... tässä koulua koskevassa jutussa, jossa lapset opettajan toimesta ovat julkaisseet Laura Huhtasaaresta negatiivisia asioita. Mielestäni perussuomalaiset yleensä ovat jo vuosia joutuneet tämän ns. vihapuheiden kohteeksi, koska ovat rehellisesti kertoneet julkisuuteen omat mielipiteensä. Tällaista narsistista kohtelua ei kukaan kestä, kun siitä on tullut jatkumoa.
Itsekin olen ns. tavallinen ihminen, joten Huhtasaaren ja Halla-ahon ohella olen tuntenut itsekin psyykkistä pahoinvointia, koska en kuulu niihin eduskunnan rikkaisiin, jotka ovat omasta mielestään Suomen parhaimpia ihmisiä ja me tavan tallaajat olemme heidän mielestään myös persona non grata ihmisiä - eli ei toivottuja kansalaisia. Se on todella loukkaavaa puhetta ja käytöstä Suomen eduskunnan taholta!
Itse olen elämäni aikana joutunut ns. narsistisen opettajan pilkan ja ivan kohteeksi, ja tällä opettajalla omat lellikkinsä. Eihän koulu mielestäni ole tätä varten, eikä opettajia palkata ivaamaan joitain toisia ihmisiä tai oppilaita! Tästä johtuen olen kiinnittänyt huomiota niihin opettajiin, jotka opettavat käskyttämällä, eivätkä he näytä ymmärtävän, että jokainen oppilas on jo syntynyt erilaiseksi kuin muut. Esim. luovat persoonat eivät taatusti ole kiinnostuneet business-asioista, vaan jostain itselle sopivista asioista, joissa rahalla ei ole se tärkein merkitys. Käskyttäminen ja opettaminen ovat kaksi ihan eri päämääriin suuntautuvia tapoja elää ja tehdä työtään.
Laura Huhtasaarella oli oikeus julkaista itseensä kohdistuva pilkan kohde, ja uskonpa jopa, jotta monet oppilaat ovat samaa mieltä, sillä muutoinhan on vaara, että heti kaikkia voi pilkata, eikä kohde saa puolustautua julkisuudessa millään tavoin. Se todellisuus on karmaisevalta tuntuvaa tulevaisuutta.
Mielestäni opettavat itse ovat vastuussa opettamistaan tavoista - ei Laura Huhtasaari tai Jussi Halla-aho tai muut perussuomalaiset, jotka kaikki ovat liitetty nyt samaan juttuun. Haloo myös Helsinki ja toimittajat! Ei pidä provosoida asioita rumin kääntein, muutoinkin monien toimittajien tavat julkaista asioita eivät oikeastaan kestä päivänvaloa. PS. Hyvä se uusi tiedustelulaki vai mikä se olikaan nimeltään. Kerrankin jotain hyvää tulossa eduskunnasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.