Lentosotakoulu tuhottu

ettäsilleen5678

Mitenkä ostajat pärjäävät kun hupulaaset vähenevät,onko konkka tulossa yhteiskunnan piikkiin.Nyt ei enää ainakaan tarvi lennättää entisen Lentosotakoulun väkeä Taikkulaan "lomailemaan"

15

897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itseäänsuurempi

      Yhteiskunnan piikkiin on tavattu konkata.

    • tuhon-levittäjät

      Kyllä noitten kanssa lopuksi jää luut vain käteen, ei helekutis sentään.

    • Lattakierre

      Kauhavalta on aina lähdetty.
      Jalkaväkirykmentti 23 (JR 23) lähti talvisotaan toivottamaan laittomat maahantunkeutujat lämpimästi tervetulleiksi.

      Kauhavan lentosotakoulun toiminta lähti Vaasalaisen Stefan Erik Wallinin kielirasistisella päätöksellä (puolustusvoimauudistuksen mukaisesti) 31. joulukuuta 2014.

      RKP-Puolue on ollut itse ajamassa lukuisia kielipolitiikkaan perustuvia ratkaisuja muun muassa valtion hallinnon toimipisteiden sijoittelussa.
      – Kauhava on näistä kaikkein surkein esimerkki. Oli (Stefan) Wallinin ratkaisu, että Dragsvikin varuskunta säilyi, ja Kauhava lakkautettiin.
      Jälkikäteen on käynyt selväksi, ettei siitä tullut säästöjä, Wallin sanoo.

      (Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi kesäkuussa 2012 lakkauttamisen perustelluksi.
      Ja tämä Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja valvoo, että valtion varoja käytetään järkevästi.)

      Jälkikäteen olisi voitu laskea miiljoonasäätöt jos lentosotakoulu olisi edelleen alkuperäisessä käytössä, eikä matuhotellina.

      S..tanan maanpetturit - jonain päivänä vielä....

    • Paloherra

      Vok on tuonut ja tuo rahaa kauhavalle. Olkaamne tyytyväisiä!

      • lähtöJApassit

        Näitten tuhoon voimia ei mikään pieni rahasumma korvaa, tuallaanen on turhaa huuhaata edes pitää yllä.


    • kaltereista-kaikki

      Kivestä tehty ja niinvain pistivät ranttaliksi, onkos kiveä enään kiven päällä.
      -kyllähän siellä on virkavalta hypännytkin aivan yhtenä ulinana-

    • munimun

      Kananmunien myynti on noussut. Muuta ei ole tapahtunut.

    • ontouhuja-on

      Onkos kauhava jo samas jamas -kuin ruatti, jotta saa lukiä yhtä härskilää kuniaviraitten tekemisista.

    • kauraakasvamaa

      Lentokenttä voi kyntää kaurapelloksi,ei aika mennyt koskaan palaa.Ainoastaa jos syttyy lähitulevaisuudessa sota,kenttää saatetaan tarvita,muuten jää muistomerkiksi menneistä ajoista vitriinissä olevien koneitten tapaan.

      • typeryys-ensinkös

        Kylääh mennyt on komeus ylväys ja annetu noitten sen tuhota riittämättömyyksillä-


    • avajas-silmäsi

      Hakekaas tuolla-

      > Meri-Rastilan koulu <

      voihan siihen perään liittää > muslimit

      • hakemalla-löytyy

        meri-rastilan miekkari <

        ja tänään 22,9 -ovat porissa, katseles sitä asiana


    • Jesus kun on kovat puheet.

    • kentänlakaisia

      Kaarnavenelaivasto maailmankuulu

      • huuhaa-päätäjät

        Ja ympärin mailmaa nauravat vitsein suomalaisesta päättämättömyyksistä näitten kanssa-


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7121
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7079
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6205
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5248
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5225
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5118
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3485
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe