Tunneli on siis oikeasti vaaralllinen koska se

joudutaan sulkemaan vähän väliä pienimmistäkin syistä. Eihän näin pitänyt olla vaan korostettiin se täydellistä vaarattomuutta eikä minkään pitänyt voida siellä koskaan palaa. Siitä onkin tullut näin ollen vakava haitta Tampereen liikenteelle aiheuttaen vähän väliä järkyttävia ruuhkia mutta ei sujuvoita liikennettä yhtään.

Ratikka tulee tekemään ihan saman. Tampereesta tulee vielä ennennäkemättömän kuuluisa kaupunkina jossa kaikki liikenne seisoo tämän tästä ihmisten seistessä ruuhkissa tuntikaudet. Tätä ne poliittiset lehmänkaupat teettää.
25411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Saatiin hieno tunneli kun Aamulehden mukaan ruuhka levisi moottoritielle Pirkkalaankin asti.

Äänestä

Miten se turha tunneli onnistuu saamaan ruuhkia aikaan silloin, kun se suljetaan? Eihän kukaan edes käytä sitä.

Äänestä
  • Turha tunneli aiheuttaa ruuhkia siksi, että Kekkosentie suljettiin ja sillat purettiin. Olis antaneet sen Kekkosentien olla siinä varaväylänä.

    Äänestä

  • turha.tunneli kirjoitti:

    Turha tunneli aiheuttaa ruuhkia siksi, että Kekkosentie suljettiin ja sillat purettiin. Olis antaneet sen Kekkosentien olla siinä varaväylänä.

    Tuota, selityksessäsi ei ole mitään järkeä.

    Äänestä

Sähkökeskuksia kärähtää Tampereellakin tämän tästä mutta vain tässä putkessa sen vaikutukset ovat näin massiiviset. Mitähän lieneekään vaarakuvitelmissa ajateltu kun pikkusuhinan takia pit sulkea MOLEMMAT tunnelit. Siitä voi päätellä, että pieninkin tulipalo tunnelissa on paljon vakavampi juttu kuin mitä kansalle on rohjettu kertoa, suorastaan kuolemanvakava.

Näin ei ole kun liikenne pidetään maan pinnalla eikä mennä kiven sisään silloin kun ei ole pakkoa. On tehty jättiluokan korjaamaton vahinko.

Äänestä
  • Kyllä näin on! Kehätiellä liikenne kulkee, joka päivä sujuvasti ja KOSKAAN ei ole ruuhkaa tai kaistoja suljettuna...🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Sihen tunnelin päälle on aikomuksena rakentaa näköalarakennuksia isokenkäisille. Nässylle komeat tiirailut.

    Äänestä

Montakohan kertaa tunneli lienee jo suljettu, ainakin 10, vaikka se on ollut käytössä vasta alle kaksi vuotta. Siitä piti tulla juoheva reitti mutta ei tainnut niin käydä.

Tunneli on täynnä tekniikkaa joten vikoja ja sulkemisen aiheita piisaa jatkossakin. Koskahan tulee se Iso Vika, joka vaatii tunti- tai päiväkausien sulkemisen. Sitten ihmetellään, että mites tässä näin kävi, ei pitänyt.

Äänestä

Rantatunneli on hienosti toimiva juttu. Monesti siitä tullut ajettua. Yleensä hienosti tominut. Vaan kerran varoitettiin pysähtyneestä ajoneuvosta. Mutta kyseessä olikin lukkoon mennyt henkilö joka ajoi huomattavan hiljaa hätävikut päällä tunnelissa.

Äänestä

Kun olisi vaan pelkkä reikä kivessä ilman mitään tekniikkaa kuin korkeintaan ehkä heikot valot niin ei tulisi turhia hälytyksiä eikä liikenteen pysäytyksiä.

Äänestä

Miten halvatussa tuolla tunnelissa nyt jo voi kärytä kun luulis että uutta tekniikkaa.

Äänestä

Ennen ei ollu koko kaupungin liikenne jumissa mutta nyt on kiitos tunnelin.

Äänestä
  • EIPÄ!!!

    Äänestä

Tunnelin kattoon pitää porata syviä reikiä jotta saadaan tulipalot sammumaan nopeasti. Ohjaamosta voidaan napilla avata nämä sammutusluukut ja täyttää tunneli vedellä. Palo sammuu nopeasti. Tunnelin tyhjennyksen voisi hoitaa ämpäri ketjulla. Nykyäänhän ämpäri löytyy joka taloudesta.

Äänestä

Kehätie on aivan susi!!! Taas oli pari autoa ajanut kolarin, niin kauhea ruuhka!!!

Äänestä
  • Mutta tunneli on tosi tyhmä!

    Äänestä

Hyväveli rakentajat käärivät siittä itelleen tilin.

Äänestä

Savunhallintapellit väärässä asennossa, koko Tampere jumissa

Äänestä
  • Kölvit taas käyny käänteleen peltejä.

    Äänestä

  • Nykynuorisoperseestä kirjoitti:

    Kölvit taas käyny käänteleen peltejä.

    Olivat alusta asti löysällä

    Äänestä

Kun tunneliin ajat niin ole varuillasi, siellä on useita muuntamoita ja muuntaja voi räjähtää koska vaan. Seuraa tulta ja paljon mustaa savua.

Äänestä

Meitä kaikkia vedettiin pahasti höplästä tunneliasiassa. Kuinka kalliiksi se käykään meille veronmaksajille,?? Muutenkin kamalaa ajaa tunnelissa luontosuhteiltaan näin kauniissa kaupungissa. Hyi!

Äänestä
  • White Supermacist pankkiautomaatilla nostamassa käteistä;: väärän värinen ihminen tulee ostamaan nopeasti käteistä, valkoinen mies tietysti antqa tietä; nosta vain käteistä minä voin odottaa sen 2 sekuntia kun nostaa rahojaan sen aikaa..

    Äänestä

Pitää louhia vielä lisää. Pitää saada kauppa/kioski ja Alko tunneliin. Sitten voi taas hehkuttaa uusia tunneli kauppoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


paas-kattoen-niin kirjoitti:

joudutaan sulkemaan vähän väliä pienimmistäkin syistä. Eihän näin pitänyt olla vaan korostettiin se täydellistä vaarattomuutta eikä minkään pitänyt voida siellä koskaan palaa. Siitä onkin tullut näin ollen vakava haitta Tampereen liikenteelle aiheuttaen vähän väliä järkyttävia ruuhkia mutta ei sujuvoita liikennettä yhtään.

Ratikka tulee tekemään ihan saman. Tampereesta tulee vielä ennennäkemättömän kuuluisa kaupunkina jossa kaikki liikenne seisoo tämän tästä ihmisten seistessä ruuhkissa tuntikaudet. Tätä ne poliittiset lehmänkaupat teettää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu