Aikavyöhyke- ja normaaliaika-infoa tietämättömille

infottaja

Maapallo on jaettu noin neljäänkymmeneen aikavyöhykkeeseen. Yleensä toisiinsa rajoittuvien aikavyöhykkeiden aikaero on tasatunti tai puoli tuntia, mutta esimerkiksi Norjan ja Venäjän rajalla aikavyöhykkeiden ero on normaalisti 2 tuntia, paitsi Norjan käyttäessä kesäaikaa, jolloin ero on vain tunti.

Ennen aikavyöhykkeiden käyttöönottoa kaikki paikat käyttivät luonnollista aikaansa, joka määräytyi siten, että jokaisessa paikassa kello laitettiin osoittamaan kahtatoista keskipäivällä.

Autonomisessa Suomessa vakiintui yleiseksi ajaksi Helsingin paikallisaika. Itsenäisen Suomen valtioneuvosto määräsi vappuyönä 1921 puolilta öin kelloja siirrettäväksi 20 minuuttia ja 10,9 sekuntia eteenpäin. Siitä saakka Suomi on kuulunut Itä-Euroopan vyöhykeaikaan, joka vastaa paikallista keskiaurinkoaikaa 30. itäisellä pituuspiirillä.

23

448

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rautatiejakellot

      Juuri näin. Ennen kuin Suomessa siirryttiin samaan viralliseen aikaa kirkon tai raatihuoneen tornissa oli kaupungin "virallinen kello", joka näytti mitä aikaa siinä kaupungissa noudatettiin. Tarve yhteiseen aikaan syntyi rautatien myötä. Niinpä Helsingin aika levisi asemakaupunkeihin sitä mukaan kun rautatieverkko kasvoi.

      PS. Eino Leinon runo "Kun kello seisoo", kuvaa hyvin kaupungin "virallisen" tornikellon merkitystä:
      "Tää kansa on kuin kaupunki,
      min tornin kello seisovi,
      ja aikaa kysymähän niin
      nyt kaikki juoksee naapuriin."

    • taivaanmekaniikkaa

      "Ennen aikavyöhykkeiden käyttöönottoa kaikki paikat käyttivät luonnollista aikaansa, joka määräytyi siten, että jokaisessa paikassa kello laitettiin osoittamaan kahtatoista keskipäivällä."
      Jos tarkkoja ollaan niin auringon asemaan perustuva paikallisaika voi olla joko todellinen jatkuvasti muuttuva aurinkoaika tai e.m. keskiaurinkoaika jossa on tasoitettu auringon näennäisen liikkeen vaihtelu, joista suurimpana vuotuinen maan kiertoradasta johtuva eroavuus.
      Käytännössä näiden eroa ei havaita mutta ne ovat todellisia kun vaaditaan tarkempaa ajan määritystä. Samoin paikallisaika on erilainen liikuttaessa itä - länsi suunnassa.
      Noudatettava aika on siis täysin määriteltävä oleva asia joka määritellään yhteisellä sopimuksella ja käytännöllisillä (toivottavasti) perusteilla.

      • gnomon

        Keskipäivähän tarkoittaa sitä milloin aurinko on korkeimmillaan. Aurinko ei välttämättä ole silloin etelässä.

        Aurinkokellollan paikallisajan määrittäminen kait tehdään. Kun "viisari" eli varjo on lyhimmillään, niin on keskipäivä.


      • exorientlux
        gnomon kirjoitti:

        Keskipäivähän tarkoittaa sitä milloin aurinko on korkeimmillaan. Aurinko ei välttämättä ole silloin etelässä.

        Aurinkokellollan paikallisajan määrittäminen kait tehdään. Kun "viisari" eli varjo on lyhimmillään, niin on keskipäivä.

        Missä se sitten on ellei etelässä?
        Saisiko hiukan tarkennusta, kiitos.


      • toleranssit
        exorientlux kirjoitti:

        Missä se sitten on ellei etelässä?
        Saisiko hiukan tarkennusta, kiitos.

        Etelä on joka paikassa etelänavan suunnassa. Maapallon pyörimisakseli on taas etelä- ja pohjoisnapojen välillä. Läheltä eteläähän aurinko liippaa ollessaan korkeimmillaan, mutta ei ole välttämättä millilleen aina juuri etelässä.


    • pääsee.vähemmällä
      • ei.selviä

        Mitä tuosta on kopioitu?

        Aikavy
        Siirry navigaatioon
        Siirry hakuun

        Wikipediassa ei ole tämän nimistä artikkelia.

        Voit kirjoittaa uuden artikkelin aiheesta Aikavy, tai lisätä siitä artikkelitoiveen.
        Etsi termiä Aikavy muista artikkeleista, Wikisanakirjasta, Googlesta tai muunkielisistä Wikipedioista:
        englanti, saksa, ranska, puola, japani, hollanti, italia, ruotsi, portugali, espanja, viro.
        Katso kaikki artikkelit tästä hakusanasta eteenpäin.
        Jos juuri loit tämän nimisen artikkelin, se ei ole ehkä vielä näkyvillä tietokannan päivittymisen hitauden vuoksi. Odota.
        Jos olet luonut artikkelin tällä nimellä, se on mahdollisesti poistettu. Voit nähdä poiston perusteen poistolokista.


      • kaikki.sen.tietää
        ei.selviä kirjoitti:

        Mitä tuosta on kopioitu?

        Aikavy
        Siirry navigaatioon
        Siirry hakuun

        Wikipediassa ei ole tämän nimistä artikkelia.

        Voit kirjoittaa uuden artikkelin aiheesta Aikavy, tai lisätä siitä artikkelitoiveen.
        Etsi termiä Aikavy muista artikkeleista, Wikisanakirjasta, Googlesta tai muunkielisistä Wikipedioista:
        englanti, saksa, ranska, puola, japani, hollanti, italia, ruotsi, portugali, espanja, viro.
        Katso kaikki artikkelit tästä hakusanasta eteenpäin.
        Jos juuri loit tämän nimisen artikkelin, se ei ole ehkä vielä näkyvillä tietokannan päivittymisen hitauden vuoksi. Odota.
        Jos olet luonut artikkelin tällä nimellä, se on mahdollisesti poistettu. Voit nähdä poiston perusteen poistolokista.

        Et taida ollakkaan tietokoneen/tän saitin käyttäjä. Tää alkeellinen foorumi EI TUNNISTA ääkkösiä, joten koppaappa koko linkki ja liitä osoitekenttään niin saat näkymään halutun.


      • jatka.opettelua
        kaikki.sen.tietää kirjoitti:

        Et taida ollakkaan tietokoneen/tän saitin käyttäjä. Tää alkeellinen foorumi EI TUNNISTA ääkkösiä, joten koppaappa koko linkki ja liitä osoitekenttään niin saat näkymään halutun.

        Kun alkaa elvistelemään linkeillään, niin pitää katsoa linkit myös kuntoon. Linkin voi lähettää toimivassa muodossakin, mutta se ei tietenkään aloittelevalta tietokoneen käyttäjältä onnistu.


    • natotrollille

      Natotrollille tiedoksi: Suomi siirtyy ympärivuotiseen kesäaikaan eli normaaliaikaan eli moskovan aikaan.

      • RakasPutinMiksetJoTule

        Moskovan aika on hyvä tai paras.

        Sitten kun olemme hyvää tarkoittavien persujen ajamina eronneet EU:sta ja vihreiden miesten ystävällisellä avustuksella tehneet vapaan ja itsenäisen päätöksen liittyä Venäjän Federaatioon, niin onpahan yksi muutos vähemmän, kun kellomme käy oikeaa aikaa.


      • Suomen normaaliaikaa kutsutaan Suomessa "talviajaksi".


      • luonnoton.aika
        Kollimaattori kirjoitti:

        Suomen normaaliaikaa kutsutaan Suomessa "talviajaksi".

        Ja kesäaikaa kutsutaan epänormaaliajaksi.


    • 30-astetta
    • normaali.on.paras

      Normaaliaika sopii Suomen aikavyöhykkeelle parhaiten. Aamulla on silloin valoisaa ja illalla tulee ajoissa pimeää, jolloin nukahtaminenkin on helpompaa.

      • aamuun.valoa

        Aamuvalo on tärkeämpi, koska valoisassa herää paremmin. Illalla pitää taas käydä nukkumaan ja on parempi että pimeä tulee aikaisin.


    • EU-kompromissi

      Paras kompromissi EU:ssa olisi, jos CET-maat jäisivät kesäaikaan, ja Suomi, Baltia ja kumppanit pysyisivät normaaliajassa. Näin melkein koko EU:ssa oltaisiin samassa ajassa.

    • kxnxnxmxmmzmz

      aikavyöhykkeistä pitäisi nykyisessä globaalissa maailmassa luopua kokonaan. niistä on hirvittävän paljon harmia. helpompaa olisi, että kaikkialla käytettäisiin UTC-aikaa.
      ei se ihmistä oikeasti kiinnosta, onko kello töihin mennessä 6 vai 9..

      • plus1

        Ihan hyvä idea. Ainakin minä herään valoisan tullessa ja menen nukkumaan kun alkaa väsyttämään. Kellolla ei ole itselleni mitään merkitystä.


      • ihminen-on-eläin
        plus1 kirjoitti:

        Ihan hyvä idea. Ainakin minä herään valoisan tullessa ja menen nukkumaan kun alkaa väsyttämään. Kellolla ei ole itselleni mitään merkitystä.

        Mallia pitäisi ottaa luonnosta. Kuinka eläimet toimivat? Yöeläimet ovat aktiivisa pimeässä, kun taas päiväeläimet valoisassa.


    • idioottien.punnerrusta

      Normaaliaikahan on se ainoa oikea aika. Harvinaisen typerää edes vängätä asiasta. Taas yksi tekemällä tehty ongelma, johon uhrataan energiaa. Eipä voisi ihmiskunta paljoa typerämpi olla.

    • Totuutta-väliin

      ""joka vastaa paikallista keskiaurinkoaikaa 30. itäisellä pituuspiirillä.""

      Tämä pituuspiiri kulkee mm. Enon ja Kiteen halki. On siis huomattavasti parempi kuin kesäaika jonka pituuspiiri kulkee jossain Venäjällä. Jos siis lähtökohdaksi otetaan se että oikea aika olisi mahdollisimman lähellä aurinkoaikaa.

      • normaaliajat

        Kesäaika eli UTC 3 aikaraja menee Moskovan ja Bagdadin liepeillä. Keski-Euroopan ajan 15. itäinen pituuspiiri kulkee taas Saksan itäosien kohdalla, Tsekkien pääkaupunki Praha jää hieman sen länsipuolelle. Samassa UTC 1 ajassa oleva Norja on melko leveä maa. Se sijatsee suunnilleen 4. ja 32. itäisen pituuspiirin välissä, ajassa tuo 28 asteen ero tarkoittaa siis melkein kahta tuntia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      196
      6929
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      48
      2609
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2189
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1493
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      135
      1484
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1150
    7. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      35
      1081
    8. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1077
    9. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      16
      1049
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      971
    Aihe