"TURVAPAIKANHAKIJAT Entiset ja nykyiset turvapaikanhakijat ovat kertoneet, että oleskeluluvan saamiseksi turvaudutaan vilppiin, sanoo alalla pitkään työskennellyt henkilö. Hän toivoo, että Suomen turvapaikkapolitiikasta uutisoitaisiin tasapainoisemmin".
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/708422-mukana-on-paljon-feikkia-turvapaikanhaussa-turvaudutaan-vilppiin-sanoo-kokenut
Hän kaipaa avointa keskustelua.
– Oli turvapaikkapäätös mikä hyvänsä, hyvin usein nostetaan vain se näkökulma, että tällekin ihmiselle tuli väärä päätös. Jos taas tulee myönteinen päätös, koskaan ei kyseenalaisteta, oliko tämä oikea päätös vai ei.
HU:lle puhuneen työntekijän mukaan samojen tarinoiden toistuminen useilla henkilöillä herättää epäilyksiä.
Esimerkkinä hän mainitsee turvapaikanhakijoiden esittämät lisäperusteet seksuaalisesta suuntautumisesta tai kristityksi kääntymisistä. Ilmiö ei ole uusi, vaan se huomattiin jo kesällä 2017.
– En sano, että koko tarina on feikki, mutta sinne lisätään mausteita, HU:n lähde kuvailee.
Toinen kritiikin kohde ovat lähtökohtaisesti hyvää tarkoittavat avustusjärjestöt ja kirkot, joiden toiminta on ollut esillä myös mediassa.
– Otetaan yhteyttä seksuaalijärjestöihin tai kirkkoihin. Heiltä saattaa unohtua kriittinen tarkastelu ja kyseenalaistaminen, HU:n lähde muistuttaa.
Kirkot ovat kastaneet turvapaikanhakijoita kristinuskoon ja järjestäneet rippikouluja. Ilmiö on tuttu useissa seurakunnissa.
– Sieltä lähdetään hakemaan jonkinlaista todistusta, ja elämä on sitten jotain aivan muuta.
Seksuaalijärjestöiltä voi taas saada kirjallisen todistuksen siitä, että turvapaikanhakija on osallistunut ryhmä- tai yksilötapaamisiin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taas tulee suurena yllätyksenä.