Yhdysvaltain, älyttömiltä ostoillaan sotakoneistoon ja ulkopolitiikan Venäjä ärsytyksellään !?
Ilman Krimiläisten tahtoa ,oltaisiin samassa tilanteessa, joten siihen vetoaminen on varisealaisuutta !?
Ilman Krimiläisten tahtoa ,oltaisiin samassa tilanteessa, joten siihen vetoaminen on varisealaisuutta !?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos olet perehtynyt Suomen hallitusmuotoon, niin tiedät, että eduskunta ajaa aina kansan etua ja hallitus edustaa Suomen kansan enemmistöä.
Vaikka olis epäilys hallituksen puolueellisuudesta, se ei saa yhtään lakia läpi ilmaa eduskunnan enemmistöä joten kansanvalta toteutuu väistämättäkin.
Aina voi tietenkin valittaa siitä, ettei vaaleja ole joka päivä ja mielipiteet muuttuvat.
Ainaostaan suora kansanäänestys jokaisesta asiasta erikseen poistaisi sen ongelman, mutta on vaikea uskoa, että jokainen äänestäjä pystyisi perehtymään aiheisiin niin, että tietäsi niistä tarpeeksi. Silloin äänestys perustuisi vielä enemmän mielikuviin ja markkinointiin.
Isäntämaasopimuksella ajamme Usan etua.
Ajamme omaa etuamme.
Sopimuksissa sen tekijät hyötyvät. Miksi kukaan tekisi sopimusta, josta vain toinen tai ei kumpikaan osapuoli hyödy?
Hallitus ei edusta suomen kansan enemmistöä kuin korkeintaan teoreettisesti. Jos äänestysprosentti olisi 100, niin sitten periaattessa täysi-ikäisiä. Mutta ei esim. 17 vuotiasta opiskelijaa.
Kuka sitten edustaisi?
Jonkun pitää tehdä päätökset enkä usko, että esimerkiksi Kallion hipsterit edustaisivat kansaa yhtään paremmin :D
Suurimmalla osalla kansaa on kuitenkin ollut mahdollisuus vaikuttaa eduskunnan kokoonpanoon. Jos sitä ei ole tehnyt, on turha valittaa jälkikäteen. Seuraavissa vaaleissa voi sitten korjata oman virheensä.
Aivan tollo se jaksaa.
"
Poliitikot pyrkivät valitsemaan sanansa tarkkaan, mutta välillä mennään pieleen. Tutustu suomalaisten ja ulkomaalaisten poliitikkojen surkuhupaisiinkin möläytyksiin.
Sitaatit on kerätty Sami Hantulan kirjasta Eläköön demokratia! - Muistinmenetyksiä, muunneltuja totuuksia ja muita poliittisia päästöjä sekä ulkomaisilta verkkosivuilta.
Suomesta
”Se oli yleisvastaus.” (Matti Vanhanen ristiriitaisesta vaalirahoituskommentistaan vuonna 2008)
”Joskus pitää vähän taiteilla sanojen kanssa. Jos ei pysty vastaamaan, pitää olla vastaavinaan.” (Matti Vanhanen vuonna 2010)
”Hän jatkaa ikuisesti. Meillä on maailman paras kokoomuksen puheenjohtaja.” (Henna Virkkunen Jyrki Kataisesta vuonna 2009)
”Suomalaisen puolueen johtajaksi sopii kohta vain psykopaatti tai tomppeli. Psykopaatti ei välitä ja tomppeli ei ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)
”Lissabonin sopimus on ihan butrosbutroskalia, ei siitä suomalainen mitään ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)
”Helsinki on erittäin turvallinen – ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin.” (Paavo Lipponen vuonna 2005)
”Ei ole sukua, mutta sillehän minä en sattumalta voi mitään, että hän on vaimoni sisar.” (Kauko Juhantalo kaavoituspäällikön jääviydestä vuonna 2005)
”Kun annetaan vähän rentouttavaa, esimerkiksi otetaan pieni huikka ja lähdetään liikenteeseen, autoilija on paljon parempi liikenteessä esimerkiksi tämmöisissä kaupungeissa kuin Helsinki.” (Pertti ”Veltto” Virtanen vuonna 2007)
”Koen olevani siilinjärveläinen.” (Espoossa asuvan Jyrki Kataisen peruste nostaa eduskunnan kulukorvausta vuonna 2009)
”Joku linja pitää olla, vaikka se olisi vähän huonompikin.” (Hannes Manninen vuonna 2007)
”Tunsin ikään kuin tulleeni raiskatuksi.” (Kimmo Kiljunen asuntomurrostaan vuonna 2008)"
Ja eipä ihme et kusessa ollaan ja varsinkin kun katsoo mitä ne loiset politiikot tekevät joka kääntessä, lisää etuja ilman vastuuta.