Usassa Piip testiin kuollen omaiset saisi n.3-5mil

Californialaisen lakitieteen trin. Garry Bensonin mukaan Usassa olisi Koululaisen omaisille kuolemantapauksessa tullut valtavat korvaukset n.3-5milj.$
Koulu on aina vastuussa koulunalueella sattuneista tapaturmista oli se yksityinen tai valtion.
Benson ihmettelee Suomalaisten heikkoa oikeustajua ja villaisella painamista.
Onko Suomalaisilla pelko tulla leimatuksi jos aletaan taistella kuolleen lapsen korvauksista?
Suomessakin koulut on vakuutettu jos palaa korvataan jos lapsi kuolee ei korvata.
12192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jenkeissä kaveri joka romutti juuri ostamansa asuntoauton sai miljoonakorvaukset. Missään ei ollut ohjetta eikä kukaan kertonut, ettei kuski saa poistua asuntoauton ratista ajon aikana.

Äänestä

Jaksaa, jaksaa. Itse näytin aikoinaan ala-asteella keskisormea opettajalle joka yritti pakottaa minut hyppäämään rekiltä. Kävelin ulos koko salista. Ainakasn rn kuollut enkä luokkaantunut.

Äänestä

Mitä järkeä näihin on ketään pakottaa? Tuollainen rääkki joka on kova huippu urheilijallekin on aivan tarpeeton liikuntaa harrastamattomille lapsille. Ainakin sen pitäisi olla vapaaehtoista. Siellä on jo muutamat poliitikotkin kommentoineet että pitää vaan osallistua. Ok joka kansanedustajan löhnäke juoksemaan maraton että nähdään kunto. Ja jos jää alle 3 tunnin niin eikun uudestaan niin kauan että menee.

Äänestä

Jenkkiproffa ei taida tietää, että täällä ei yksityisellä ihmisellä (taviksella) ole mahdollisuuksia taistella oikeusjärjestelmässä voittoon.
Ja jos siellä on vapaamuurareita tuomaristossa ja puolustuksessa, niin sula mahdottomuus.

Äänestä

Suomi ei ole mikään oikeusvaltio.
50.000€ on korvaus pysyvästä invaliditeetistä ja kymppitonni korvataan läheisille siitä että menetät henkesi. Onpa kovat korvaukset. Molemmat korvaukset pitäidi kertoa vähintään 10x. Umpityhmää ja liian kilttiä porukkaa koko maa täynnä jota rikas virkamieseliitti jalliittaa ja kusettaa miten haluaa.

Äänestä

niin,jenkeissä lapsen kuolema on lottovoitto, Suomessa se on surullista.

Äänestä

Ei ollu pip testejä kun minä olin koulussa. Koopperia juostiin ja pesäpalloa pelattiin.

Äänestä

Oltaisiin+liian+varovaisia+jos+olisi+miljoonakorvaukset+ja+vanhemmat+joutuisivat+pulittamaan++muutamiatuhansia+vakuutusmaksuja+lukukaudessa.Usan+lakimies+ottaa+tapauskohtaisesti+20%+tuotosta.+Usassa+Otetaan+vain+varmat+tapaukset++oikeusprosessiin+lakimiesten+toimesta.Oregonissa+koululainen+tippui+voimistelusalissa+lattialle+ja+niskanikamia+meni.Korvaus+4.1miljoonaa+dollaria,lakimies+1milj.+verot++600.000$++vanhmmille+2.5milj.Tapauksessa+onnellinen+loppu+oppilas+toipui++melkein+entiselleen++vuosien+kuntoutuksessa++ja+sekin+omalla+sairasvakuutuksella.Suomessa+ette+saa+korvauksia+koulu+tai+Kela+ei+maksa+edes+hautauskuluja.ei+oppilaan+onnettomuuksilla+ole+tarkoitus+rikastua+vaan+oikeus+ja+kohtuus+tulisi+tapahtua.Vanhemmilla+on+kuitenkin+surussaan+tarpeeksi++huolta.

Äänestä

USAssa onkin voimassa joukkokanne ja se on mahdollisuus jolla voi voittaa suurenkin firman oikeudessa. Suomessa Persut ja kokoomus vastusti aikoinaan joukkokanteen voimaan saattamista Suomessa.

Äänestä

Suomessa levitellään käsiä ja voivotellaan.
Lakimiehet kehiin, kunnon korvaukset thl:tä.

Äänestä

Muutaman kymmenen vuoden päästä kaikki on varmaan tietokoneen kautta kotiin etäopetusta, ettei muksujen tarvisi kävellä metriään.

Äänestä

Suomessa saa korkeintaan vittuilut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SinnaBergULC kirjoitti:

Californialaisen lakitieteen trin. Garry Bensonin mukaan Usassa olisi Koululaisen omaisille kuolemantapauksessa tullut valtavat korvaukset n.3-5milj.$
Koulu on aina vastuussa koulunalueella sattuneista tapaturmista oli se yksityinen tai valtion.
Benson ihmettelee Suomalaisten heikkoa oikeustajua ja villaisella painamista.
Onko Suomalaisilla pelko tulla leimatuksi jos aletaan taistella kuolleen lapsen korvauksista?
Suomessakin koulut on vakuutettu jos palaa korvataan jos lapsi kuolee ei korvata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu