Miksi Jeesus kuoli?

Yölintu

Miksi Jeesus kuoli? Jhw:n – sivulta.

Raamattu vastaa.
Luuk. 22:19  Ja hän otti leivän, esitti kiitoksen, taittoi sen ja antoi heille ja sanoi: ”Tämä tarkoittaa* minun ruumistani,b joka annetaan teidän puolestanne.c Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.”d
- - -
Jumala on rakkaus. Sen tähden hän antoi ainokaisen Poikansa uhriksi langenneen maailman edestä sovittamaan syntimme. Jeesus Kristus on elämän leipä, ja jokainen joka tunnustaa syntinsä hyljäten ne, saa anteeksi. Tällaista on armahtava rakkaus.
- - -
Jae 20. Samoin myös maljan, aterian jälkeen ja sanoi: ” Tämä malja on on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.” ( Kr)
- - -
Tämä jae on jätetty tekstistä pois? Ehtoollisen viettoon kuuluu myös viini leivän lisäksi joka kuvaa Jeesuksen verta meidän syntiemme edestä, sillä ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta. Ilman maljaa ei ole ehtoollista! Jae on irrotettu asiayhteydestä kokonaan joka vääristää (hajoittaa) Raamatun alkuperäistä tekstiä.
- - -
Matt 27. 35 – 37. ja kun he olivat hänet ristiinnaulinneet, jakoivat he keskenään hänen vaatteensa heitäen niistä arpaa. Sitten he istuutuivat ja vartioivat häntä siellä. Ja he olivat panneet hänen päänsä yläpuolelle hänen syynsä julki, näin kirjoitettuna; ” Tämä on Jeesus Kristus, juutalaisten kuningas.”
- - -
Ristejä oli erilaisia joita syyllliset joutuivat raahaamaan ristiinnaulitsemis paikalle. Jeesus itse kantoi omaa ristiänsä joka oli ristin poikkipuu. Kuolemaantuomitun yläpuolelle poikkipuuhun kirjoitettiin tuomitun syy. Kädet naulittuna puun sivulle.
Joh.19; 19. ”Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin, ja se oli näin kirjoitettu; ” Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.”
- - -
Room. 6:23. Jumalan lain mukaan ” synnin palkka on kuolema. ”
- - -
Tässä ei tarkoiteta ajallista kuolemaa. Synnin palkka on iankaikkinen ero Jumalasta, jos ihminen ei ole tehnyt täällä eläessään synneistään parannusta. Hyvät teot eivät pelasta koska meillä ei ole niitä. Jos niiden kautta voisi pelastua ei armoa tarvittaisi. Turha olis Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus.
- - -
Vastaavasti varhaiskristityt viettivät Jeesuksen kuoleman muistoa kerran vuodessa.
- - -
Onkohan niin? 1 Kor. 11. 24 – 26. ” Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan, tehkää tämä minun muistokseni. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi; ” Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.”

Apt. 2. 46 – 47. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhtyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Tällainen oli käytäntö alkuseurakunnassa. Herran ehtoollista voi nauttia milloin vaan. Sen voivat seurakunnat päättää itsenäisesti niinkuin heille sopii.

58

807

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SiksiJeesusKuoli

      Jeesuksen ei alunperin pitänyt kuolla, vaan nostaa Israelin valtakunta uudelleen loistoonsa. Sitähän messiaalta odotettiin ja juutalaisten kuninkaaksi Jeesustakin tituleerataan, hän hyväksyy tuon nimityksen itsekin.

      Jeesuksen johtama ilmeisesti aseellinen kapina (Luuk. 22:36) kukistettiin ja Jeesus teloitettiin ristillä, mikä oli roomalaisten käyttämä, poliittisille kapinallisille varattu rangaistus. Jos Jeesus olisi teloitettu uskonnollisena häiriköitsijänä, tuomio olisi ollut kivittäminen.

      Ajatus kärsivästä messiaasta, jonka oli tarkoituskin kuolla uhrina ihmisten puolesta, syntyi vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen seuraajiensa toimesta.

      • lukisitraamattua

        Jeesuksen tehtävä tiedettiin jo ennen Jeesuksen tuloakin. Mitään ei ole keksitty mutta sinä keksit yksinäsi, oman sokeutesi takia.

    • Satuolento jessuli kuali koska menetti henkensä. Tämän oikean ja vääristymättömän ja henkisttyttneneen tiedon olen saanut suorana lähetyksenä taivaasta käsin.

    • Numtsikova

      Yölintu 16.9.2018 19:01

      ""Ristejä oli erilaisia joita syyllliset joutuivat raahaamaan ristiinnaulitsemis paikalle. Jeesus itse kantoi omaa ristiänsä joka oli ristin poikkipuu. Kuolemaantuomitun yläpuolelle poikkipuuhun kirjoitettiin tuomitun syy. Kädet naulittuna puun sivulle.
      Joh.19; 19. ”Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin, ja se oli näin kirjoitettu; ” Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” ""

      Ristejä oli muitakin. Yksi apostoli naulattiin X -muotoiselle ristille pää alaspäin.
      Tyypillinen oli kuitenkin se risti joksi se ymmärretäänkin, ja joka on alkukristittyjen piirtämänä Rooman katakombeissakin.

      Tel Avivin yliopiston kokoelmissa on jonkun ristiinnaulitun kämmenluut, naula mukana.
      Paljastuu että naula on lyöty kämmenselän puolelta.
      Ja ristiinnnaulittava oli siis sillä korkeudella että kyynärpäät voitiin laskea poikkipuun taitse ja kyynärvarret taivuttaa ylöspäin, kämmen poikkipuun selkäpuolta vasten. Tähän naulattiin kämmenselästä.
      Tällöin ruumiin paino lepäsi olkavarren - olkapään varassa eri tavalla. Ja jos olisi riippunut käsivarsistaan kämmenen etupuolelta naulattuna, olisi kuolema tullut pian, tukehtumalla. Mutta olkavarren tukiessa poikkipuuta vasten saatiin pitempiaikainen kuolinkamppailu, suurempi varoitusvaikutus havainnoitsijoille.
      Näin on tutkimus tässä edennyt.

      2 Korintt. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa

      (vartiotorniuskonnossa jehova tappaa viattoman enkeli Mikaelin ristillä ja vartiotorni kirjoittaa: Nyt on ihminen vapahdettu)

      • Yölintu

        Tel Avivin yliopiston kokoelmissa on jonkun ristiinnaulitun kämmenluut, naula mukana.
        Paljastuu että naula on lyöty kämmenselän puolelta.
        Ja ristiinnnaulittava oli siis sillä korkeudella että kyynärpäät voitiin laskea poikkipuun taitse ja kyynärvarret taivuttaa ylöspäin, kämmen poikkipuun selkäpuolta vasten. Tähän naulattiin kämmenselästä.
        Tällöin ruumiin paino lepäsi olkavarren - olkapään varassa eri tavalla. Ja jos olisi riippunut käsivarsistaan kämmenen etupuolelta naulattuna, olisi kuolema tullut pian, tukehtumalla. Mutta olkavarren tukiessa poikkipuuta vasten saatiin pitempiaikainen kuolinkamppailu, suurempi varoitusvaikutus havainnoitsijoille.
        Näin on tutkimus tässä edennyt.

        - - - - -
        Kiitos asiallisesta palautteesta!
        En ole koskaan kuullut kenenkään papin tai saarnaajan raamattutuntia pitäneiden kertoneen ristiinnaulitun käsien taitse kääntämisestä. Nyt voin edes jotain ymmärtää ristille naulittujen hirvittävästä piinasta pitkällisestä kuolinkamppailusta, verihaavoille rikkilyötyjen ihmisten tuskan repimiä kauhunhuutoja.
        Yksi oli viaton, ainoa Jumalan Karitsa, syntiuhri langenneitten edestä, joka ei synnistä mitään tiennyt kärsi ristinkuoleman maksamalla lunnaat kaikkien ihmisten puolesta. Hän on ylösnoussut. Hinta on maksettu, siinä on Jumalan armo meitä kohtaan.

      • SiksiJeesusKuoli
        Yölintu kirjoitti:

        Oppi lunnaista on kehitetty vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Opetuslapset yrittivät estää Jeesuksen vangitsemisen. Miksi he olisivat näin toimineet, jos Jeesus oli opettanut, että hänen täytyykin tulla vangituksi ja kuolla ihmisten syntien sovitukseksi?

      • asiatselviäätutkimalla

        Siksi, että eivät olisi halunneet sitä.
        Sinä tunnut keksivän tarinoitasi yhtämittaa. Ota ensin selvää ja lue Raamattua.
        Sitä vaikka 1933 Raamattua. Älä jehovien väännöksiä vaan ihan kristinuskon Raamattua.

    • tarvitaanarmoa

      Minun Vapahtajani rakasti tätä syntistä maailmaa niin paljon, että uhrari itsensä', ettei kenenkään tarvitse joutua kerran ikuiseen helvettiin, jos tunnustaa syntinsä ja uskoo Jeesukseen,Hän saa kaikki syntinsä anteeksi. Täytyy ihmetellä, että täällä voi pilkata Pyhää Jumalaa. Pyhän Hengen pilkkaa ei Raamatun mukaan saa koskaan anteeksi, sillä tällainen on mennyt liian pitkälle.

      • KTuomari

        "UHRARI ITTENSÄ" minkälaista Viron kieltä tuo on ?

    • Bisnestarinaa

      Tarinaa saatiin...
      Ja ei lopulta kuollut Tarinan mukaan
      Ja ei tiedä mitä tapahtui tai ei.
      Ja tätä asiaa voi sitten ihmetellä monien sukupolvien ajan...

      Tämä ihmettely on monille bisnes ja ammatti.
      Bisnes jatkuu.

      • usko.on.ilmainen

        Pysy kaukana niistä, keille bisnes. Raha ei kuulu uskoon mitenkään.
        Jos rahastaja ilmaantuu paikalle, tiedät hänen olevan vihollisen alaisuudessa.
        Jehovilla taitaa olla rahastusjuttuja. Se ei ole muuta kun pahuudesta.

    • KTuomari

      Minäkin voisin kopioida tänne puoli-raamattua, mutta kirjoituksiani ei kuitenkaan julkaistaisi tällä pirun penikoiden sivuilla.

    • yhäylemmäksimenossa

      Eiköhän se osoittanut kaikkivaltiaan Jumalan voimaa herättää henkiin kuolleista. Jos se oli tarkoitus, niin sitten se oli esimerkkinä meille, miten meidätkin voidaan herättää henkiin, vaikka olimme kuolleina määrätyn ajan. Selvää kuin kirkas lähdevesi. Mutta eihän tiihen ole pakko uskoa, jos kerran "sielu vilahtaakin taivaaseen", eihän siinä tapauksessa mitään haudasta nostamista tarvita, vai mitäs meinaat?

    • fevvvvvf

      Olipa harvinaisen typerä kysymys. Jeesus kuoli, koska hänet (tarinan mukaan) tapettiin.

    • vastuutonta

      Jos meille olisi annettu kuolematon sielu, emme olisi tarvinneet Jeesuksen lunnaita. Lunnaathan varattiin juuri siksi, että olimme synnin ja kuoleman alaisia. Aadamillehan sanottiin, että hän tulisi kuolemalla kuoleman ja hänestä sanottiin, että luomisessa hänestä tuli elävä sielu kokonaisuudessaan.
      Oppi kuolemattomasta sielusta otettiin käyttöön samanaikaisesti kuin toinen yhtä suuri Raamatun vastainen kolminaisuusoppi.

      • ymstudgjhmn

        Mites toi ihan yhtä raamatunvastainen oppi vuodesta 1914?

        Ai niin, järjestöllä saa olla ihan omat raamatunvastaiset oppinsa eikä se haittaa mitään.

    • 4199

      Jeesus osti sen takaisin, minkä Aadam menetti. Mahdollisuuden saada ikuinen elämä. Aadam olisi saanut elää ikuisesti maan päällä, jos hän olisi ollut tottelevainen. Silloin ei olisi tarvinnut lähettää Jeesusta kuolemaan ihmiskunnan puolesta. Jeesus täydellisenä ihmisenä osti sen takaisin, minkä täydellinen ihminen menetti, ikuisen elämän paratiisissa maan päällä. Hyvin selvä Raamatun opetus.
      Synnin palkaksi määrättiin kuolema, joka on voimassa vieläkin, mutta sitten kun lunnaiden hyötyä aletaan käyttämään täysin ihmisen hyväksi, se poistetaa.
      "Vihollisista viimeisenä poistetaan kuolema." Näin Raamattu osoittaa ja olemme vielä kuoleman alaisuudessa. Sitä ei ole poistettu vielä. Siksi tarvitaan kuolleiden ylösnousemusta, jonka Jeesus lupasi.

      • helppojuttu

        Eihän tässä sitten ole hätää. Pitää vain elää niin kauan kuin pystyy, ja sitten kun kuolee, saa aikanaan ylösnousemuksen.

    • Älytöntä

      Näytösmalliin, jotta voitte matkia.

    • Jokkanttii

      vastuutonta 18.9.2018 19:09

      "Jos meille olisi annettu kuolematon sielu, emme olisi tarvinneet Jeesuksen lunnaita"
      -Joka uskoo minuun, elää, vaikka olisi kuollut (Joh 11;26; ruumis kuolee, sielu
      elää)
      -jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa (Joh 8:51)

      "Oppi kuolemattomasta sielusta otettiin käyttöön"
      -Tuonela kuvataan Raamatussa myös väliaikaisena olotilana: "Herra vie alas tuonelaan ja
      tuo ylös jälleen" (1 Sam 2:6).
      -Tuonela on tietoinen tila: "Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut
      vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet... kaikki
      kansojen kuninkaat. Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle: Myös sinä olet riutunut, niinkuin
      mekin, olet tullut kaltaiseksemme..." (Jes 14:9,10)
      -Tuonela ei ole vielä varsinainen rangaistus, vaan sieltä noustaan tuomiolle: "Ihmisille on
      määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio" (Heb 9:27).
      -Meri, Kuolema ja Tuonela antavat ne kuolleet, jotka niissä ovat ja heidät tuomitaan kukin tekojensa mukaan (Ilm 20:12-13).
      -Jumalattomina kuolleiden sielut joutuvat kärsimään häpeää, iankaikkista kauhistusta ja vaivaa (Dan 12:2; Ilm 20:10),
      tuskaa ja ahdistusta (Room 2:5-11; 2 Tess 1:6-9),
      itkua ja hammasten kiristystä (Matt 8:12).

    • Jessejeesus

      Jeesus eli jesse delas siks et me saatii yks vapaapäivä jippii :)

    • Väki vähenee ja pidot paranee? Profeetta Daniel sanoo, että Voideltua Messias RAIVATAAN POIS TIELTÄ PUOLESSA VÄLIN VIIKKOA EIKÄ HÄNELLE JÄÄ KETÄÄN!

      Mielestäni se merkitsee, että Jeesus oli jonkin asian tulemuksen tiellä. Niin kuin hän 1500 luvun alussa oli tieteen kehityksen tiellä ja 1000 luvun alussa hän esti raamatun käännökset kansankielelle. Jeesus on tien tukkona ja kompastuskivenä kehitykselle.

      Lopulta käy niin, että jokainen hylkää Jeesuksen sillä hänelle ei jää ketään.

      • Paipapum

        Muistojuhla , Tekstistähän käy ilmi , että piti olla juhlapaikka ja " Patron , " elikkä isäntä , joka tarjosi päivällisen ;
        mutta Kuolleiden muistopäivä oli Roomalaisten määräämä , Ja sitä viettivät muutkin Uskomukset, kuten Dianan ja Isiksen opit . Kokoontumisissa piti muistaa Köyhiä , ja osallistujien , erityisesti miesten määrä oli rajoitettu, Kirkkoisi Tertullianus kirjoitti Rooman senaatille, Että suotta kristittyjä vainottiin , kun he muistojuhlan jälkeen kiipesivät kukkulalle soihdut kädessä laulamaan hymnejä nousevalle Auringolle ; he oivat jo siinä vaiheessa Auringonpalvojia .
        Kun Rooman laki määräsi tuhopolttajat poltettaviksi ,

      • Paipapum

        Tämä Raamatun penkominenhan on pelkkää Larppausta , nykyisin harrastettavaa pukunäytelmää; , jossa Puu- tai nykyään Styroksimiekkojen ja viittoina käytettyjen sängynpeiiteiden aavulla pukeudutaan historiallisiksi henkilöiksi .

      • Eveliinankyynel

        -Jumalattomina kuolleiden sielut joutuvat kärsimään häpeää, iankaikkista kauhistusta ja vaivaa (Dan 12:2; Ilm 20:10)

        -Mutta kun Jeesus on Jumala (Joh. 1:1) ja lahko laittaa kieltämään

      • niinmiksi
        Eveliinankyynel kirjoitti:

        -Jumalattomina kuolleiden sielut joutuvat kärsimään häpeää, iankaikkista kauhistusta ja vaivaa (Dan 12:2; Ilm 20:10)

        -Mutta kun Jeesus on Jumala (Joh. 1:1) ja lahko laittaa kieltämään

        "-Mutta kun Jeesus on Jumala (Joh. 1:1) ja lahko laittaa kieltämään "

        Miksi pitäisi myöntää Jeesuksen Jumaluus, jos Jeesus itsekään ei sitä myöntänyt? (Joh. 17:3)

        Myös Paavalille Jeesuksen Jumaluus oli tuntematon käsite (1. Kor. 8:6).

      • Arismo

        "Miksi pitäisi myöntää Jeesuksen Jumaluus, jos Jeesus itsekään ei sitä myöntänyt? (Joh. 17:3)"
        -Sanoi. Joh. 20:28 Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" 29 Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot

        Et ymmärrä Raamattua, vaikka ymmärrät vartiotornia.

        "Myös Paavalille Jeesuksen Jumaluus oli tuntematon käsite (1. Kor. 8:6). "
        -Noin vartiotorniuskonnossa.
        Kristinopissa, Raamatussa: "kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä" Paavali, Titus 2:13

      • alfa123om 10.10.2018 11:16

        <>Profeetta Daniel sanoo...><

        Missä vaiheessa Danielista tehtiin profeetta ja mitä se merkitseen Raamatun VT:n profeetallisuudelle?

        <>... että Voideltua Messias RAIVATAAN POIS TIELTÄ PUOLESSA VÄLIN VIIKKOA EIKÄ HÄNELLE JÄÄ KETÄÄN!><

        Kuka oli tuo Danielinkirjan messias ja millä perusteella?

        ><Mielestäni se merkitsee...><

        millaisia perusteita esittäisit kyselijöille?

        <>Lopulta käy niin, että jokainen hylkää Jeesuksen sillä hänelle ei jää ketään.><

        Taikauskoilla on kullakin rajallinen kesto, toisilla pitempi, toisilla ei niin pitkä.

    • uutinenkerrakseen

      Onk jeesus kuallu, en oo kuullu et ois edes ollu kipiäkkään!!!

    • Eikiitosjeesus

      Itsetuhoisen narkkariskitson kohtalo. Mitäpä tuosta.

    • Ei ollut tuohon aikaan mahdollista Israelissa rikastua, vaan rikkaudet olivat Persialaisten ja Roomalaisten käsissä. Jeesus oli köyhä ja ainoa asia, jonka hän saattoi antaa oli oma elämänsä sekä sanansa.

      On hänen jälkeensä tullut monia miehiä, jotka ovat päässeet lähes Jeesuksen vertaiseksi maineeltaan. Konstantinus Suuri, Muhammed (saas), Kaarle Suuri, Luther, Einstein yms.
      On ilmeistä, että tarvitaan suuri enkelten antama tuki, jotta pääsee korkeaan asemaan.

      Ihmisten tuen ja avun turvin siihen ei kukaan voi päästä. Ellei minua olisi kutsuttu pyhäkouluun lapsena palvoisin: Aleksis Kiveä, Kalevalaa, Readest Digestiä yms. LAADUKKAITA TEKOJA TEHNEITÄ HENKILÖITÄ TAI INSTITUUTIOITA. Nyt joudun palvomaan miekan, tulen ja hajaannuksen tuojaa eli Kristusta, kun pahus menin lukemaan raamatun.

      • alfa123om 23.10.2018 20:09

        <>Jeesus oli köyhä ja ainoa asia, jonka hän saattoi antaa oli oma elämänsä sekä sanansa.<>

        Kyllä köyhäkin pystyy vedättämään, Raamatun Jeesus lupasi palata seuraajiensa eliaikana tempomaan seuraajansa häntä vastaan.

        <>On hänen jälkeensä tullut monia miehiä, jotka ovat päässeet lähes Jeesuksen vertaiseksi maineeltaan. Konstantinus Suuri, Muhammed (saas), Kaarle Suuri, Luther, Einstein yms. ><

        Käsittääkseni yksikään ei ole katteettomalla lupauksella luonut yhtä kattavaa mainetta kuin kristityt tai kristinusko.

        >< On ilmeistä, että tarvitaan suuri enkelten antama tuki, jotta pääsee korkeaan asemaan.><

        Ilmeisyys edellyttää enkelien olemassaolon osoittamista.

        <>Ellei minua olisi kutsuttu pyhäkouluun lapsena palvoisin: Aleksis Kiveä, Kalevalaa, Readest Digestiä yms. LAADUKKAITA TEKOJA TEHNEITÄ HENKILÖITÄ TAI INSTITUUTIOITA. Nyt joudun palvomaan miekan, tulen ja hajaannuksen tuojaa eli Kristusta, kun pahus menin lukemaan raamatun.<>

        Tuskin on (yksin) pyhäkoulun vika, että kirjoittelet sekoja.

      • Hasta_luego kirjoitti:

        alfa123om 23.10.2018 20:09

        Jaa, mutta pyhäkoulussa opettaja väitti: Jeesus on Pyhä, viaton , puhdas , synnitön , valkoinen Karitsa, joka ei ole koskaan tehnyt pienintäkään vilppiä tai pahuutta. Mutta itse luin raamatusta: Miekkaa ja tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle. Ja paavali opetti itsestään olevansa pahin kaikista syntisistä.

        Vähemmästäkin sekoo pää. Vielä kun opettaja ei kyennyt myöntämään olevansa väärässä.

      • alfa123om kirjoitti:

        alfa123om 5.11.2018 13:29

        <>Jaa, mutta pyhäkoulussa opettaja väitti: ><

        Olisikin ollut yltiöpäisen rehellinen opettaja jos olisi todennut, että Jeesus nyt puhui kaikenlaista.

    • Kannanottoapuuttuu

      Miten todistajat suhtautuvat esilleotettuihin, Jokkanttii 20.9.2018 9:44, jakeisiin itse Ramatusta ?

      • Paipapum

        Olennainen kymysys on se , että Kenelleja miksi jeesus uhrasi itsensä ?Saadokin Pojilleko , eli ylipapistolle ? Ylipappihan sanoi , että Jos tuo saa jatkaa , niin Roomalaiset tulevat , ja vievät MEILTÄ koko maan , Ja papiston edustajat sanoivat , että apostolit yrittää kaataa syyn heidän niskaansa ,
        Toisin sanoen ,, kyseessä oli salamurha , ja Ns, saadokin Pojat , ylipapisto , hyljättiin sen takia , - ei siis Juudan kansaa , vaan he joutuivat hajaannukseen , kun ei ollut paimenta ,

      • torniton

        Noin siis vartiotorni

      • Paipapum
        Paipapum kirjoitti:

        " Kun ei ollut paimenta , " Kun ei ollut ; se tietää sitä , että Mooseksen laki loppui , kun ei voinut uhrata , ja siksi nykyinen Mooseksen Lain siteeraaminen on turhaa ,
        Ja kun ei ole Temppeliä,

      • korjaus
        torniton kirjoitti:

        Noin siis vartiotorni

        Ei, vaan Paipapum.

    • RagnarPirttiPimeä

      eihän se kuollut....vai kuoliko sittenkin?

      • Paipapum

        No jeesusan kuoli , koska -Pitkä Keihäs niminn sotilas tökkäsi häntä pitkällä keihäällä kylkeen ,
        Asia on varmistettu siten , että Kuninkaat ja Saksan keisari ovat keränneet tämän keihään osat talteen aarrekammioihinsa , laskennan mukaan 11 ja puoli tätä keihästä on aarrekammioissa ;

    • Japlonoitti

      2 korintt. 5:19: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan"

      -Kun ollaan lahkofoorumilla niin, todettakoon että vartiotorniuskonnossa Kristuksessa oli enkeli Mikael, jolloin siis hän joutui jehoovan murhaamaksi, ja vartiotorni pääsi aikanaan kirjoittamaan, että nyt on ihminen vapahdettu, edellyttäen että on lisäksi tehnyt kenttätyöraportit vartiotornikaupustelusta, tilittänyt lapsien jäätelörahat lahjalaatikkoon USA:n päämajaan toimitettavaksi kuten vartiotorni on tämän kerjäämisen, lasten anteliaisuuteen kasvattamiseksi ohjeistanut, sekä lisäksi osoittanut kaikinpuolista vartiotorninöyryyttä.

      • jäi_epäselväksi

        Kuoliko Jumala vai ei, kun oli Kristuksessa?

      • Saframmitar

        Ei se jäänyt epäselväksi, vaan on vartiotornin opettamia kompakysymyksiä.
        Jeesuksen lihallinen ruumis kuoli.
        Onko sitten tuo kysymys tehonnut sitten sillä lailla, että 2 Korintt. 5:19 olisi jäänyt jotenkin koskettamatta sinua ?
        (Siinähän on suuri sanoma)

        Toki Mikelista, enkelistä, Jumalan sanansaattajasta voisit kysyä vastaavasti.

      • jäi_epäselväksi
        Saframmitar kirjoitti:

        Ei se jäänyt epäselväksi, vaan on vartiotornin opettamia kompakysymyksiä.
        Jeesuksen lihallinen ruumis kuoli.
        Onko sitten tuo kysymys tehonnut sitten sillä lailla, että 2 Korintt. 5:19 olisi jäänyt jotenkin koskettamatta sinua ?
        (Siinähän on suuri sanoma)

        Toki Mikelista, enkelistä, Jumalan sanansaattajasta voisit kysyä vastaavasti.

        "Jeesuksen lihallinen ruumis kuoli. "

        Riittääkö yhden lihallisen ruumiin kuolema sovitukseksi koko ihmiskunnan synneistä? Halvalla lähtee, jos näin on.

    • Eikiitosjeesus

      Jokainen kuolee aikanaan, kerran ja lopullisesti. Jeesuksen aikaan tosin oli saavutus sinänsä elää hänen ikiinsä.
      Itsetuhoisen käytöksen syitä varmasti on mm se, että äitinsä valehteli lapselle hänen isästään. Tästä seurannut skitsofrenia, huumeidenkäyttö, kiertolaiselämä ja huliganismi toimii huonona ennusmerkkinä yhä vieläkin.

      • Mikäkös

        Mikä vartiotorni ?

    • kuppa?

    • Kukahan on vääristellyt kirjoituksia. Nimittäin aivan alkualkualkualkuperäisessä raamatussa jessuli sanoo:
      " Ja hän otti leivän, esitti kiitoksen, taittoi sen ja antoi heille ja sanoi: ” Ottakaa tästä reissumiestä palanen, ja älkääkä ahnetiko flooraa liikaa. Ja juustoa saatte laittaa vain yhden emmenlaati siivun kukin. Lisäksi jokaiselle on varattu koskenkorvapullo palan painikkeeksi. Aasialatoopi ja Kamelinkikkelikohokas syödään vasta myöhemmin”

      • alkup.evankeliumi

        Jeesus opetti myös, että "ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan myös peselistä" ja "ihminen ei voi elää vetämättä". Lisäksi Jeesus lupasi, että seuraavan kerran juo asidofilus-piimää vasta isänsä valtakunnassa.

      • Antikommunistinen

        Vaikka en ole kiihkouskovainen niin en ymmärrä miksi pilkkaatte täällä jeesusta. Vain muslimit ja saatanan palvojat pilkkaa muiden uskontoja. Lapselliseta pilkastanne voi vielä seurata paha karma. Joku läheisenne sairastuu tai te sairastutte vielä itse.

      • alkup.evankeliumi
        Antikommunistinen kirjoitti:

        Sinulle taas voi tulla peräpukamat, kihti ja silsa, jos jatkat toisten uhkailua huonolla karmalla. Saattavat ne tosin tulla muutenkin.

      • Antikommunistinen
        alkup.evankeliumi kirjoitti:

        Sinulle taas voi tulla peräpukamat, kihti ja silsa, jos jatkat toisten uhkailua huonolla karmalla. Saattavat ne tosin tulla muutenkin.

        En ole uhkaillut vaan varoittanut seurauksista. Mutta lukemisen ymmärtäminen kertoo vain teidän sivistyksen tasosta.

      • alkup.evankeliumi
        Antikommunistinen kirjoitti:

        En ole uhkaillut vaan varoittanut seurauksista. Mutta lukemisen ymmärtäminen kertoo vain teidän sivistyksen tasosta.

        Aivan. Uskovaisethan eivät koskaan uhkaile, vaan ainoastaan varoittavat seurauksista, mutta jostain syystä uskonto silti onnistuu ahdistamaan ihmisiä.

      • alkup.evankeliumi kirjoitti:

        Sinulle taas voi tulla peräpukamat, kihti ja silsa, jos jatkat toisten uhkailua huonolla karmalla. Saattavat ne tosin tulla muutenkin.

        Nuo minulla on jo. Eli voin jatkaa entiseen malliin.

      • Antikommunistinen kirjoitti:

        Vaikka en ole kiihkouskovainen niin en ymmärrä miksi pilkkaatte täällä jeesusta. Vain muslimit ja saatanan palvojat pilkkaa muiden uskontoja. Lapselliseta pilkastanne voi vielä seurata paha karma. Joku läheisenne sairastuu tai te sairastutte vielä itse.

        Antikommunistinen 14.11.2018 3:21

        <>Vaikka en ole kiihkouskovainen niin en ymmärrä miksi pilkkaatte täällä jeesusta.><

        Kiihkouskovainen ymmärtää vielä vähemmän Raamatun Jeesuksen todellisuutta, mutta sullakin tuntuisi olevan paikattavaa tiedoissa.

        <> Vain muslimit ja saatanan palvojat pilkkaa muiden uskontoja. ><

        Ei se mene noin, kyllä kiihkouskovaiset ihan työkseen pilkkaavat kilpailijoitaan.

        <>Lapselliseta pilkastanne voi vielä seurata paha karma.<>

        Melko karmeeta tuollainen.

        <>Joku läheisenne sairastuu tai te sairastutte vielä itse.<>

        Sairauksien syy on siis karmee karma?

    • Hoidolle.tarvetta.pikana

      Eiköhän aloiteta alusta ja faktoista, joita jokainen voi perustella asiapitoisest,i ei millään jostaim luin ja kuulin ajatuksella. Aloittaja siis kysyy että miksi joku kuoli. Aloitetaan faktoista että tämä onko tämä kuolleeksi väitetty edes ollut koskaan olemassa. Onko tuosta väitetystä kuolemasta mitään oikeita virallisia pöytäkirjoja tai kuolintodistusta. Onkohan nyt taas lopulta kyse mielenterveyspotilaan kyselystä?

      • Oikeastaan mitään kovia todisteita ei ole. Joitain epämääräisiä, tulkinnanvaraisia lauseenpätkiä siellä täällä kirjoituksissa. Keksitty hahmo, satuolento. Ainoa varma tieto on Codex Tyrnäväensiksessä ilmoitettu jeesuksen kumiteräsaappaiuden kokonummero joka on 48.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2803
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2380
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2160
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1944
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1796
    6. 152
      1782
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1767
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      131
      1510
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe