne.

Psykiatrit ovat pyrkivät vähän niinkuin holokaustiin. Kun 20 vuotta lyhyempi elämä tulee, kun näitten asiakkaaksi joutuu, niin on se aika järjestelmällistä ihmisryhmän tuhoamista. Vähän niinkuin laillistettua kansanmurhaa.

Psykiatreilta puuttuvat yleensä ihan ne alkeellisimmatkin empatiakyvyt. Jos joku näyttää empatialta, se on näyttelyä. Lääkettä vuosikymmeniksi. Eipä sivuvaikutukset haittaa, kunhan et kuole minun vuorollani. Hämäriä kyttäyksiä ja jänniä elektronisia metodeja. Kunhan ei vaan tarvitse suoraan potilaan kanssa jutella ja puhua asioita suoraan. Potilaat kuolee 20 vuotta nuorempina ja muutenkin elämä menee perseelleen. Eipä haittaa, kunhan olet minun vuorollani kiltisti. Kyllä ne potilaat varmasti kehuvat tätä lämmön ja ymmärryksen määrää. Eipä haittaa, koska meidän potilas kuvittelee taas.

Tuolla Kupittaalla varsinkin oli sellainen psykiatri kuin Jaakko Paavilainen. Hän puhui niin lempeästi. Tuntui, kuin olisi itsensä Mengelen kanssa ollut tekemisissä. Ja tarjosi lääkettä lisää ja lisää.

Psykkolookki kun kerran saa tietää, että vähän hermostut, niin se on psykoosituomio loppuiäksi. Se Jaakko Paavilainen on tosiaan sellainen lobotomiasälli. Kyllä tykkäisi potilasta vähän leikellä.