Siirtyminen Vesimiehen aikaan ja uusi ihmistyyppi

Vesimiehen aika on siirytymistä vesi elementistä Ilma elementtiin. Mitä itse olen oppinut tuntemaan Ilma elementtiä niin se on sangen opportunistinen sekä seurailee sangen usein hetken mielijohteita, vailla kiinteää päämäärää.

Vesimiehen aikana vaikuttanee kaksi ehkä merkittävintä valtakuntaa historiassa: Jumalan ikuinen valtakunta alkaa vuonna 2028 jKr ja Tuhatvuotinen valtakunta alkanee vuoden 3333 jKr tienoilla.
Ovatko nämä kaksi valtakuntaa Vesimiehen ja Ilma elementin hallintoa, vai onko mahdollisesti anarkia vallalla pitkään kun kaikki taistelevat vallan vaihtumista vastaan.

Itse olen yrittänyt valtaa saada sekä poliittista vaikutusvaltaa esim. Kansalaispalkka aattella sekä luokittelemalla Imaami Mahdia varten hänen tehtäviensä innoittamana joitakin asioita. Mutta kaikki kannattajani on riivitty pois sillä ei ole minun aikani nyt hallita, vaan tulee VESIMIEHEN AIKA tai ehkä Imaami Mahdin aika.

Aatteet ja Mahdin tehtävät innoittivat paljon, mutta joku käsitti ehkä Jumalan tahdosta, että nyt on aika suoda kokeilu hallita maailmaa aivan toisille tahoille. Itse olen Härkä ollut ennen, mutta uudestisyntymisen kautta minusta tuli Jousimies. Härän valtakausi on jo mennyt noin 4000 eKr ja Jousimiehen kausi tullee joskus vuoden 6000-7000 jKr tienoilla.

NYT ON VESIMIEHEN AIKA OVELLA, MITÄ AJATUKSIA SE HERÄTTÄÄ TEISSÄ?

9

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • th0rshammer

      Horoskoopit on huuhaata ja jumalat on huuhaata .. eikai siinä sen enempää. Todellisuudesta olet näköjään vieraantunut jo oikein kunnolla...

    • Voidaan ainakin olettaa seuraavanlaisia hengen avuksi antamia oletuksia:

      4000-2000 eKr Härän aika TARKKANÄKÖISYYDEN HENKI Härkä maan päällä kuningas RAUHA
      2000-0 eKr Oinaan aika OIKEUDENMUKAISUUDEN HENKI Oinas maan päällä kuningas, Härkä taivaan. OIKEUS

      0-2000 jKr Kalan aika TOTUUDEN HENKI. Kalat maan päällä kuningas. Oinas taivaan. TOTUUS
      2000-4000 jKr Vesimiehen aika.MAAILMAN HENKI. Vesimes maan päällä kuningas. Kalat taivaassa. VAURAUS, YLTÄKYLLÄISYYS

      4000-6000 jKr Kauriin aika. ???????? HENKI, Kauris maan päällä kuningas. Vesimies taivaan. ???????

      Imaami Mahdi tuo nuo neljä yhteen, jos Jumala suo: Härän tarkkanäköisyysRAUHA, Oinaan oikeudenmukaisuusOIKEUS, KalojenTOTUUS, VesimiehenYLTÄKYLLÄISYYS.

      Maailman henkeä Jehovan todistajat esim. rukoilivat 2000-2010 melkein joka kokouksessa pelastuvansa siltä, mutta se lienee mahdotonta. Seuraavat 2000 vuotta on vaurauden komeilevaa näyttämistä sekä maailman henkeä tulvillaan. Mutta mikäli hyvin käy niin Imaami Mahdi saa nuo neljä jollakin tavoin yhteen sovitettua niin, että syntyy HARMONINEN kokonaisuus.

    • Monin paikoin näkyy jo nyt, että Maailman henki tulee saamaan jalansijaa 2000 vuodeksi. Neuvostoliitto romahti ja kääntyi kapitalismiin ja samoin Kiina on valinnut kapitalistisia piirteitä talouteensa.

      Ilmestys 13 kertoo, että Lohikäärmeen johdolla Peto voittaa jopa Pyhät eli uskonnot, mutta yksin joitakin Karitsan opetuslapsia jää jäljelle ja he saarnaavat joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu ja joka vankeuteen vie se vankeuteen viedään .... etc. Karitsa yksin on arvollinen. Uskonnot ovat osottautuneet Lohikäärmettä petollisemmiksi.

      Tosin Uskonnot ovat pedanneet itselleen loppupelissä voiton siten, että he tekivät Rautasauvaisen Pojan, joka pääsi nousemaan taivaaseen. Sieltä käsin se kurittaa kaikkia pakanoita ja pakanakansoja ja näin pakottaa kaikki vähitelleen uskontojen orjiksi jälleen.

      Uskonnot tuntevat tulevia asioita enemmän ja ovat voineet tehdä pidemmälle ulottuvia sotasuunnitelmia kuin mihin tuhattaituri eli Perkele kykenee.

      Voi olla että tuo maailman henki menettää osittain teräänsä myös siinä kun tulee Jumalan valtakunta 2028 jKr.

      Mutta toisaalta voi olla myös niin, että Ilmestys 12 ja 13 ovat vain eräänlaista peliä ja symboliikkaa, joka on tarkoitettu pelottamaan heikkohermoisia. Itse näen kuitenkin selvästi sen, että Ilmestys 13 mukaan Pyhät ovat menettämässä asemiaan ja Johnnes 17 pakottaakin Jeshuan sanomaan: Isä sinä yksin olet pyhä.

      Ei ole paljoa väliä sillä kunpi on oikeassa : Uskovat vai uskottomat. Jumala vaatii jopa langenneiden ja pahojen enkeleiden välityksellä itseään palvottavan. Ei ole väliä sillä onko Jeshua Marduke eli Nebo tai Allah Bel eli Elohim, vaan myös noiden pahojen valtojen kannattajien on viime kädessä palvottava yksin Jumalaa vaikka sitten pahisten alaisuudessakin.

    • Vaikka aika on seuraavaksi runsaaksi 2000 vuodeksi Vesimiehen niin pari päivää sitten satuin saamaan ajatuksiini idean, että kun kerran Jeshua toimii kolme ja puoli aikaa vähintään profeettana ja profetoi paljon pitää apostoli Paavalin mukaan kahden tai kolmen kristisoida noida profetiota.

      Sopivat kriitikot ovat mielestäni juuri KOLME seuraavaa tähtikuvioita, joissa aurinko nousee eli :

      1. VESIMIES
      2. KAURIS
      3. JOUSIMIES

      Sillä juuri noille kolmellehan kuuluu tulevaisuus seuraavan 6000 vuoden ajan eli vuoteen 8000 jKr asti. Olenkin edottanut, että perustettaisiin kolme uutta kirkkokuntaa kritisoimaan profetioita tai nykyisten seurakuntien sisälle muodostettaisiin kuhunkin kolme klikkiä, joissa kritisoiminen olisi keskitettyä. Kauriit ovat olleet kritiikkeineen liikkellä jo jonkin verran ja samoin Jousimiehet, mutta Vesimiehet ajattelevat TARVITSEVANSA JEESUSTA JA EVANKELIUMIA PÄÄSTÄKSEEN VALTAAN JA OVAT USKOLLISIA JEESUKSEN NIMELLE VAILLA KRITIIKIN HÄIVÄÄKÄÄN.

      Vesimies ei vallan menettämisen pelossa vielä ainakaan uskalla kritisoida Jeshuan profetioita. Tavallaan sääli, mutta tavallaan myös ihailtavaa. Uskollisuus on ihailtava ominaisuus. Voi olla, että Vesimiehet pysyvät uskollisina Jeesukselle ja delegoivat tuon kristisoimisen jonkun toisen tason harteille? Tulee muistaa, että kun Vesimiehet alkavat hallita maan päällä siirtyvät Kalat kuitenkin Taivaan hallitsijoiksi.

      • Anonyymi

        Pluto ravussa (1913-1938, 2157-2182 (2166 tulit)?, 2408-2433?, 2558-2573?)

        (2160 siirrytään vesimiehen aikaan, uranus-neptunus vesimiehes 2165 (uskonn. vallankumous))

        Mysteerit vedessä (titanic), uudistukset veteen liittyen, kansallismielisyys, turvallisuuden liioittelu, hyökkäävä aluepuolustus, äärimmäiset tunteet ristiriidassa, kotien ja perheiden rikkoutuminen, 1. maailmansota, asuinalueiden erottelua, tieteen saavutusten käyttäminen nurkkakuntaisesti ja itsekkäästi omaa etua puolustaen, juurilta irti repiminen (alkuasukkaiden "sivistäminen"), vetäytyvyys (NL), Suomi itsenäistettiin, Venäjällä kansanmurha Leninin aikana.


    • nää_on_näitä

      Varmaa on muutos, onneksemme
      Myös v 2012 oli muutoksen aika kuten oli ennustettukin, toivotonta olisi ellei muutosta olisi

    • Anonyymi

      Jeesuksen kerrotaan sanoneen että olen kanssanne ajan (aeon tjsp) loppuun. Merkinnee, että vähän vesimiehen ajan alkamisen jälkeen alkaisi sota jonka yhteydessä (mitä on arvipitu tapahtuvan) nk. uskovien ylösotto, joka lopettaa sodan, jolloin antikristus vaatii ihmisten merkkaamista, ettei näitä voitaisi kaapata sillä tavalla, ja kristinuskoa aletaan vainoamaan. Kuulostasi suht järkeen käyvältä. Kuitenkin mitä on kirjoitettu antikristuksen ulkonäöstä, viittaa kaukaisempaan tulevaisuuteen kun mitä 2100-2200 luku.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/10739562/antikristuksen-ennustettu-valtakunta

    • Kun Jeshua nousi valtaan tölvi hän pahan kerran oikeudenmukaisia Oinaita. Oikeudenmukaisuuden sijasta asetettiin Totuudessa pysyminen luotilangaksi ja mittanuoraksi. Nyt on jo nähtävissä, että Vesimiehen ajan vallankumous vaatii puolestaan Totuuden tölvimistä ja siirtymistä syrjään vallasta. Sen sijaan Maailman henki nousee Totuuden henkeä ja totuudellisuutta korkeampaan asemaan seuraavalla tavoin:

      1. Älyn elävöittävä moottori on TOIVO. Intian uusin Swami opettaa, että kun lapsi saa kaikki toiveensa täyttettyä vanhempiaan hypyttämällä niin äly kasvaa. Niinpä tuleekin maailman henki vaatimaan kaikki toiveensa täyttymään. Jokainen TOIVO tai TOIVE kuuluu täyttää palvelevalla asenteella. Kun lapsi pyytää limpsapulloa on aikuisen ajettava koko yön läpi hakemaan sitä huoltoasemalta.

      2. Mielen elävöittävä moottori on RAKKAUS. Rakkaudella on Bar Jesuksen mukaan 10000 nyanssia ja aina kun saa uuden naisen itselleen niin rakkauden nyanssi muuttuu toiseksi. Alussa rakkaus on vain lempimistä ja rakastelua ihastumisen merkeissä, toiseksi se muttuu intohimoiseksi ja kolmanneksi pitkämieliseksi. Joka uudella kerralla se muuttuu yhä jalommaksi ja jalommaksi.

      3. Egon eli minän elävöittävä moottori on USKO. Mitä enemmän tottelet sitä, jolla on suuri tahdonvoima niin sitä enemmän saat itsekin tahdonvoimaa ja Ego eli minä kehittyy. Pitää olla USKOA Ja kuuliaisuutta yli 10 vuotta itseään vanhempaa kohtaan niin saa itsekin voimakkaan EGON.

      Tarkoitan, että vaikka Maailman henki tölvii Totuuden henkeä niin silti pysyvät nämä kolme: Toivo, Rakkaus ja Usko.
      Toivo elähdyttää Älyä, Rakkaus Mieltä ja Usko Egoa. Maailman henki ei voi keskittyä pelkästään viiteen karkeaan elementtiin, vaan myös Intian filosofian tuntemat KOLME HIENOJAKOISTA ELEMENTTIÄ tullaan käsittelemään sekä niitä yrittää kehittää.

    • Anonyymi

      Sen sijaan Maailman henki nousee Totuuden henkeä ja totuudellisuutta korkeampaan asemaan seuraavalla tavoin: ...Jokainen TOIVO tai TOIVE kuuluu täyttää palvelevalla asenteella. Kun lapsi pyytää limpsapulloa on aikuisen ajettava koko yön läpi hakemaan sitä huoltoasemalta."

      HALOO ONKS VALOO?! Tuo on ääriajattelua. Jos lapsi lellitään pilalle, hänestä voi tulla todella suuri ongelma. Se, että lapsi oppii rajat...

      Oppikoon tuo intian asioista tietävä "guru" vaikka luvusta 5. Se on yin - pariton luku, jossa aina näkyy keskikohta. Piirrä 5 pystyviivaa, ja näet missä on nk. kultainen keskitie. Pysy tämän, ja sen laidalla olevien ääriviivojen tuntumassa. Älä etene ulommaisiin äärilaitoihin kun poikkeustapauksessa - harvoin. Jos äärilaitoja usein käytetään, tulee piirtää uusia äärilaitoja, koska yleinen vaatii uutta ulottuvuutta, jotta harvinaisesta ja äärilaidan selkeydestä saataisi selvyys missä se menee. Jos käyrät jossain menevät ääriviivojen ulkopuolelle, on tilaa lisättävä.
      Luuletteko, että ääri ilmiöt vaikka homoista tulevat jäämään sille sijalleen, etteivät ne muutu? Kaikki mikä ilmenee elämässä, on muutostilassa, ja luo uusia ulottuvuuksia. Tämä on jossain mielessä todella karmeaa, koska siihen sisältyy negatiivinen ja positiivinen, yin ja yang, ja ihmisen suuntautuminen luonteensa ja polariteettiensa hallitsevuuden perusteella on yleensä selvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2695
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2282
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2030
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1759
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe