Mahtaako olla uusi ennätys? Nimittäin ylihuomiseksi on luvassa eteläänkin pakkasia ja tienpinnat menevät jäähän. Ja jäähänhän ei pure kuin nasta. Ainoa oljenkorsi nastattomille autoilijoille ovat suola-autot, mutta onkohan niitäkään ehditty varustella vielä talvikaudelle? Yleensähän pakkaset tulevat vasta kuukautta myöhemmin.
Nastarengaskausi alkaa etelässäkin jo syyskuussa
Pyryn.päivä
35424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Suolaa suolaa ja suolaa ja sit ihmetellään kun tiestö rapautuu, eli 12 kuukautta pitää olla pohjollassa kesäkeli.
Raskasliikenne vaatii suolaa tielle liukkaalla kelillä.
ennätys on se että väittely alkoi jo nyt
Toivottavasti ei ole varusteltu. Minä vihaan tiesuolaa. Asiaan eivät mitenkään vaikuta ne 15-20 talvea jotka on tullut ilman nastoja ajeltua.
Rekkoja varten sitä valkoista skeidaa kai lähinnä kylvetään. Pitää silti ihmetellä miksei sitä voi rajata vain risteyksiin ja ramppeihin. Miksi suoralla tielläkin pitää saada kura lentämään?
Mun mielestä suolan voisi korvata noissakin paikoissa hiekalla. Ja ennen ramppeja tielle pari hidastepomppua, niin ei tulisi kaahattua mutkaan renkaat ulvoen.
Hiekka ei kait pysy vilkkaasti liikennöidyssä risteyksessä kovin kauaa.
Eihän se loputtomiin pysy, kuten ei suolakaan. Onneksi hiekka ei valu pohjavesiin tai sadevesiviemärien kautta vesistöihin kuten suola.
Jos renkaat ulvoo, niin ei ole ongelmaa liukkaan tien suhteen.
Nasta+alkaa+olla+yhä+huonompi+vaihtoehto+koska+ääri-ilmiöt+säässä+lisääntyy.+Tänään+oli+länsirannikollakin+nollassa+mittari+ja+paikoin+tienpinta+hieman+jäinen.+Vaikka+syyskuuta+vielä+eletään.
Melkein+järkevät+vaihtehdot+alkaa+olla+joko+kesärengas+++kitka+tai+keskieuroopan+ympärivuotisrengas+kesäksi+(kuten+michelin+crossclimate)+ja+nastat+talveksi.+Tuossa+crossclimatessa+on+jonkinlaista+jää/lumipitoa+satunnaiselle+talvikelille+vaikka+ensisijaisesti+asvaltille+tehty+ja+kesärenkaana+myydään.+Se+mahdollistaa+nastan+käytön+vain+pahimmille+talvikeleille+joulukuun+keskivaiheilta+maaliskuun+alkuun.
Itse+siirryin+kitkoihin+ja+ajattelin+jo+kohtapuolin+laittaa+alle.+Silloin+löytyy+kunnolla+talvipitoa+näille+satunnaisille+talvikeleille+jotka+näköjään+alkaa+yhä+aikaisemmin+syksyllä.+Nastojahan+ei+ole+mitään+järkeä+vielä+laittaa+koska+joulukuun+loppuun+asti+vielä+98%+ajasta+menee+paljaalla+asvaltilla.+Nastat+ovat+pyöristyneitä+jo+ennen+kuin+kunnon+talvikelit+alkaa+tammikuussa.+Ja+tiet+rouhittu+pilalle.+Kesärenkailla+kuitenkin+aika+vaarallista+lähteä+ajelemaan+kun+on+näitä+satunnaisia+talvikelejä+loka-joulukuun+aikana.+Siksi+kitka+tai+crossclimaten+kaltainen+keskieuroopan+ympärivuotisrengas+ovat+parhaita+valintoja+loka-joulukuun+ajaksi.
Totta nuo rengasvaihtoehdot, jos haluaa parantaa kuukausia kestävää välikelien pitoa sekä ajo-ominaisuuksia. Ympärivuotisilla saa vähän turvaa verrattuna kesärenkaisiin, mutta kuitenkin kesärengasmaisen pidon syksyn ja kevään plussakeleihin. Hieman joutuu sitten tinkimään kyllä kesäkauden parhaista ominaisuuksista.
Kitkarenkaat välikausilla ovat liukkaalla paremmat, plussakeleillä huonommat kuin ympärivuotiset. Ja kitkatkin kyllä syksyllä menettävät parhaita ominaisuuksiaan ennen kuin ehtii se oikea talvi edes alkaa.
Ympärivuotisten käyttämisessä kesärenkaina on vielä se mahdollisuus, että ajaakin niillä läpi talven. Tätä ei kyllä kannata käyttää muuta kuin jos kunnon talvea ei satu lainkaan tulemaan tai jos ympärivuotiset ovat upouudet. Vähänkään käytetyillä ympärivuotisilla en oikeaa talvea suosittele ajamaan.
Turhaa pelottelua, sillä eihän kuiva tie ole liukas. Talvikelilläkin vaan kepeä kaasujalka.
Hyvin pärjää pohjoisessakin, kun ajelee varovasti jäätyneiden lätäköiden yli ja varoo jäätyneitä sillankansia, niin ei käy Sammy Babitsinin kohtaloa.
Ja meillä kun ei ole teissä uria ja munttuja mihin vesi kertyy ja jäätyy kuin esittämissäsi paikoissa.
Onhan se selvä jos matelee niin ei liukkaus haittaa, mutta kaikki eivät ole eläkkeellä tai nauti matelija ja teiden tukostamisesta.
Ei kuivalla kelillä vettä keräänny. Noita lätäköitä ei ole kuin korkeintaan kohdissa, joissa puro menee tien yli... Sillankansiin voi teoriassa kosteus tiivistyä, mutta aika epätodennäköistä sekin on, sillä syksyn pakkaskeleillä ilmankosteus alkaa nousta yleensä vasta iltapäivästä.
Tänään oli muuten aamulla kolme astetta pakkasta. Kesäkumeilla lähdin, eikä mitään pito-ongelmia missään. Ei se tienpinta vielä jäädy. Mutta kyllä tässä parin viikon sisään voisi varovaisena kuskina heittää kitkat alle.
Alfarumeo oli sen verran hutelo Sisilian mallia ettei sillä tiellä pysynyt.
Olen tänään jo ollut kuulevinani muutaman nastarengasauton täällä etelässä. Ne olivat ammattiliikenteessä olevia. Tuntuu liioitetulta, mutta toisaalta ammattiliikenne ja varsinkin hälytysajoneuvot eivät voi suunnitella ajojaan kelien mukaan eikä odotella suolausta.
Nämä tämän ajan muutamat pakkaset eivät tee teitä liukkaiksi kuin korkeintaan hetkeksi ja jos voi hiukan sovittaa ajojaan, niin se riittää. Näin siis erityisesti täällä etelässä. Ihan pohjoisessa on jo ihan toinen tilanne.
Suola-autot ovat valmiina kylläja todennäköisesti liikkeelläkin, ainakin jos käy kuten aikaisempina vuosina. Suolaa ei etelässä säästellä talviaikaan ja hyvä niin koska liikenne on vilkasta ja kitkarenkaatkin ovat selvästi yleisempiä kuin koko Suomessa yleisesti.
Tämä on nyt ensimmäinen talvi kun ajattelin jättää renkaat vaihtamatta. Suolaus on niin runsasta nykyään, että käytännössä sulia teitä tulee ajettua. Ajotapaan pitää tietenkin kiinnittää erityistä huomiota, mutta mitä aikaisemmin olen alkutalvesta räntäsäässä ajamista kesärenkeilla kokeillut, ihan hyvin se sujuu.
Otan uhkarohkeasti tarpeettomia riskejä jatkaessani kesärenkaiden käyttöä tässä vaiheessa talvea. Ensi kuun jälkeenhän alkaa päivätkin taas pidentyä. Kesään ei ole enää kovinkaan kauaa aikaa.
Metteorologi varoittelee: nastattomilla renkailla paikoitellen jo vaarallista ajaa.
Johtopäätös: kipinkapin nastarenkaat alle.
Aika sladissa tuolla jo kesäkumeilla mennään.
Kai sää kiataset talvikumit juhannuksenakin alle jos sääprofeetat povaa hallayön Inariin? Talvi tulee ajallaan, muttei vielä kannata kumeja ja teitä turmella muuta kun pohjosessa.
Kelikameroiden perusteella ainakin Pohjois-Karjalassa tiet ovat jo lumisia.
Fysiikan lait ovat samat niin nastoilla, kuin myös kitkoilla ajaviin. Turhan monelta nämä pääsee noin niinkuin unohtumaan talvikelien juuri alkaessa. Eli: mitä painavampi auto, sen pitempi jarrutusmatka liukkailla. Oli alla sitten nastat, tai kitkat. Mitä kovempi nopeus kaarteessa, sitä todennäköisemmin auto suistuu ojaan. Neliveto ei tarkoita sitä, että myös jarrurusmatka olisi lyhyempi, vaan oikeastaan päin vastoin. (nelikon suuremmasta painavuudesta johtuen) ja sitten se kaikkein tärkein: Lähde ajoissa määränpäähäsi, niin ei tarvitse talviliukkailla koheltaa samalla tavalla, kuin kesällä. Onkohan moneltakin viimetalven opetukset päässeet jo unohtumaan?
Fysiikan lait ovat samat, mikä tarkoittaa, että nastoilla pysähtyy jäällä nopeammin,
Fysiikan lakien mukaan paino ei vaikuta pysähtymismatkaan.
Meinaatko sitten ihan vakavissasi, että vaikka täydessä lastissa oleva rekka pysähtyy samasta nopeudesta ja samoissa olosuhteissa yhtä lyhyellä matkalla kuin Smart- pikkuauto?
Fysiikan lakien mukaan teoriassa näin.
Käytännössä ei, kun renkaan rajat tulevat vastaan. Jos olisi tarpeeksi kova rengas, ei painolla olisi vaikutusta. Ongelma kovassa renkaassa vaan on se, että sillä pysähtyminen liukkaalla on vähän haastavaa (minkä takia muuten kitkarengaskin on aika liukas ensimmäiset muutamat sata metriä kunnon pakkasilla).
Maanantai aamuna (8.10) voi olla liukasta, jos ei ehdi kuivua ennen pakastumista sateen jälkeen.
Ruotsalaiset "suosittelevat varovaista ajamista hyvillä kitkarenkailla. Ja jos mahdollista, talvella oman auton käyttöä kannattaa yrittää vähentää ja käyttää muita, julkisia kulkuvälineitä."
Swedut liikkuu vaan ilmeisesti siellä, missä on toimiva ja nopea julkinen liikenne... tai sitten yleistä nysväämistä ja uusien kitkojen ostamista joka syksy.
Svedut liikkuvat pääosin huomattavasti etelämpänä kuin me finskit.
"Nastarengaskausi alkaa etelässäkin jo syyskuussa"
Ei muuten ala jos et kertakaikkiaan vaan siirry talviaikaan.
Siirrä kellojesi viisareita eteenpäin ja katso. Kesäaika jatkuu loputtomiin.
Ihan uudet kesärenkaat vastaa melkein kitkarenkaita, kokeiltu on.
Lumella vielä jotenkin vastaa kuluneita kitkoja. Jäällä ei sitten sinne päinkään.
Ainakin kolme kuollutta ja kymmeniä tieltä suistumisia. Ei sovi nastattomat renkaat Suomen talveen.
Huomisaamuna on aivan karmee ajokeli. Vielä ehtii vaihtaa alle nastarenkaat.
Hyvä oli ajokeli täällä etelässä.
Etelä-Pohjanmaalla oli jo ensimmäinen nastaton luistellut itsensä hengiltä.