On hyvä että joku sentään puolustaa tavan Hankolaisia. Mitähän siitäkin tulisi jos porvaristo saisi kaiken mitä haluaisi, niinkö asiat todella pitäisi Hangossa hoitaa?
Lopettakaa jo Rollen ja muiden mollaaminen!
Ölkääuntanähkö
6204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Millä tavalla Rolle on puolustanut ja hyödyntänyt hankolaisia? Mitä konkreettista hyötyä??
Lukekaa Rollen vaalimainoskirjouksia ja mieti, kenen kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Minusta sillat poltetiin jo silloin. Ääniä kyllä saadaan haukkumalla muita päättäjiä. Valitettavasti. Ja yksin on sama kun ei mitään.
Vähän sama kuin valtakunnan politiikassa, toivotaan että isot ammattiliitot lopettaisivat jo toimintansa.
RR ja SAK samanlaista kansan kyykyttämistä.
... jota vain SDP arvostaa ja puolustaa.
juurikin näin. SDP/SAK:n aloittama hulabaloo on vastuutonta. SAK:n Eloranta on porukoineen ollut kolmikannassa keväällä ja saanut kommentoida lakiesitystä, mutta asiasta annetaan aivan eri kuva. On jäänyt epäselväksi, miksi ja kenen toimesta kansaa kiihotetaan? Monelta liitolta on tilinpäätös toimittamatta patentti- ja rekisterihallitukseen, niin ei voi katsoa, mistä rahaa tulee. Voi sitä olla säkeittäin komerossakin.