Elämä ilman kipua, ja sitä että olisi iloinen.

Miullaonviiltelyarpia

Moi. Elämäni tiivistettynä: syntymä, kodissa väkivaltaa, kiusaamista joka puolella, koulu, kukaan ei kuuntele tai välitä, mun mustamaalaaminen.13v kulunut, ja sama jatkuu.

Täytän 5kk päästä 14v, ja 2-3v saan oman kämpän ja voin olla syömärrä, ja olla nukkumatta ja ryypätä ja kuolla. Mukaan lukien et pitäis odottaa 1v et sen vois tehdä.

Sitte sais rauhassa olla kotona, ja parkua kunnolla, ja kuunnelka radiota ja elokuvia noin paljon ja kauan kunnes sitte kuolen.

Ei kukaa mua kaipaa.

Joka päivä tunnen kipua, joka päivä tunnen kuinka mua tuijotetaan ja mulle nauretaan ja selän takana puhutaan ja kuiskutellaan.

Olen saanut hyviä numeroita, ja tehnyt kaikki hyvin. Tullut hyvin toimeen.

Mutta totuus on, rttä itken iltaisin, ja sitten nukun.

Lantioissani on viilkojälkiä, mutta eniten ja pahiten on käsissä, ja säärissä.

Olen muka kaunis, mutta oikeadti olen ruma.

Viime yönä näin taas painajaista.

Olin ulkona, mennyt ulos bilettämään yksinäni ja kävin baarissa. Olin tulossa bussilla keskustaan, ja kävelin sitten kotiin päin. Menen kotiin, suihkuun ja vessaan. Nöen silmäni, näen kuinka silmistäni valuvat veripisarat kyynelten myodossa. Itkin oikeadti, mutta ne oli verta, ei tavallisia kyyneliä. En ollut muutenkaan syönyt viikkoihin mitään, enkä ollut nukkunut, mutta siihen kuolin sitten.

Olen nähnyt tämän joka päivä maaliskuusta asti jolloin mä totesin yksinäni että mulla on vaikea masennus.

Mutta onneksi kärsimystä ei ole kuin 5v,5kk, 16p.

Olen iloissani, ja ylpeä tästä.

6

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ota_vastuu_elämästäsi

      Kasva aikuiseksi, se auttaa. Uhriutuminen on so last season!

      • uskomatonta

        Siis vastuu jo 13 vuotiaana? Kyllä se vastuu on vanhemmilla.


      • Vanhemmatjebulis

        Kirjoittaja ei edes muista aikaa, kun oli 13. Mistä moisen hassun ajatuksen sait päähäsi? Uskomatonta on kyllä.


      • Miullaonviiltelyarpia

        Siksi koska olen 13v. Ja vastuu on itselläni.


    • aanelonen

      Koeta jaksaa! Olet vahva, kun pystyt kirjoittamaan tänne. Kykenet kertomaan tunteistasi. Se on alku.

      Sinun pitäisi päästä puhumaan jollekin. Se joku on olemassa. Pitää vain löytää hänet (tai heidät). Sinulta vaaditaan rohkeutta vielä että jaksat etsiä oikeaa apua, sitä minkä koet itsellesi sopivaksi. Olet osoittanut että sinulla on rohkeutta jo kirjoittamalla tänne.

      Kokeile aluksi vaikka tätä:
      Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin
      Lasten ja nuorten puhelimeen voivat lapset ja nuoret soittaa maksutta koko maassa joka päivä. Puhelimen toisessa päässä on koulutettu vapaaehtoinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella.

      Lasten ja nuorten puhelimessa voi kysyä tai keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa itseä mietityttävästä asiasta. Puhelimen aikuiset päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia. Lasten ja nuorten puhelimen puheluja ei nauhoiteta.

      Lasten ja nuorten puhelin 116 111

      maanantaista perjantaihin kello 14–20
      lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17–20

      PS. Masennus sinulla varmaan on kuten arvelitkin, mutta se ei ole sairaus vaikka sellaisen diagnoosin joskus jossain saisitkin. Ihminen on aina kokonaisuus, paljon enemmän kuin joku diagnoosi. Muista se!

      Masennus on tunne ja kokemus. Se on syvää inhimillistä kärsimystä, joka johtuu jostain mitä sinulle on tapahtunut. Se mitä koet on normaalia reaktiota epänormaaleihin ja ristiriitaisiin tilanteisiin. Ylitsepääsemättömiä, järkyttäviä eli traumatisoivia tilanteita voi tulla joskus kenen tahansa kohdalle, ja ne voivat kertyä elämän mittaan lapsuudesta saakka. Mitä ne tilanteet tai tapahtumat kunkin kohdalla on on yksilöllistä. Toivottavasti pääset vähitellen kertomaan, sopivaksi kokemallesi ihmiselle. Se auttaa, minulla on omaa kokemusta.

    • Hei,

      Saitkin jo yhdeltä aikaisemmalta kirjoittajalta hyviä vinkkejä siitä, mihin voisit ottaa yhteyttä tilanteesi vuoksi. Minäkin kannustan sinua juttelemaan tilanteestasi ja ajatuksistasi jonkin ulkopuolisen tahon kanssa. Asioiden pohtiminen yksin voi olla raskasta. Toki kannustan sinua kertomaan ajatuksistasi myös jollekulle turvalliselle aikuiselle lähipiirissä.

      On olemassa monenlaisia erilaisia auttavia tahoja, joihin voit halutessasi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Tässä muutamia vaihtoehtoja:

      - Sekasin-chat nuorille, https://sekasin247.fi/. Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 7-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

      - Jos soittaminen tuntuu sinulle sopivimmalta tavalta hakea apua, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      84
      5850
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3497
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      2012
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      223
      1938
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      168
      1683
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1475
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1011
    8. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      970
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      64
      954
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      917
    Aihe