Jos elettäisiin oikeusvaltiossa, olisi veroja kiertävä ay-mafia laitettu jo aikoja sitten telkien taakse.
Pamin ay-loissyöttiläs jauhaa paskaa Ykkösaamussa
rtyrtrttyr
26208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Aloittaja on palstalla yötäpäivää sekoileva kokoomuslainen konkurssin tehnyt katkeroitunut exyrittäjä.
Aloittaja sai syntymässä heikot lahjat
Ilman ayliikettä Suomi olisi Bangladeshin kaltainen riisikuppivaltio jossa työntekijällä ei olisi mitään oikeuksia.
Suomessa on kohta Bangladeshin kaltainen työlainsäädäntö, jos nykykehitys jatkuu.
Suomessa on kohta täystyöllisyys, ja sekös ideologista työtöntä kauhistuttaa.
Suomen+todellinen+työttömyysprosentti+on+lähemmäs+20%+eli+muiden+EU:n+kriisimaiden+luokkaa.
Ainakin SDP:n Antti Rinteen mukaan Suomessa on erittäin myönteinen työllisyyskehitys ja pulaa työntekijöistä monilla aloilla.
Linkki kiitos, muutoin mutua.
USA:ssa ei ammattiyhdistysliikkeellä ole mitään virkaa, siksi maassa on huomattavasti Suomea korkeampi elintaso.
Jakautuko tasaisesti ?
Jakautuuko yhtään tasaisesti .
Voi poju rukka, noita veronkiertäjiä kyllä Suomessa riittää, poliittiset pellemme näyttävät esimerkkiä ! Firmat isotkin tekevät tappioita kirjanpidoissaan, vaikka voittoja tulee ovista ja ikkunoista !
Late Lapista. SSSS Ry!
"Jos elettäisiin oikeusvaltiossa, olisi veroja kiertävä ay-mafia laitettu jo aikoja sitten telkien taakse."
En tiedä missä sinä asut, tule käymään täällä Suomessa. Suomi on oikeusvaltio.
Joo: suomessa onkin ay-liikkeellä laillistettu oikeus verojen kiertämiseen, joten siinä mielessä teknisesti kyllä oikeusvaltio. Olihan etelä-Afrikassakin samaan tapaan valkoisten etuoikeudet merkitty lakiin.
Myös säätiöt ovat Suomessa verovapaita ja niitän meillä riittää.
Jos haukkuu ammattiliittoja ei ole päivääkään palkkatyötä tehnyt.
niin tai on muuten vain sekaisin
Olin työelämässä 40 vuotta. Pari ensimmäistä vuotta kuuluin liittoon, sitten tajusin, mistä on kyse ja erosin. Työpaikkani kommunistit minua vieroksuivat, muut olivat samaa mieltä kanssani, mutta eivät uskaltaneet olla kommunistien kanssa eri mieltä, kuuluivat liittoon ja maksoivat jäsenmaksuja.
Kun erosin myös kirkosta, niin korkoa korolle laskien omakotitalon hinta tuli säästettyä ihan huomaamatta. Nyt eläkeläisenä samat kommunistit minua edelleen karttavat, mutta ei siitä mitään haittaa ole ollut.
Vahinko suomalaisille, että Selinin saikku ei jatkunut hamaan loppuun.
Kaikki ay-liikkeen keräämien rahojen verottomuus on hyvä ay-liikkeelle ja siihen kuuluville ihmisille silloin kertyy varoja lakkoilla kokoomuksen,keskusta,perussuomalaisten duunareita kurittavaa politiikkaa vastaan ja on hienoa kun kaikki suomalaiset osallistuu rahoituiseen eli ovat ay-liikkeen puolella. Kiitos siitä,nyt vain lakkoja järjestelemään irtisanomislakia vastaan,kiitos rahoista vielä kerran! Sinisiä en edes maininnut niitä hallituksen huoria ei käytännössä enää edes ole olemassa. Soini tappoi jo toisen puolueensa osaamattomuudellaan ja tyhmyydellään. Ps. Kojamo on ihan huippu tekemään ay-liikkeelle rahaa sille pitäisi myöntää vaikka yrittäjä palkinto tai vuoden paras yleishyödyllinen järjestö. Voisi kojamo jakaa kansalle edes vaikka kojamo t-paitoja niin paljon ihmiset ovat kojamon puolella rahoineen.
Ammattiliitoissa olevat ovat pelkkiä huoria ja varkaita.
No mene sanomaan tuo jollekin ammattiliitossa olevalle, laske jälleen hampaasi uudelleen.
Demarit ovat pahimpia huoria ja varkaita puukottamaan työläisiä selän takana.
Kokoomuspersutti taas haukkumassa ayliikettä tapansa mukaan.
Mahtaa VITUTTAA,kun joku pitää vielä köyhien työläisten puolta.
Kukahan lopulta eniten kiertää veroja, rikkaat kokkelit säilyttää varojaan eri tavoin veroparatiiseissä, kepuloitsijat saa enemmän tukiaisia kuin veroja maksavat vai ay liike, kuinkahan lienee??