Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjiin raukeaa;
mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan.
mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kumpis teistä kahdesta tuon kirjoitti?
ei kumpikaan itse , jota profetia koskee, Henki jakaa kenelle tahtoo, en edes tunne kumpaakaan
Mitä oppiin tulee on kauan aikaa sitten minulle henk. kohtaisesti osoitettu että lahkolaisuus ja karismaattisuus, ashramineen on perkeleen petosta en vain ole kertonut kaikkea.
Te ette tunne Raamattua pyhiä isiä, varsinkaan Lutheria jonka minä varmasti paremmin tunnen ja
miksi en voisi olla vaikka syntyp.tai juuriltani saksalainen?
He eivät ole juntteja joskin kartan heitä kuin natseja koska huumori heistä näkyy olevan kaukana
Lutherilta olen oppinut taas voimakkaat ilmaisut ja ne kuuluvat persoonallisuuteeni siis en jäljittele ketään katson vain etten puhuisi ja
kirjoittelisi hävyyttömyyksiä.
Siinä on oltava tarkkana koska voi mennä homma
överiksi ja olen sanonut etten vie niitä saarnatuoliin tai kirkkoon.
Itse en hyväksy vitsejä saarnatuolissa enkä seuroissa.
Maalliset levyt tuli aikoinaan pistettyä saunan uuniin ja voi kun paloivat huonosti.
Niin ja en vastaa kun moni usein puhelee rivouksia, kaksimielisiä juttuja tosin saattaa
olla mahdollista huomaamatta eksyä myös sopimattomaan käytökseen, mutta kaste auttaa.
Voi olla hyvinkin mahdollista että Herra hyväksyy tapani kirjoittaa opillisista asioista.
Mistä te sen voisitte tietää?
Monet "rivoudet" ovat melkeimpä suoria lainauksia vanhoilta uskon isiltä ja katsonkin
etten poikkea piiruakaan heidän antamista esimerkeistä.
Totuutta on vaikea kuulla, mutta lahkolaiset voivat käyttää korvatulppia tai tehdä mielummin
parannuksen kuolleista töistä eikä takertua sanaan esim...jota vaimot käyttävät....pippeli...pili....pipeli...ja nauravat iloisesti kun vielä iloisempi vesseli kehdossaan heiluttelee vehkeitään joista tulee vielä suuria kuten toivon kastetuista vesseleistäkin tulevan suuria Herran aseita.
Uskon, että Herra puhuu tavalla jos toisellakin, mutta sitä ei vain aina ymmärretä Herran puheeksi.
Nyt taitaa olla se aika jolloin mennään toreille ja aitovierille ja pakotetaan ihmisiä tulemaan sisälle. Asiat sanotaan suoraan, mistä on kysymys tavallisten ihmisten käyttämällä kielellä.
Samoin varoituksen sanat eksytyksistä kaikuvat jokaisen korville, niin että eivät voi itseään puolustaa, etteivät tienneet, että lahkot eivät peri Jumalan valtakuntaa.
......
Kirkko on kirkko ja lahko on lahko.
jehovalaisuus, helluntalaisuus ja mormonismi samasta amerikan kohdusta siinneet ja liikkeelle lähteneet...kristinusko tuli suomeen ihan eri reittejä pitkin...
Joten älähän väännä mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi.
kuitenkin Suomessakin Agricolasta lähtien ollut uskovaisia pappeja,,jotka tosin ovat joutuneet monesti vainoituiksi...käräjille ja saarnakieltoon, mutta aina vähemmistö ja eikoisesti pietistit ja nykysin uuspietistit...kirkossa voisi tulla vielä puhdistusta...herätystä...leipäpapitkin voisivat tulla uskoon,,,sitä kannattaa pyydellä...kirkko olisi vielä hyvä kenttä monelle toimia ja kirkollisia herätysliikkeitäkin saisi uudestiherätellä, koska niissä voidaan saarnata ja opettaa jopa vastoin alkuperäisiä tavoitteita!!
...........
kirkko = kirkko = laitos = kuollut
Jumala = Minä Olen
Jeesus = pelastaja
Pyhä Henki = opettaja yms
ns vapaat suunnat ovat eläviä kristillisiä
seurakuntia
harhaopit on sitten asia erikseen
JA NÄYTTÄÄ SILTÄ ETTET SINÄ NÄISTÄ ASIOISTA MITÄÄN YMMÄRRÄ.
..ja sairaita paranee, mutta miksi viimeisimmässä
saarnassa luettiin Jesaja 55 eikä 53-lukua...miksi kertaakaan ei mainittu Jeesuksen veerta eikä haavoja? Siis mikä Henki siellä vallitsee! Rujoile ennenkuin "tuomitset" ne siunauksiksi!
vaan asiat täällä sotii keskenään... ja sotiminenkin on ehkä liian voimakas ilmaisu.
Täällä vain yritetään oppia, eikä siinä ole mitään väärää.
Jumala ei puhu pornoa, irstautta ja siveettömyyksiä. Ei hän halveksi ja hauku sekä rienaa.
Jumalan toiminnassa näkyy rakkaus, puhtaus, pyhyys ja totuus.
Kastemiehen toiminnassa ei löydy mitään näistä.
Raimon toiminnasta voi jos oikein etsii löytää jotain näistä.
Kuitenkin tukeutuiko joku apostoleista jai itse Jeesus johonkin pahan palvelijaan jos nämä oli opillisesti suunilleen samaa mieltä?Muista mitä kävi sille joka kulki perässä ja huuti näiden miesten olevan "korkeimman Jumalan palvelijoita".
Raimo kuitenkin tukeutuu kastemieheen kuin iilimato ja hyväksyy kaiken saastan kun vain kastekäsitys on sama.(Tietysti jos Raimo muutama muu on sama henkilö niin sitten ymmärrän).
Ei Jumala tuolla tavalla toimi tai sitten hän on kumonnut kaiken aikaisemman sanomansa ja alkanut harrastaa Beliarin menetelmiä.
Kuinka uskallat puhua Jumalan nimissä tuollaista valhetta.
Niin opetetaanko Raamatusssa jotain arjalaisuudesta kuten Kastemies sanoo olevansa? Nämä arjalaisina esiintyneethän tappoivat miljoonia juutalaisia ja paljon muita.
Onko "arjalaisten" eli natsien vastustaminen Jumalaa vastaan nousua? Ei ainakaan Raamatun kertomaa Jumalaa vaan heidän takanaan on Belijar.
Oletko Sinäkin Belijarin profeetta?
minusta ja vielä koko Suomen luettavaksi. Tutki minun kirjoituksiani...olen muutamissa erikseen ja ponnekkaasti sanonut, etten hyväksy kastemiehen alatyyliä...kasteoppi on minulla sama, mutta kastemies on mielestäni luterilaisempi kuin minä.. olen lähinnä uuspietisti...Olen itse ollut hyvin paljon kastemiehen tyylisen henkilön kanssa jo napit vastakkain rukous-palstalla. Silloin ilmeisesti sama henkilö esiintyi nimimerkillä "entä tämä", mutta sitähän ei tarvitse paljastaa!
Se, mikä sanojen rivoudessa on syntiä kastemiehellä, sen Herra näyttäkööt ja häntä oikeaan ohjatkoot! Sanon vielä kerran, että en hyväksy hänen rivouksia ja alatyylisiä ilmauksia, joten arviosi, että " Raimo kuitenkin tukeutuu kastemieheen kuin iilimato ja hyväksyy kaiken saastan kun vain kastekäsitys on sama." ei ole Jumalan edessä oikea! Mitä silloin tehdä voisit!
"Sivulainen" Väärä todistus on syntiä myös Jumalan käskyä vastaan!
Näiden kahden palstakirjoitustenko perusteella he ovat mielestäsi jotenkin valittuja? Voi hyvänen aika! Oletko lukenut varsinkin kastemiehen kirjoituksia? Kaikki alapään termit pahimmalla alatyylillä? Että ne kirjoitukset Jumalasta?
mutta muuten sanoma on ytimekästä ja selvittää, mitä ovat kasteenuusijat ja monet karismaattiset hehkuttamiset...Niitä todella on nyt liikkeellä ja lisää tulee...siis eläinten äänillä toimivia julistajia...ja varmasti ovat demonisia voimia ja eksyttäjiä...kaikkia jumalan tulta- heittäviä ja kantavia-nimikkeitä kannattaa varoa....käsiänsä aivan polttelee...antaa hengenlahjoja...rukoillaan Pyhää Henkeä antamaan voimaa ja tulta...jo se paljastaa, ettei asialla ole Pyhä Henki, joka kirkastaa Jeesuksen...Jumalan Hengessä rukoillaan Jeesusta Kristusta!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000218&posting=22000000006901317
.......................
...profeetta Elisalle huutelijat karhu raateli hengiltä...
sitten venäjän karhu kommunisti liittäydy harhaoppisten kelkkaan....
RAJU Raimo vai MÄRKÄ Kastemies??
joko olet tehnyt karhu- ja /tai susihavointoja lähistöllä...onko näkynyt jälkiä..???
Niiden jättämät jäljet tuntuvat viikon sanoi t.manni kännipäissään.
Tuo odysseus sen tietää myös mutta ei puhu jäljistään mitään.
Onkhan pers kippee? Ja kikkula pureksittu vereslihakselle?