Suomessa on menossa totaalinen työntekijöiden kurittaminen ja sen lisääminen entisestään.
Tällä kertaa on aloitettu taistelu ns. yleissitovuuden poistamiseksi.
Yleissitovuuslainsäädäntö takaa valtakunnallisesti noudatettavan alimman palkan ja sen lisäksi paljon työsuhteeseen liittyviä asioita, kuten paitsi palkkoja, useimmiten esimerkiksi myös lakia parempia lomaoikeuksia, sairaus- sekä äitiys- ja isyysvapaan palkkoja sekä lomarahoja.
STTK:n johtaja Katarina Murto kirjoitti tiedotteessa, että yleissitovuus takaa alan työntekijöille työehtojen vähimmäistason myös työnantajan järjestäytymisestä riippumatta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/9ba4fee3-16c8-41c9-8bc7-843becdf6101_pi.shtml
Libera-ajatuspaja kanteli yleissitovuudesta Euroopan komissiolle
Kantelun kohteeksi on merkitty Suomen valtio.
Ajatuspaja Libera on tehnyt työehtosopimusjärjestelmän yleissitovuudesta kantelun Euroopan komissiolle.
Liberan hallituksen puheenjohtajana toimii kansanedustaja Elina Lepomäki (kok) ja varapuheenjohtajana Sammon, Nordean ja UPM-Kymmenen hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos.
Nämä henkilöt ovat ilmoittaneet että toimivat puolueettomasti. Että ilkeävätkin. No, he toimivat kuten kunnon kokoomuslaiset toimivat, väittävät mustaa valkeaksi.
T. Työväen Presidentti

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ole huoleti. Tuo kantelu johtaa korkeintaan huomautukseen kansalaisten, euroopan heikoimmasta ostovoimasta.
Suomen palkkataso alkaa lähestyä jo Itä-Euroopan tasoa ollen läntisen Euroopan ja varsinkin Pohjoismaiden huonoin. Sen sijaan Suomessa hintataso on euroalueen ja EU:n korkein ja koko Euroopan toisiksi korkein heti Sveitsin jälkeen, jossa sentään palkkataso puolet korkeampi ja maahan ajettiin jopa 3 000 €/kk minimipalkkaa, sillä eihän kenenkään voi olettaa elävän alemmalla palkalla. Orpo ja Sipilä leikkaavat näillä KiKy-toimilla ja erilaisilla työehtoleikkureilla suomalaisen työläisen palkkaa, etuja ja työehtoja koko ajan, joten Euroopan heikoin ostovoima alenee koko ajan.
Ensin valitatte AY-liikkeen toimia, siirrytte Loismaan kassaan loisijoiksi ja äänestätte porvareita jonka jälkeen itkette porvarihallituksen työehtojärjestelmän tappotoimia. Itsehän tilasitte!
On niin naurettavaa kun tuo Libero vai oliko se nyt Libera väittää olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton ja muutenkin jotenkin puolueeton ajatuspaja. Oikeistolaisempaa ja työntekijävihamielisempää paskajärjestöä ei varmaan maasta löydy.