Vajonnut alas

Olen taas vajonnut alas. Juon kaikki rahani ja poltan tupakkaa. Meni vuosi tai kaksi että pystyin kontrolloimaan juomistani mutta taas alkoi tässä kuussa että kaikki rahat menee tupakkaan ja olueeseen. Yritän kuunnella ylistys musiikkia ja kuunnella TV7:ää. Sitten kun sana ei avaudu niin pistän soimaan sekulaarimusiikkia. Toivoisin että Jumala ottaisi tämän kirouksen jo pois minulta. En voi tehdä mitään Jumalan valtakunnan hyväksi koska olen tällainen.
15311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eniten hävettää ja syyllisyyttä kannan tässä kun äitini on harras uskova ja joutuu kärsimään näin minun takia. Hän on varmasti rukoillu niin kuin minäkin asian eteen eikä valoa näy tunnelin päässä. Miksi Jumala ei tee asialle mitään?

Äänestä
  • Rukoile. Ala kontrolloimaan rahaasioitasi ja laita vähemmän niihin turhiin tuotteisiin, kun ne tuovat teille pelkkää tuskaa.

    Äänestä

Ryhdy kuntoilemaan esim. pitkiä kävelylenkkejä, kuntosalia ja uintia. Ne tuo iloa elämään.

Itse en niinkään välittäisi ylistysmusiikista, hengellisten puheet vaikkapa youtubesta parempia. Olisi hyvä löytää edes yksi uskovainen ystävä ja käydä tilaisuuksissa.

Kenties Taivaan Isä johdattaa, kun pyydät että Hänen tahtonsa tapahtuu. Rauha sinulle, turha huolehtia liikaa huomisesta.

Äänestä
  • Hei ja kiitos viestistäsi. Juomiseni väheni ihmeellisesti suurista annoksista vain yhteen annokseen per päivä. Tuntuu että elämä hyvyilee taas. Sain ihmeellisesti myös raha-asiat kuntoon eilen. Ei tee mieli ryypätä eikä muutenkaan sählätä. Kiitos paljon.

    Äänestä

  • melankolia kirjoitti:

    Hei ja kiitos viestistäsi. Juomiseni väheni ihmeellisesti suurista annoksista vain yhteen annokseen per päivä. Tuntuu että elämä hyvyilee taas. Sain ihmeellisesti myös raha-asiat kuntoon eilen. Ei tee mieli ryypätä eikä muutenkaan sählätä. Kiitos paljon.

    Jumalalle Kiitos. Hän armossaan näki tilanteeni ja halusi auttaa minua. Halleluja! Kiitos myös kaikille jotka auttoivat minua tänä pimeänä hetkenä.

    Äänestä

  • melankolia kirjoitti:

    Jumalalle Kiitos. Hän armossaan näki tilanteeni ja halusi auttaa minua. Halleluja! Kiitos myös kaikille jotka auttoivat minua tänä pimeänä hetkenä.

    Kiva kuulla. Tsemppiä!

    Äänestä

Jokainen yrittää parhaansa. Jos muuhun sillä hetkellä ei pysty, niin se on niin.
Seuraavassa hetkessä on taas jo uusi halu. Väsyneenä kokee epäonnistumista.
Sitten tuntuu masentuneelta ja kurjalta. Pääasia on että pyrkii vaan tekemään parhaansa.
Ihminen ei ole täydellinen eikä ole tarkoituskaan. Muuten ylpistyisi.
Petri kirjoitti kauniisti myös ja olen samaa mieltä. Turha huolehtia huomisesta.

Äänestä

Niin kauan kun pystyy nettihörhöilemään, on vielä toivoa.

Äänestä

Mene AA:han, siellä voi alkoholisti raitistua.

Äänestä

katso netistä Karpalo Projekti toiset ovat sieltä saaneet apua mitenkä pääsee alkoholi ja tupakan himosta.

Äänestä

Jeesus Kristus on sinunkin Vapahtaja ja rakastaa sinua ja kyllä vapaudut. Saat vielä voiton ja täydellisen vapauden.

Äänestä

Ala pelaamaan pasianssia. Lainaa kirjastosta pasianssikirja ja opettele joka toinen viikko uusi pasianssi. Pelaat sitten sitä pari viikkoa ja yrität saada niin hyvän tuloksen kuin mahdollista.

Muuten noudata Petrin neuvoa, eli ala liikkumaan ja kuntoilemaan. Siinäkin voit pitää vaikka kirjaa ja seurata miten lenkit pitenee tai punnerrukset lisääntyy. Turha tietenkään reuhtoa itseään hengiltä, mutta seuraaminen tuo sisältöä. Kävelylenkeillä voit alkaa seurata luontoa.

Merkkaa lämpötilat muistiin aamuin illoin samaan aikaan ja piirrä niistä käyrä. Vertaa sitä ilmatieteenlaitoksen tietoihin.

Aina kuule löytyy addiktion aiheita.

Kuten Petri sanoi, mukava kaveri noihin harrastuksiin olisi myös hyvä. Mutta jos sitä ei näy, niin yksinkin pärjää.

Äänestä

Viinan kanssa vielä on toivoa kunhan et vajoa uskovaiseksi.

Äänestä

Minä juon vaan ehdollisviintä. Siitä tulee jotenkin pyhempi känni.

Äänestä

Alkoholismista+ei+voi+koskaan+parantua,+koska+taipumus+on+geneettinen.+Se+tarkoittaa,+että+yhteiskunnassa,+jossa+alkoholia+käytetään,+geeneiltään+alkoholisti+voi+olla+vain+joko+juoppo+tai+täysraitis.+Välimuotoja+ei+ole.Ennuste+on+erittäin+huono.+Meistä+alkoholisteista+vain+1+-+2+%+pääsee+pitkäaikaisesti+kuiville.+Itse+join+17+pulloa+olutta+päivässä,+siis+maksimaalisesti.+Se+tekee+noin+15+g+alkoholia+tunnissa.+Tavallisen+ihmisen+maksa+pystyy+polttamaan+noin+7+g+tunnissa,+mutta+alkoholistin+kouliintunut+maksa+kaksinkertaisesti.Hirveiden+kärsimysten+riepomana+pääsin+kuiville+hellantaiherätyksessä+ja+olen+nyt+ollut+kuivilla+yli+40+vuotta.+Myöhemmin+jatkoin+teologian+opintojani+ja+tulin+luterilaisen+kirkon+papiksi.+Kuivilla+pysymiseni+on+tietenkin+Jeesuksen+ansiota.+Siunausta+sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melankolia kirjoitti:

Olen taas vajonnut alas. Juon kaikki rahani ja poltan tupakkaa. Meni vuosi tai kaksi että pystyin kontrolloimaan juomistani mutta taas alkoi tässä kuussa että kaikki rahat menee tupakkaan ja olueeseen. Yritän kuunnella ylistys musiikkia ja kuunnella TV7:ää. Sitten kun sana ei avaudu niin pistän soimaan sekulaarimusiikkia. Toivoisin että Jumala ottaisi tämän kirouksen jo pois minulta. En voi tehdä mitään Jumalan valtakunnan hyväksi koska olen tällainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu