FBI sulkenut ainakin yhden observatorion USA:ssa

R.Carrington

"Blackhawk-helikoptereita, liittovaltion agentteja ja kumoon potkittuja ovia. Niistä oli Yhdysvalloissa sijaitsevan aurinko-observatorion perjantai tehty.

CNET–sivusto kertoo FBI-agenttien rynnäköineen sisään aurinkoa tutkivaan observatorioon Sunspotin kaupungissa New Mexicossa.

Paikalliset silminnäkijät kertovat agenttien evakuoineen rakennuksen ja sormeilleen (tai asentaneen) antenneja ja muuta laitteistoa. Myös viereisen Sunspotin postitoimiston työntekijät passitettiin kotiin.

Mielenkiintoiseksi tapauksen tekee se, että kukaan ei tiedä, mistä operaatio johtui – ei edes siinä avustanut paikallinen poliisi.

”Kukaan ei kertonut meille mitään”, piirikunnan sheriffi Benny House kertoo paikallislehti Alamogordo Daily Newsille.

Viisi päivää välikohtauksen jälkeen aurinko-observatorion kotisivuille ilmestyi tiedote, jossa kerrotaan tutkimuslaitoksen olevan toistaiseksi suljettu."
https://tekniikanmaailma.fi/mita-ihmetta-tapahtuu-observatoriossa-new-mexicossa-tuppisuiset-fbi-agentit-rynnivat-sisaan-salaliittoteoriat-vellovat-kuumina-alienitkin-mainittu/
http://ufosightingshotspot.blogspot.com/2018/09/6-more-solar-observatories-closed-and.html

Onkohan jotain suurta tapahtumassa ja se halutaan meiltä pimittää? Aurinkomyrsky joka ajaa kaikki sähköjärjestelmät alas ja sinkoaa meidät suoraan takaisin kivikaudelle?
https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/maata-voi-uhata-valtava-aurinkomyrsky

33

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aurinko.nousi.tänäänkin

      Tuo tiede.fi juttu on viime vuodelta; toki isompi Aurinkopurkaus on koska tahansa mahdollinen.

      New Mexicon observatorio on vain yksi lukuisista Aurinkoa tutkivista.

      Viimeisten tietojen mukaan kyseessä oli joku turvaongelma. Alueen muut observatoriot on toiminnassa; samoin planeetta Maan kaikki muut Aurinkoa tutkivat asemat toimivat.

      Toisaalta sulusta on niin monta päivää että jos superflare olisi sattunut, CME olisi jo useamman kerran osunut. Aurinkopurkauksilla kun ei ole tapana tiedottaa itsestään viikkoja tai kuukausia ennen; CME saapuu Maahan 3 päivän sisään.

      Joukko joka pitää tuota salailuna jostain unohtaa sen ettei se ollut suinkaan ainut Aurinkoa tutkiva paikka; niitä on myös Amerikan ulkopuolella. Tuota ylläpitää harrastelijat, joukossa voi siis olla vaikka vakoilijoita. Yksi teorioista on että observatorion laitteistoa käytettiin läheisen sotilastukikohdan vakoiluun.

      Alla lyhyt lista teleskoopeista:

      https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_solar_telescopes

      Kokonsa puolesta tuo nyt suljettu oli keskiluokkaa; isommilla saadaan tarkempia kuvia.

      Myös SOHO on edelleen toiminnassa.

      http://www.spaceweather.com/

      • FederalButtIntruders

        Miksipä sitä sotilastukikohtaa pitäisi vakoilla koska täällä lännessä on kaikki niin avointa ja rehellistä?

      • oletko.tyhmä
        FederalButtIntruders kirjoitti:

        Miksipä sitä sotilastukikohtaa pitäisi vakoilla koska täällä lännessä on kaikki niin avointa ja rehellistä?

        Koska Kiina ja Venäjä, tai jopa Pohjois-Korea niin haluaa?

      • gfdsagwggsgfs

        Aurinkohan on nykyään kuin Led ja hohkaa kuumana, joten..d

      • Anonyymi

        Nää oudot videot auringosta, ja että Nasa kiireellä rakensi ja lähetti luotaimen aurinkoa tarkkailemaan.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15728091/maapallo-karahtaa-koska-lahestyy-aurinkoa

        Se että suljettaisiin jukiset silmät, vastaavia tutkimuslaitoksia on kymmeniä muullakin.

        Mitä auringossa oikeasti tapahtuu?
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15403306/mita-nasan-parker-solar-probe-tutkkii

    • HolyProphet

      https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/syrjäinen-observatorio-evakuoitu-mystisesti-fbi-paikalla-ja-nyt-kukaan-ei-tiedä-mitä-on-tapahtumassa/ar-BBNnuZR?li=AAaDcIL&MSCC=1537072005&ocid=spartanntp

      Sieltä on hyvä näköyhteys Usan armeijan ohjustestialueelle, voisiko vakoilusta tai sellaisen epäilystä olla kyse. Toinen todennäköinen vaihtoehto on avaruusolennot.

      • selvinnee.ainakaan

        Avaruusolennoista tuskin on kyse, samalla alueella on muita observatorioita, ja ne ovat kaikki toiminnassa.

        Toisaalta asia tuskin liittyy Aurinkoonkaan, planeetta Maan kaikki muut (joitain kymmeniä tms) Aurinkoa tutkivaa observatioriota ovat edelleen toiminnassa. Suurin osa noista on Amerikan Ihmevaltojen ulkopuolella, mutta myös Amerikan omat observatoriot kaikki toimivat, ja Auringon tilasta julkaistaan edelleen reaaliaikaista tietoa.

      • HolyProphet1
        selvinnee.ainakaan kirjoitti:

        "Avaruusolennoista tuskin on kyse, samalla alueella on muita observatorioita, ja ne ovat kaikki toiminnassa."

        Mutta, jos avaruusolennot ovatkin tulleet vain tuohon observatorioon, tai havainto avaruusolennoista on tehty juurikin tuossa observatoriossa?

        "Auringon tilasta julkaistaan edelleen reaaliaikaista tietoa. "

        Ehkäpä he huomasivat jotain, mitä ei olisi pitänyt huomata tarkkaillessaan aurinkoa?

      • vade.retro.satana
        HolyProphet1 kirjoitti:

        Ehkä siis niille muille kymmenien observatorioiden väelle sitten pitäisi antaa potkut?

        On täysin mahdotonta että yksi havaitsee jotain mitä toiset, paremmilla laitteilla varustetut observatoriot, eivät huomaa.

        Tutustu asiaan niin luulet vähemmän.

      • HolyProphet1
        vade.retro.satana kirjoitti:

        Ehkä siis niille muille kymmenien observatorioiden väelle sitten pitäisi antaa potkut?

        On täysin mahdotonta että yksi havaitsee jotain mitä toiset, paremmilla laitteilla varustetut observatoriot, eivät huomaa.

        Tutustu asiaan niin luulet vähemmän.

        "On täysin mahdotonta että yksi havaitsee jotain mitä toiset, paremmilla laitteilla varustetut observatoriot, eivät huomaa."

        Ei ole, asia on juurin päinvastoin. Etkö jo tajua, tämä kyseinen observatorio sijaitsee Yhdysvaltojen armeijan ohjustesti alueella. Sitä paitsi siellä voi havaita jotain muutakin kuin aurinkoon liittyvää. Itse asiassa on sangen epätodennäköistä, että tämä liittyy mitenkään aurinkoon tai yleisesti auringon tutkijoiden vastustamiseen.

      • taas.tätä.samaa

        "Itse asiassa on sangen epätodennäköistä, että tämä liittyy mitenkään aurinkoon"

        Niin, sitähän minä jo kirjoitin sekä 15.9. että 16.9. kommenteissani; mutta sinä olit vielä päivää aiemmin allaolevaa mieltä asiasta:

        "Ehkäpä he huomasivat jotain, mitä ei olisi pitänyt huomata tarkkaillessaan aurinkoa?"

        Oletko kaksi tai useampi eri kirjoittaja, vai mieleltäsi sairas; vai mistä on kyse kun et pysty koherentisti keskustelemaan koskaan?

        Tuollainen ei ole normaalia.

      • tulihansetaas
        taas.tätä.samaa kirjoitti:

        Hasbaraan kuuluu vastustajien leimaaminen mielisairaiksi.

    • LainasinKirjastosta
    • hähähähähähähäääää
    • Sunobs
      • todellisuus.kutsuu

        Olipas viihdyttävä juttu.

        Totta siinä oli ainoastaan sanojen väliset välit sekä pisteet ja pilkut.

        Jokainen ikkunasta ulos katsova on voinut havaita että Kesäpäivänseisauksen jälkeen päivät on selvästi lyhentyneet. Mikäli väitteen mukainen "aurinko matkaa pohjoiseen" olisi tapahtunut olisi yötön yö pudonnut napapiirin eteläpuolelle, ja olisi paljon Oulua alempana tällä hetkellä.

        Mikä saa aikaan että joku haluaa noin mielipuolisia juttuja edes kirjoitella?

        Observatorio ilmeisesti avattiin eilen; maailmanloppu on jälleen kerran peruttu.

      • Sepäolimielenkiintoista
        todellisuus.kutsuu kirjoitti:

        Olipas viihdyttävä juttu.

        Totta siinä oli ainoastaan sanojen väliset välit sekä pisteet ja pilkut.

        Jokainen ikkunasta ulos katsova on voinut havaita että Kesäpäivänseisauksen jälkeen päivät on selvästi lyhentyneet. Mikäli väitteen mukainen "aurinko matkaa pohjoiseen" olisi tapahtunut olisi yötön yö pudonnut napapiirin eteläpuolelle, ja olisi paljon Oulua alempana tällä hetkellä.

        Mikä saa aikaan että joku haluaa noin mielipuolisia juttuja edes kirjoitella?

        Observatorio ilmeisesti avattiin eilen; maailmanloppu on jälleen kerran peruttu.

        Olihan yhtenäkin vuonna aurinko kaksi päivää pitempään vai oliko se aiemmin näkyvissä Lapissa ja ihmiset ei kiinnitä, eikä myöskään tiedemiehet juuri mitään huomiota, jos nyt vaikka yötön yö olisikin pudonnut alemmas. No en tosin tiedä onko. Jotenkin vaikuttaa että tiedemiehet joilla saattaisi olla mahdollisuus tuoda julki oudompiakin asioita, eivät halua nähdä muutoksia ja eivätkä ainakaan uskalla tuoda julki. Onhan se mielenkiintoista kuulla myös mitä selvännäkijät kertoo, kun joskus tietävät todella jotain, ja ns virallisiin tahoihin ei voi yhtään luottaa.

      • FBIjaRaamattu

        Oma versioni on, että FBI on vähentänyt gang stalkingia sulkiessaan yhden observatorion. Amerikassa tiedetään, että FBI vainoaa Trumpia, jonka suosio kansan keskuudessa kasvaa.

        Maailmanlopun merkkeihin kuuluu auringon ja kuun pimeneminen sekä tähtivyöry (Matt. 24:29). Otsonikerros ohenee jatkuvasti rikkidioksidisateiden seurauksena, jolloin ihmiset paahtuvat (Ilm. 16:9). Tavoitteena on hävittää vaalea väestö planeetalta sekä teknisin että poliittisin keinoin.

      • Hajaantukaa
        FBIjaRaamattu kirjoitti:

        Voi tulla sulle pahasti yllätyksenä, mutta Jeesus ei ollut sinisilmäinen tai "valkoinen".

        Mitä tulee tuohon observatorioon, ollut auki jo kuukausia tuon jälkeen. Samaan aikaan kun yksi pieni observatorio oli kiinni jo julki esitetystä syystä kaikki loput, myös suuremmat (ja tarkempaan kuvaukseen kykenevät) olivat auki.

      • HolyProphet1

        Kiitos linkistä, vuoden 1969 mallinen päivitetty teleskooppi tuskin on kaikkein tehokkain. Mutta kenties se on huomannut jotain, mitä ei olisi pitänyt huomata. Voisiko kyseessä olla ehta UFO havainto lähellä maanpintaa, kenties UFO laskeutui lähelle tai jotain muuta?

        https://en.wikipedia.org/wiki/Richard_B._Dunn_Solar_Telescope

      • salaliittojanäkyvissä

    • Miksi.iskettiin

      Joko selvisi aurinko-observatorioon hyökkäyksen ja sen sulkemisen syy?

      • HolyProphet00007

        EI, mutta kiitos kysymästä.

      • mikset.tutustu.asiaan
        HolyProphet00007 kirjoitti:

        EI, mutta kiitos kysymästä.

        Meille muille se jo selvisi muinaisessa historiassa.

        https://www.npr.org/2018/09/17/648804508/after-mysterious-closure-solar-observatory-in-new-mexico-reopens

        https://www.usatoday.com/story/news/nation-now/2018/09/19/sunspot-new-mexico-solar-observatory-evacuation-explained-fbi-docs/1365325002/

        Asialla olivat siis Reiän kaverit.

        Kuinkas muuten.

        Ja ennen kuin alat, tuo ei ollut ainut Auringon tutkimiseen kykenevä laitos; loput, useita kymmeniä, olivat tuon ajan täydessä toiminnassa. Ja taas välineiltään tuo laitos ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, enintään keskinkertainen.

        Alla on sitten Reiän puolustelu miksi toiminta oli täysin hyväksyttävää; eikös niin?

      • ei_kyselty_muista
        mikset.tutustu.asiaan kirjoitti:

        "Ja ennen kuin alat, tuo ei ollut ainut Auringon tutkimiseen kykenevä laitos; loput, useita kymmeniä, olivat tuon ajan täydessä toiminnassa. Ja taas välineiltään tuo laitos ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, enintään keskinkertainen."

        Hmmm. mitä ne muut laitokset liittyvät tämän laitoksen sulkemiseen, vai liittyvätkö mielestäsi?

      • ymmärrätkö.luettua
        ei_kyselty_muista kirjoitti:

        "Ja ennen kuin alat, tuo ei ollut ainut Auringon tutkimiseen kykenevä laitos; loput, useita kymmeniä, olivat tuon ajan täydessä toiminnassa. Ja taas välineiltään tuo laitos ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, enintään keskinkertainen."

        Hmmm. mitä ne muut laitokset liittyvät tämän laitoksen sulkemiseen, vai liittyvätkö mielestäsi?

        Missä kohtaa väitin että muut laitokset liittyisi tuon laitoksen sulkemiseen mitenkään?

        Mainitsin tuon siltä varalta että jonkun mielestä New Mexico havaitsi Auringossa jotain sellaista mikä piti salatan; tästä kun alunperin puhuttiin. Mutta koska siis laitoksia jotka Aurinkoa tutkii on kymmeniä, iso osa kuvaustarkkuudeltaan paljon tuota jo vanhaa laitosta parempia, eikä yhtäkään toista laitosta näistä kymmenistä suljettu tuon laitoksen sulkemisen syy ei ainakaan voi olla ensin väitetty.

        Muutenhan olisi suljettu jokainen noista; eikös niin?

      • Anonyymi
        ymmärrätkö.luettua kirjoitti:

        ..siis elleivät muiden auringontutkimuslaitosten avainhenkilöt ole mukana tietojen salaamisessa. Ei noita laitoksia niin kovin montaa ole. Nasan salaliitostakin puhutaan, joten ei tässä paljon lisää salaliittolaisia tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei noita laitoksia kovin montaa ole"

        Montakos laitosta sun mielestä on?

        Niitä on useita kymmeniä; ei paria. Pelkästään Amerikan Ihmevalloissa on jo toista kymmentä.

        Suurin osa niistä silti on muualla, miten NASA siis liittyy niihin?

    • salaliittojensalaliitto
    • Anonyymi

      Onko tästä eatsiasta saatu uutta tietoa?

      • Anonyymi

        Edelleen hiljaisuuden muuri aiheen ympärillä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      214
      35078
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      269
      22437
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      444
      11274
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      84
      8421
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      29
      6711
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      55
      5201
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      199
      4135
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      47
      1982
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      35
      1883
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1647
    Aihe