Hävytön naispoliisi

EvpYlikom

On teillä nurmijärvellä röyhkeitä poliiseja ja ainakin yksi todella törkeä naiskyttä, joka on saava takuulla vähintäin varoituksen! –" Naispoliisi oli huomattavan helpottunut. Hän sanoi olevansa varma, että tekijä oli susi. Pisti tupakaksi ja totesi, ettei sitten tullutkaan Iltalehden lööppiä, kuten hän oli pelännyt tilanteessa, että tekijä olisi ollut ihminen, perheenäiti kertoo."Virka-aikana on tupakointi EHDOTTOMASTI KIELLETTY!

13

617

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuustuleejulki

      vinkkejä tämän poliisin irvikuvan nimestä ?

      • pilkunväli

        totuustuleeilmi. Olet kyllä oikeassa siinä,että aika irvikuva on,mitähän voitti ylimielisyydellään. Pilasi ainakin asiallisten mainetta käytöksellään


    • onkotietoa

      Olisko matu asialla viittaa viiltoon

    • ihmissusi

      On ne susia kulkeevat puukkoot matkasa olisko ihmissusi

    • KaikkeaSitäKuuleekin

      Olen taistellut monilla tanterilla mutta harvoin olen lukenut yhtä tyhjänpäiväisestä keskustelunaiheesta. Pyydän, naispoliisi, ottakaa vastaan kunnioittava tervehdykseni.

      • pilkunväli

        KaikkeaSitä Kuuleekin. No sitä vähän tuumailinkin,että persu poliisi tapausta tutkimassa.Kyllä tuon tason virkamiesnaiselle,pitäisi näyttää kalossin kuvaa persuksiin. Jos on niin epäpätevä ,ettei tunne suden raatelujälkeä,teräaseen viillosta.Vai oliko tarkoitus veaittää tutkimus turhana. Toivottavasti lasten lemmikin tappaja saadn vastiiseen.


    • hmmmmmmmmmmmm

      eipä ole tuo poliisi tehtäviensä tasalla tässä tapauksessa. naiset poliisina... no.

    • ratsiassa

      Olis hyvä saada akan ruma naama nettiin, et tietää varoa ja soittaa poliisit paikalle heti kun se lähestyy :D

    • abdullahhukkanen

      Sisäministeriö on käskenyt kyttiä salaamaan tietyn ryhmän rikokset. Syytetään vaikka susia tai karhuja...

      • rygonomus

        On ihailtavaa että joku saa näitä salaisia tietoja. Tieto tuli varmaan vihreiltä pieniltä miehiltä. Jep jep


      • pilkunväli
        rygonomus kirjoitti:

        On ihailtavaa että joku saa näitä salaisia tietoja. Tieto tuli varmaan vihreiltä pieniltä miehiltä. Jep jep

        rygonomus. Ei kun kansallismielinen lukee rivinvälistä,tai kysyy olutpullonhengeltä joka asuu tyhjässä pullossa.


    • tuttutekijäkö

      Onko tässä kenttätuomioistuimessa lisää paikalla olleita asiantuntijoita?

      Minä en ole ollut enkä jaa tuomioita tietämättä asiasta yhtään mitään. Ylimielisyysheitot ovat jonkun mielipiteitä. Miksi perheen isä oli poissa juuri teon aikana? Miksi perheen kaksi vahtikoiraa ei reagoinut tapaukseen? Oliko liian tuttu tekijä?

    • heeheheheheheeheh

      tuskinpa olisi julkisuuteen tullut jos itse olleet asialla, eiköhän kylältä vielä löydy tekijä kun tuo naispoliisi ei enää sotkeudu asiaan ..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe