OP aloittaa 6 000 hengen yt-neuvottelut:

Tavoitteena sadan miljoonan vuosittaiset säästöt
https://yle.fi/uutiset/3-10421420?origin=rss

OP kertoo alottavansa yt-neuvottelut. Neuvotteluilla tähdätään sadan miljoonan vuosisäästöihin ja toiminnan joustavoittamiseen. Muutoksia suunnitellaan organisaatiorakenteisiin, työtehtäviin ja toimintatapoihin.

Yt-neuvotteluissa on mukana 6 000 henkilöä yhtiön keskusyhtiökonsernissa. Neuvottelut eivät koske OP Ryhmän osuuspankkeja.

Neuvottelujen ulkopuolella ovat myös Helsingin OP-Kiinteistökeskus, Pohjola Terveys ja OP-Eläkekassa sekä OP Yrityspankkikonsernin Baltian toiminnot.

Suunnitelman mukaan osa nykyisistä tehtävistä lakkaa tai muuttuu oleellisesti, mutta samaan aikaan avautuu merkittävä määrä uusia tehtäviä. Niitä pyritään tarjoamaan ensin talon omalle henkilökunnalle.

Säästöihin pyritään OP:n mukaan keskittymällä ydinliiketoimintaan. OP pohtii myös, kuinka paljon töitä tehdään omassa talossa ja kuinka paljon töitä ulkoistamalla.
8185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Karhisen eläkettä voitaneen nyt nostaa...

Äänestä

Tulivatko Vallilan isot toimitilat liian kalliiksi?

Äänestä

Ei jää viimeisiksi, liian nopea laajennus esim. terveysbusineksiin.
Suomalaiset on köyhiä, käydään kunnallisessa.
Sote ei valmistu.

Äänestä

luovutaanko tässä pikku hiljaa ydin liiketoimista ja painopiste siirtyy ohjeis tuottoon,

Äänestä

Riittää kun 1000 saa kenkää. Jos ei olisi nousukausi niin kaikki 6 tuhatta (Karhista lukuunottamatta) saisi lähtöpassit tai sitten siirretään provisiopalkkaiseksi myyntimiehiksi.

Äänestä

onneks voi aina vaihtaa tuolta pois, halvalla kun ei saa tai tue aina hyvää...

Äänestä

Kohta 6000 kantasuomalaista vailla töillä Olisi törkeää ottaa minimipalkka turvapaikanhakijoita suomeen töihin.

Äänestä

Hyvä vain, niin pääsevät oikeisiin töihin, tuolta Osuuspankkien tuoleilta perseitään lihottamasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vrwq kirjoitti:

Tavoitteena sadan miljoonan vuosittaiset säästöt
https://yle.fi/uutiset/3-10421420?origin=rss

OP kertoo alottavansa yt-neuvottelut. Neuvotteluilla tähdätään sadan miljoonan vuosisäästöihin ja toiminnan joustavoittamiseen. Muutoksia suunnitellaan organisaatiorakenteisiin, työtehtäviin ja toimintatapoihin.

Yt-neuvotteluissa on mukana 6 000 henkilöä yhtiön keskusyhtiökonsernissa. Neuvottelut eivät koske OP Ryhmän osuuspankkeja.

Neuvottelujen ulkopuolella ovat myös Helsingin OP-Kiinteistökeskus, Pohjola Terveys ja OP-Eläkekassa sekä OP Yrityspankkikonsernin Baltian toiminnot.

Suunnitelman mukaan osa nykyisistä tehtävistä lakkaa tai muuttuu oleellisesti, mutta samaan aikaan avautuu merkittävä määrä uusia tehtäviä. Niitä pyritään tarjoamaan ensin talon omalle henkilökunnalle.

Säästöihin pyritään OP:n mukaan keskittymällä ydinliiketoimintaan. OP pohtii myös, kuinka paljon töitä tehdään omassa talossa ja kuinka paljon töitä ulkoistamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu