Muistatteko kun Kari eksyi Sebastianin sänkyyn:
https://www.youtube.com/watch?v=4bhNI7Xx3NU
Kari taputteli Sebastiania sängyssä
1
95
Vastaukset 1
- fsdfgdfg
Veikkaan että ensin syntyi aika monta jumalautasta. Niin monta että se lautaspino lopulta kaatui, ja sekös sai Jumalautianin sanomaan "Jumalautah" äänellä, jolla hän sanoi sen ihka ensimmäisen kerran.
Sitten alkoi lennellä lattialle jumalautoja sikin sokin ja Kari rakensi niistä itselleen soman kömmösen johon hän pakeni Jumalautiania eikä enää kuullut tämän solvantaa. Sekös korvensi Jumalautiania niin että hän lähti jumalautailemaan Jumalautistanin puuterilumille.
Eennenpitkää Kari uskaltautui ulos jumalautaisesta turvakodistaan ja lähti etsimään Jumalautiania. Hän möi kaikki taalaspiilin jääkaapissa olevat Hurjat, osti niillä jumalautan ja meloi sillä melaansa melana käyttäen maailman ympäri. Sillä välin Jumalautistian oli saanut tarpeekseen lautailusta ja oli palannut siihen makuuhuoneeseen josta koko kiista alkoi. Hän istui alas ja odotti Karia jumalattoman kauan.
Lopulta Kari löysi takaisin kotiin ja siihen samaan riitelyhuoneeeen kuin missä Jumalautian jo olikin. He paiskasivat sovinnon kättä ja riensivät Hiplaajankatu 23:n saunan jumalauteille juhlimaan sopua ja viettämään jumalatonta elämää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627
