miksi raamattu ei kerro kaikkea jeesuksesta

Jeesus sanoi tai teki asioita, jotka eivät kestäisi päivänvaloa.
11213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

> miksi raamattu ei kerro kaikkea jeesuksesta

Koska se ei ole välttämätöntä. Riittää, että on tieto vanhurskaudesta.

Äänestä
  • Kukaan ei uskoisi jeesukseen, jos jeesuksesta olisi kerrottu enemmän.

    Äänestä

Luuk.1:80 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen päivään asti, jona hän oli astuva Israelin eteen. Luuk.2:40

1Äänestä
  • Conan barbaari vahvistui pyörittäessään myllyä.

    Äänestä

Tajusin juuri asian, jota olen pohtinut oko ikäni: Jeesuksen sanomaa ja Vanhaa testamenttia ei olisi koskaan pitänyt yhdistää. Väkinäinen yhdistäminen tehtiin, koska "ennustuksissa" oli mainittu messiaasta, tarvittiin siis historiaa "oikean uskonnon" perustaksi. VT:hän on juutalaisten kansantarusto, Jeesus taas oli Buddhan kaltainen profeetta, joka puhui vetovoiman laista ja jälleensyntymästä, mutta vertauskuvalliset puheet on vain ymmärretty väärin. Ja mikä pahinta: Ne on yritetty yhdistää myös VT:n sovinistiseen ja väkivaltaiseen kuvaan "jumalasta". Ihan historiallista faktaahan on, että esim. Jeesuksen syntytarina on persialaisesta mitralaisuudesta kopsattu, ja monet muut Raamatun tarinat on sumerilaista alkuperää. Jeesus oli todellisuudessa itämaisittain ajatteleva mystikko, joka sai oppinsa luultavasti buddhalaisilta. Jeesus siis OLI joogi ja meditoi!! Ja hänen mukaansa me kaikki olemme "jumalia". Eli mystikkoja ja profeettojahan on aina ollut, ja Jeesus oli vain yksi heistä. Kaikki uskonnot ovat alun perin kertoneet vetovoiman laista. Tästä mainiosta blogista sain oivallukseni: https://www.lily.fi/blogit/sina-olet-luoja

Äänestä
  • ...
    Jeesus Kristus on se, joka hän on, vaikka kukaan ei uskoisikaan häneen ja uskoessaan häneen pelastuisi. Hän on se, joka hän on, ilman Kristus-tapahtumaa ihmisessä. Jeesus Kristus on riippumaton meidän pelastumisestamme ja siitä otettaanko hänet vastaan ihmiskunnassa (Joh 1:. Mutta me emme opi tuntemaan häntä muuten kuin pelastajanamme. Ilman Jeesusta Kristusta ei olisi koko kristinuskoa.
    ...

    ( Olavi Peltola )

    Äänestä

  • Saviseutulainen kirjoitti:

    ...
    Jeesus Kristus on se, joka hän on, vaikka kukaan ei uskoisikaan häneen ja uskoessaan häneen pelastuisi. Hän on se, joka hän on, ilman Kristus-tapahtumaa ihmisessä. Jeesus Kristus on riippumaton meidän pelastumisestamme ja siitä otettaanko hänet vastaan ihmiskunnassa (Joh 1:. Mutta me emme opi tuntemaan häntä muuten kuin pelastajanamme. Ilman Jeesusta Kristusta ei olisi koko kristinuskoa.
    ...

    ( Olavi Peltola )

    Olisi tullut aikaisemmin, olisi enemmän pelastunut.

    Äänestä

  • Tajusit asian päin per....Jeesus oli budhalaisuudesta kaukana,vai että opetti muka jälleensyntymisoppia,hahhaaa.Uudestisyntymisellä tarkoitetaan uskoon tuloa,syntymistä pyhässähengessä.No mutta usko sinä vaan budthaan ynää joogajuttuihin,ne ovat taikojentekijöitten harhaa,joista Raamattu/Jeesuskin ovat varoittaneet!

    Äänestä

Nyt meni ohi kaikkien normien.
Tyypillinen esimerkki miten harhaopit syntyy.

Äänestä
  • Nykypäivän esimerkkiä käyttäen, oliko herkkä runopoika, herkkä runopoika.

    Äänestä

Joh.11:25 Biblia (1776) Sanoi Jesus hänelle: minä ole ylösnousemus ja elämä: joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän olis kuollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhdaspulmunen kirjoitti:

Jeesus sanoi tai teki asioita, jotka eivät kestäisi päivänvaloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu