eli, alkaa ojitukset rimmikoihinkin jotka veden valtaamia.
Suot metsitetään, kun ne on metaanin lähteitä. Kuin 50 ja 60 -luvuilla aloitettiin suuremmassa kaavassa metsien ojitukset. Tuntui että metsän pitää kasvaa joka sitoo hiiltä nyt olevan mallin mukaan.
En oikein nyt usko tähän vouhotukseen joka nyt alkoi, ollaanko menossa jääkauteen vai poispäin siitä ? Ainahan ollut muutoksia, jääkausi jo mainittiin joka päättyi n 9000 vuotta sitten, miten se alkoi ? Jään sulamiseen tuli lämpöä, joka kait kesti satojavuosia -tuhansia kai paremminkin. Jos näin olisi, itse laittaisin kaikki hupi polttoaineita kuluttavat kiinni -laivat -lentokoneet suurimpina saastuttajina alkuun kiinni. Meillä kylmää puolet vuodesta, ei me voida lämmitystä lopettaa asunnoisamme.
Helsingin alueella väestökeskittymä, sinne ydinvoimala antamaan lämmintävettä ja sähköä.
Kuten muutenkin varmaan pitää alkaa suunnitteleen uusia ydinvoimaloita useampia kappaleita.
Ruotsi jo ehätti tehdä periaatepäätöksen 8:sta uudesta ydinvoimalasta.
Pyhäjolle tulossa venäläisen Rosatomin 1 200 megawatin tehoinen AES-2006, joka tyypiltään VVER-painevesireaktori (vesihidasteisia energiantuotantoreaktoreja, jotka vastaavat länsimaisia PWR-reaktoreja ). Olkiluoto 3 kohta alkaa tuotannon, ehkä v 2019 ? 2018 oli kaavailuussa, mutta taisi yhä tulla mutkia matkaan..sen sähköteho on 1 600 MW. PWR on Painevesireaktori (PWR) (engl. Pressurized Water Reactor) on ydinreaktorityyppi, jossa korkeapaineinen vesi jäähdyttää reaktorin ydintä. Painevesi-nimitys tulee siitä, että jäähdytysvesi on niin korkeassa paineessa (usein yli sata baaria), ettei se höyrysty, vaikka sen lämpötila kohoaa useisiin satoihin asteisiin. esim autojen jäähdyttäjissä käytetään n 1 bar painetta, saadaan kiehumispiste nousemaan n 110 asteeseen, vaikka yleensä on n 80-85 astetta auton moottorissa, voi nousta rasituksissa, esim Norjan vuoristoon kipuaminen asuntovaunu perässä 30 asteen helteessä.
Ydinvoimaa lisää samoin vesivoimasta otettava se 1700 MW joka takavuosien mukaan olisi otettavissa, kun voidaan laitoksia vielä parantaa, se silloisen laskelman mukaan antaisi puolet
kaavailuista 1700 MW:sta. Tuulivoima niin katkonaista, ja vaatii säätösähköä, joka on heti tulossa avuksi kun tyyntyy, esin Vuotos allas siihen Kollaja ym rakenteluun. Vielä kemijoessa Sierilän voimalaitoskin rakentamatta, n 100 MW tehollaan. Se on näin hurjaa sähkön teko, kun kokoajan ollaan sähköä lisäämässä esim. autoja ollaan jopa painostamassa piankin että kulkisi sähköllä. Taloja on jo muutetteu paljon ilma ja maalämmöille, se lisäsi ja lisää sähkön kulutusta.
Kun paljon muutettu öljylämmityksiä sille. Maalämpö kuluttaa vähemmän verraten suoraan sähölämmitykseen, silti kulua on paljon. Tuollainen iso omakotitalo kuluttaa maalämmöllä n 15000 kW vuodessa, kun öljylämmitys oli ennen se ei kuluttanut kuin murto osan sähköä verraten maalämpöön. Kiertovesipumppu ja öljypolttimon mekaniikka vain, kun öljy muutettiin lämmöksi.
Kovin nyt mekaniikka pohjainen kirjoitukseni, onko vastaanottoa ? Mutta noin sen jotenkin näkisin. Koskee myös keskustaa, kun on päänäpäsmärinä nyt maan johdossa, ja tulossa tällaisiakin asioita.

Vastaukset 13
Vanhimmat
MInä olen sen verran tyhmä, että en ymmärrä tekniikasta mitään, mutta en ymmärrä sitäkään, että nykyisin, joka asiaan pitää olla tekninen vempain ja sähköllä tai patterilla ?
Akalla pitää olla astianpesukone, sähkövatkain, yleiskone, tehosekotin, hieromasuava, ja sitä sun tätä ja kaikki ladattavia.
Isänällä pitää olla TV:t keittiössä, makuuhoneesa (kun eivät ymmärrä, että mitä muuta voisi siellä tehdä),WC:ssä ja joka paikassa, että näkee urheilua ja sitten monen moista vempainta, mitkä toimii ladattavalla akulla jne jne
Tämä nykyihminen ei ilman turhia vempaimia selviä.
Moni kerää kaikenmaailman romua ympärlleen ja kun hokkarit oikenee, niin niiä sitten kirpptorilta, käyttämättöiä vempaimia ostaa seuraava romunkerääjä ja sähköä kuluu.
Kaiken paskamaisuuden saa aikaan kerskakulutus ja mukavuudenhalu
Minä olen tullut siihen tulokseen ettei täsä hommasta tule hevonpersettäkään. Tänä vuonna metsiini on hakattu kolmekymmentä hehtaaria aukoa ja aion hakkauttaa ensi vuonna loputkin. Nämä laillisesti nsaitut rahat olen siirtänyt EU:n ulkopuolisiin pankkeihin odottamaan maastalähtöäni. Kun operaatio on valmis, lähden Suomesta ensi vuoden lopulla ja metsiä saa uudistaa minun puolestani kuka tahtoo.
No tervemenoa-
Miten pitkä hoitojakso sinulla tällä kertaa on ?
Vaihtavatko lääkitystä.
No se on hyvä, että " tarzanvaihe" on ohi ja olet pääsyt miljonääritasolle
Arvoisa Inssi
Muistamme hyvin kun muutama vuosi sitten erään keskustelun yhteydessä kerroitte käyneenne (edellisenä viikonloppuna) tarkastamassa vesivoimaloita. Kertoisitteko mitä Te siellä tarkastitte ja kenen valtuuttamana?
Metsät selluksi ja päästöt autoilta..
Käsitit väärin.
Et tunne metsä asioita.
Metsänhoitajana ja insinöörinä kertonet meille metsäasioista...?
Olen nyt jo paljon kertonutkin.
Sinä sitä sorttia ettet näytä ymmärtävän näitä asioita.
Joten sinulle turha jatkaa metsäasioista kuin muistakaan.
Yksinkertaisena jauhat samaa kohtaa.
Yritä jaksaa ! siltikin.
Ymmärtämättömälle on selitettävä, joten voisitko kertoa metsäasioista sillai ympäripyöreästi?
Onhan noita tullut esille.
Norja+näyttää+mallia,+saa+kaiken+sähkönsä+vesivoimasta,+ja+mekin+sitä+käytetään+ostettuna.
Myös+Ruotsissa+hyvät+vesivoimalat.+
Me+jääty+lapsipuolen+asemaan+1700+MW+:in+kanssa+kun+se+voitaisiin+vielä+hyvin+lisätä.
++++Ympäristölleen+100+%+puhdas+uusiutuva+energiamuoto
++++Luotettava,+varma+ja+uusiutuva+energia
++++Vesivoiman+tuotannossa+ei+synny+hiilidioksidia
++++Vesivoimasta+ei+aiheudu+kiinteitä+jätteitä+eikä+päästöjä+ilmaan,+veteen+tai+maaperään
++++Voi+tuottaa+suuria+määriä+sähköä,+ja+energiantuotanto+on+vakaata
++++Vesi+ei+vähene+eikä+pilaannu+virratessaan+voimalaitoksen+läpi
++++++++Voimalat+toimivat+lähes+automaattisesti,+polttoainetta+ei+tarvitse+hankkia+ja+kunnossapitokustannukset+ovat+matalia
++++Voidaan+käyttää+sekä+perusenergian+tuottamiseen+että+säätövoimaksi+(sähköntuotantoon,+jolla+voidaan+nopeasti+vastata+kysynnän+muutoksiin)
+++Pystytään+tuottamaan+suuria+määriä+sähköä+heti,+kun+vesi+vapautetaan,+eikä+se+ole+riippuvaista+säästä,+tuulesta+tai+pitkistä+ja+monimutkaisista+käynnistysprosesseista
Vesialtaat+vesivoimaloiden+vieressä+ovat+kuin+suuria+akkuja.+Energiaa+voidaan+varastoida+niinä+vuodenaikoina,+jolloin+veden+virtaus+on+suurta+ja+sähkönkulutus+matalalla,+ja+käyttää+sitten,+kun+sen+kulutus+on+korkeimmillaan.
Arvoisa Inssi
Muistamme hyvin kun muutama vuosi sitten erään keskustelun yhteydessä kerroitte käyneenne (edellisenä viikonloppuna) tarkastamassa vesivoimaloita. Kertoisitteko mitä Te siellä tarkastitte ja kenen valtuuttamana?
Tuleva senaattori?
21.3.2014 18:13
Vihervasurille tulee pää pipiksi kun aletaan oikein puhumaan energiasta.
Jotenkin se sähkökin pitää sinne pistorasiaan tehdä.
Vihervasurit on ulkona energia asioista kuin lumiukot-.
Seuraava hallitus paneutuu kyllä asiaan.
Jos itsenikin valitaan kansanedustaksi ( olen ehdolla )
Takaan että asiaan paneudutaan ja asia panna vireille, ei jää puheeksi vain.