Loppukesästä on Venäjällä pantu toimeen kaksi kampanjaa, jotka ovat olleet omiaan heikentämään Suomessa Venäjää kohtaan tunnettua ystävyyttä. Niihin on ryhdytty, vaikka Suomen puolelta on ministeritasoa myöten tehty selväksi, ettei niistä hyvää seuraa.
Kun tieto Sandarmohissa aloitetuista uusista kaivauksista pari viikkoa sitten tuli julki, useat venäläiset mediat suhteutuivat uutiseen epäuskoisesti. Erityisen ansiokkaasti aihetta käsitteli 31.8. tv-kanava Dožd.
Mihail Fišmanin juontamassa ohjelmassa haastateltavana oli historiantutkija Nikolai Svanidze. Hän ei sanoja säästellyt, vaan liitti väitteet suoraan osaksi viime aikoina Venäjällä havaitsemiaan pyrkimyksiä peitellä traagisia historian tapahtumia ja ohjailla ihmisten tunnereaktioita haluttuun suuntaan.
Svanidze muistutti, etteivät Neuvostoliiton ja Suomen välistä sotaa aloittaneet suomalaiset, vaan ”kyse oli Stalinin halusta vallata Suomi, mikä oli täysin linjassa Molotov–Ribbentrop-sopimuksen kanssa. Suomi pani kuitenkin hanttiin, ja Hitler teki siitä omat päätelmänsä”.
Ei siis ihme, että valheen kehittelijöille tuli hätä käteen. Niin kutsuttiin 7.9. koolle virallinen lehdistötilaisuus, jossa oli määrä kertoa Sandarmohissa suoritettujen kaivausten tuloksista.
Mutta siihen se sitten jäi. Esimerkiksi Novaja Gazetassa todettiin 10.9. tylysti, että ”Venäjän sotahistoriallisen seuran järjestämässä lehdistötilaisuudessa puhuttiin kaikesta muusta, mutta ei kaivausten tuloksista”.
Kun kaivauksista ei ole ollut kerrottavaa, operaation ainoaksi tulokseksi on toistaiseksi jäänyt Sandarmohin joukkohaudan löytäjään, Karjalan Memorial -järjestön johtajaan Juri Dmitrijeviin kohdistetut rankaisutoimet. Newsru:n 11.9. kertoman mukaan häneltä on nyt riistetty oman lapsen huoltajuus.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005831077.html?ref=rss

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomalaisista Bäckman saa Venäjällä eniten puheaikaa maan valtamediassa. Suomen yksipuolinen syyllistäminen sotiin 1939-1944 on hänen päätavoitteensa.
Sen vaikutus on ollut vähäinen ainakin sivistyneeseen osaan kansasta.
Ne myönnytykset on pelkkiä luita Suomelle. Pitää yrittää saada suomalaisetkin äänestämään natovastaisia demareita. Kesällä 2019 ollaankin siinä tutussa virressä luoteisesta uhkasta.