Millainen hammasleikkaus on sellainen, jossa poistetaan hampaiden alta suuri hyvänlaatuinen kysta? Onko kellekään tehty kyseisenlaista operaatiota? Oliko niin hankala kuin kuulostaa?
Itse olen menosssa ensi viikolla sairaalaan kyseiseen leikkaukseen, ja siinä joudutaan poramaan reikiä leukaluuhun ja kitalakeen syvällä yläleukaluussa olevan kystan poistamiseksi ilmeisesti palasina. Leikkaus tulee olemaan suukirurgin mukaan aika pitkä ja kestää ehkä jopa useamman tunnin ja toimenpiteenä aika vaikea, ja hänen mukaansa 50/50 mahdollisuus että jos koko kystaa ei 100%:sesti saada pois, niin voi helposti uusia ja edessä uusi leikkaus! Pahimmassa tapauksessa kuulemma voidaan joutua poistamaan hampaitakin kystan kohdalta, ja jos uusii niin silloin kannattaakin jo poistaa hampaita että saadaan kokonaan pois.
Mua ei nukuteta leikkauksen ajaksi, mutta jotain rauhoittavaa lääkettä saan ennen leikkausta. Itse leikkaus tehdään sairaalassa leikkaussalissa, ja jos kaikki menee hyvin pääsen jo samana iltana kotiin.
Pakko myöntää että noin suuri ja hankala leikkaus kyllä hieman jännittää, vaikka en hammaslääkäriä pelkääkään, ja siksi olisi kiva kuulla mahdollisia kokemuksia vastaavasta etukäteen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo, mulle on tehty reilu vuosi sitten. Mulla se kysta tais olla jotakuinkin sormenpään kokonen, eli ei älyttömän iso. Mutta iipä se silti kovin kivaa ollut :) Muistaakseni se kesti tunnin, eikä se kyllä sattunut lainkaan kun on puudutettu puol naamaa. Sitten ne reiän kautta raaputtaa sen kystan pois. Puoli vuotta sen jälkeen kävin hammaslääkärillä tarkistuttamassa sen niin ei ollut ainakaan silloin tullut takasin...
Ei sitä pelätä kannata, mutta ei se kyllä kivaakaan ole :)
Minulta leikattu kysta kolmesti ja nyt aisoissa.Ensimmäinen leikkaus muistaakseni reilun tunnin,mutta ei saatu lopulta kai kaikkea koska uusi.Toisessa leikkauksessa uusi yritys kestikin varmaan lähes kolme tuntia,mutta uusi silti paljon hankalampana vielä.Kolmas leikkaus myös kolme tuntia ja otettiin myös kolme hammasta ja koko luu auki.Saatiin kai kokonaan mutta nyt osaproteesi suussa.Implantteja ei voida laittaa silta ehkä mutta sekin melkein liian pitkä.Mitä mieltä Meikpiis muuten onnistuisiko kun kolme viereistä puuttuu?Mutta jokatapauksessa leikkaus on epämielyttävä kun luuta porataan ja sahataan.Koita kestää toivotaan parasta.
Nämä kestoasiat ovat hammastekniikassa ikuisuuskysymys. Hammashommissa kaikki riippuu kaikesta ja esim. silloissa kestävyys riippuu mm. purennasta, purentavoimista, hampaiden korkeudesta, käytetyistä materiaaleista jne. jne. Riskit ovat aina olemassa, kuten kaikissa muissakin töissä, myös yksittäisissä kruunuissa.
Esimerkki. Joillakin kestää jopa muovikruunu taka-alueella, vaikka sen pitäisi olla heppoinen ja helposti kuluva materiaali. Toisella ei kestä oikein mikään, kun purentavoimat ovat aivan mahdottomat.
Kun kolme vierekkäistä puuttuu, siltaan tulee melkoisen pitkä jänneväli. Näitä tehdään kyllä, mutta harkitaan tarkkaan joka kerta, onko ratkaisu järkevä juuri nimenomaisessa tilanteessa. Esim. jos hampaat ovat korkeat, rungosta tulee niin jysky, että se kestää paremmin. Kontaktikohdat vierekkäisten hampaiden välillä ovat suuret ja tukevat, toisin kuin matalissa hampaissa, joissa on joskus tuskaa saada tehtyä edes minimikokoiset kontaktit. Jos runko ei ole tarpeeksi tukeva, silta katkeaa, taipuu, murtuu jne..
Jos hammaslääkärisi sanoo, ettei sinulle voida tehdä noin pitkää siltaa, siihen on melkeinpä tyytyminen. Hän kuitenkin näkee tilanteen suussasi; tila, purenta, liikkeet, purentavoima, hampaiden kunto jne. Näissä(kään) asioissa ei ole olemassa mitään takuuta ja ohjekirjaa, joka pystyy suoralta kädeltä lupaamaan, että jokin ratkaisu kestää. Kaikki hoitopäätökset tehdään aina tilanteen ja käytettävissä olevan tiedon ja taidon mukaan.