USA määräsi pakotteita Kiinan asevoimille Venäjän kanssa tehtyjen asekauppojen vuoksi, kertoo YLE.
Uskoakseni Kiina ei tätä velallisensa silmille hyppimistä kauaa katsele, vaan ennen pitkää se aloittaa sotatoimet Yhdysvaltoja vastaan. On vain kysymys siitä, iskeekö Kiina Havaijille vai suoraan USA:n mantereen länsirannikolle, esim. Los Angelesiin ydinohjuksillaan.
Uskoakseni Kiina ei tätä velallisensa silmille hyppimistä kauaa katsele, vaan ennen pitkää se aloittaa sotatoimet Yhdysvaltoja vastaan. On vain kysymys siitä, iskeekö Kiina Havaijille vai suoraan USA:n mantereen länsirannikolle, esim. Los Angelesiin ydinohjuksillaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ekana poliitinen.?..
sitten tosi paukut...!
Kiina on luvannut vastata kansainvälisten sopimusten vastaisiin pakotteisiin niin että USA saa itse vastata tekemisistään,mitä se sitten tarkoittaa?Tuskin Kiina nyt hyökkäyssotaan lähtee,mutta saattaa laajentaa valtaansa kiinanmerellä.
Onneksi emme kuulu tuohon naton juutalaisliittoutumaan ja emme joudu luovuttamaan joukkojamme maailman suurinta maavoimaa vastaan.
USAn ongelma onkin siinä että se ei omista merkittäviä maavoimia.
USA on boikotoinut itsensä ulos EUsta,Kiinasta,Venäjältä ja iranista ja mitä vielä ja mitäjää jäljelle?
No jäähän heille Britanian museosaarivaltakunta ja Pohjoisirlanti,syökööt silakkaa kuten entinen kokoomusministeri kehoitti.
että Kiina tekee joukon manöövereitä, jotka eivät ole suoria sotilaallisia toimia Yhdysvaltoja vastaan, mutta jotka asettavat Yhdysvallat tilanteeseen jossa vastareaktioon ryhtymättömyys katsotaan pelin menettämisenä Tyynen valtameren alueen suhteen.
Yhdysvallat tekee (oli Trump tuolloin presidenttinä tai ei) vastaoperaation, joka ON sotilaallinen offensiivi ja jossa kuolee kiinalaisia sotilaita SEKÄ heidän perheitään. Kaikenkaikkiaan useita siviilejä.
Tähän Kiina vastaa musertavalla sotilaallisella voimalla, joka muuttaa sotilaallista tasapainoa Tyynellä valtamerellä peruuttamattomasti. Samassa yhteydessä tapahtuu myös muita äkkinäisiä maailmanpoliittisia reaktioita.
Eriniomainen skenaario! USA onkin ainoana valtamerten ympäröimänä sotilasmahtina saanut tuhlata sotavoimaansa ympäri maailman meriä ja mantereita,eipä ihme että siionistit kaappasivatkin tuon valtion omien intresseittensä käyttöön,mutta tietääkseni Kiinan kommunistit eivät hyväksy juutalaisvaltaa maahansa vaan kunnioittavat omaa pitenpää historiaansa.
Mahdollinen Kiinan ja USA:n yhteen otto näkyy nopeasti meille kaikille.
GPS lakkaa toimimasta. Kiina todennäköisesti tuhoaa GPS satelliitit ja USA puolestaan tuhoaa Kiinan vastaavan BDS järjestelmän satelliitit.
Nyt ei muuta kuin karttoja ja kompasseja ostamaan...
Saadaan ainakin tehtaat takaisin Eurooppaan, kun yritykset evakuoivat toimintonsa sotaa käyvästä Kiinasta.
Eiköhän se ole maailman loppu, kun noi ottaa yhteen.
Tuskin Eurooppa ja Venäjä pystyvät olemaan erossa tuosta konfliktista
Jenkit saavat asettua telttamajoituksiin kun intiaanien henget laittavat tuon sekasiittolan kontilleen ja hurrigaanit huolehtivat loput
Itäeurooppa jättää naton välittömästi kun olisi itse lähdettävä taistelemaan Kiinaa vastaan,se on Moro sanovat vaan Unkari ja Puola ja Itävalta ja kääntävät katseensa Itään!
Kiinan sotavoimia käyttää, riittää kun alkavat isommin myymään USAn velkakirjoja joita heillä on kai parin biljoonan edestä. Jos niin tekevät niin dollari romahtaa ja Trump ei saa lainaa mistään (tarvitsevat noin biljoonan uutta luottoa joka vuosi) ja niinpä USAn talous on tuhottu. Helppoa, maksaa vain rahaa Kiinalle - ja ne lainasaatavat on jo nyt aika epävarmoja, joten aika helppoa on tämä uudenaikainen hybridi-sodankäynti...
Jenkit voi hoitaa velkansa painamalla lisää taaloja.
Se vaan tuhoaa koko läntisen sivilisaation talouden
Pitää paikkansa;Kiina omistaa noin yli 100miljardilla USAn paskapapereita.
"SOTA Kiinan ja USA:n välillä käytännössä jo varma" -Ilmeisesti haet jotain fiboja kirjoittamalla paskaa?
Yhdysvaltain+toimintaa+selittää+Trumpin+presidenttiyttä+ja+Kiinanmeren+aseistautumista+enemmän+se+fakta,+että+Kiinan+kansantalous+ohitti+vuosi,+pari+sitten+Yhdysvallat.+Kiinan+valtiontalous+on+siis+kooltaan+nyt+suurempi+kuin+Yhdysvallat.+Sillä+on+myös+iso+joukko+yrityksiä+lähtien+Baidoosta+Alibabaan,+jotka+ennemmin+tai+myöhemmin+lähtevät+avoimeen+kilpailuun+Amazonin+ja+Facebookin+kanssa.+EI+HYVÄ.
Japanille+kävi+aikoinaan+samalla+tavalla+kuin+nyt+Kiinalle.+Vielä+70-+ja+80-luvun+vaihteessa+Japania+pidettiin+tieteiskirjallisuutta+(cyberpunk)+myöten+tulevaisuuden+maana,+mutta+sitten+Yhdysvallat+päätti+sipaista...+ja+Japani+päätyi+20+vuoden+pituiseen+"limboon",+missä+sen+talous+ei+kasvanut+minnekään.+Aivan+kuten+Kiina+nyt+Japani+oli+kylmän+sodan+loppupuolella+maailman+toiseksi+suurin+talous+-+heti+Yhdysvaltojen+jälkeen.+Lisäksi,+Kiinan+6%+vauhtia+nouseva+talous+on+kuin+identtinen+kopio+Japanin+talousihmeestä,+joka+käynnistyi+50-luvulla+ja+jatkui+aina+vuoteen+80-luvun+loppuun+saakka.
Fakta+on,+että+Yhdysvallat+ei+suvaitse+muita+kilpailijoita,+ja+se+pitää+tarkkaan+huolen+siitä,+että+sellaisia+ei+myöskään+nouse+muiden+maiden+joukosta.+Jopa+monet+kumppanuussopimukset+ja+yhteistyöt+tähtäävät+samaan;+toisen+maailmansodan+jälkeisessä+maailmassa+Yhdysvallat+oli+tarkka+siitä,+että+se+oli+johtaja,+ei+entinen+siirtomaavalta+Britannia+eikä+Ranska,+vaan+nimenomaisesti+Yhdysvallat.+Ranska+ja+Britannia+palvelivat+ennenkaikkea+Yhdyvaltain+intressejä,+tosin+"kumppaneina"+ja+Marshall-avun+turvin+(tai+pakottamana).
Kannattaa+vilkaista+esim.+80-luvun+puolivälissä+kirjoitettua+sopimusta+nimeltä+"Plaza+Accord",+missä+Yhdysvallat+käytännössä+pakotti+joukon+maita+allekirjoittamaan+sopimuksen,+missä+dollaria+devaluoitiin+suhteessa+jeniin+ja+Saksan+markkaan+ja+lisättiin+näin+keinotekoisesti+USA:n+vientiä+ja+kilpailukykyä.+
Trumpin+linjaksi+nimetty+kurinpalautus+ei+välttämättä+ole+laisinkaan+Trumpista+lähtöisin.+Politiikka+on+teatteria.+Aivan+kuten+80-luvulla+myös+nyt+republikaanit+ovat+vahvoilla.
Mutta nyt voi ollakin että ulkomaankauppa loppuu pian kokonaan,koko ajan tulee keksintöjä että öljyriippuvuus loppuu ja kaikki olemassa olevat maat alkaa tuottaa kaiken tarvitsemansa,ja jos on joku maa mikä ei pysty tulemaan toimeen omillaan,se ja sen kansa tuhoutuu vääjäämättä.
Pörssit loppuu sekä valuuttojen vaihto,jokainen valtio ja elinvoimaiset kansat elää vain omillaan ja piste,muuta ei ole edes luvassa.
Välttämättä suurta sotaa ei tarvita,mutta kansantaloudet eriytyy ja jää silleen.
USA on vain museo niiltä entisiltä ajoilta,talotkin kaatuvat kun iso paha hurrigaani puhaltaa ne nurin ,eikä japania ja Kiinaa voi mitenkään verrata saman luokan valtioihin,Kiinalla on viisautta maailman historiassa pitkälti meidän ajanlaskumme alkua pitemmälle ja USA oli vielä 500vuotta sitten intiaani valtio.
Maailma ei pysty luopumaan fossiilisista polttoaineista vielä valovuoteen,sillä hevoset on tapettu käytännössä jo sukupuuton partaalle jos jätämme kolmannen maailman ulos,sehän toimii vaikka polkupyörillä ja härkävankkureilla,meillä siihen ei ole enää mahdollisuutta sillä pelkkä maatalous eli ruuantuotanto vaatii koneellisen viljelyn ja jos siirrytään biodiisseleihin niin metsät loppuu parissa viikossa eli kuten eräs youtuben video kertoo ,Öljy on tuhatkertaistanut meidän elintoimintamme mahdollisuudet ja tuollainen katastrofi johtaisi välittömästi nälkäkuolemiin miljardeilla ihmisillä,mutta onneksi Venäjällä sitä fossiilista mustaa kultaa riittää!
Ja ainakin iikorin rölleillä näkyy olevan töitä piisalle asti ; P