"SAKSAN HALLITUKSEN ja sitä johtavan liittokanslerin asemalla – ja sen heikkenemisellä – on paljon Saksan sisäpolitiikkaa laajempi merkitys.
Merkel ei ole vuosien ajan ollut vain Saksan vaan myös Euroopan unionin EU:n vaikutusvaltaisin poliittinen päättäjä. Hän on – tai on ainakin pitkän aikaa ollut – EU:n todellinen johtaja ja suunnannäyttäjä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on viimeksi kuluneen vuoden mittaan uurastanut kovasti noustakseen ”Euroopan” uudeksi henkiseksi johtajaksi Merkelin tilalle. Mutta toistaiseksi hän on saanut aikaan enemmän melua kuin kaipaamiaan muutoksia.
Macronin suurisuuntaiset avaukset ovat kuivuneet kokoon suunnilleen samaa tahtia kuin Saksa on vaiennut niitä kuoliaiksi ja kasvava joukko pienempiä EU-maita on Suomen tavoin ryhtynyt varsin avoimesti vastustamaan niitä.
Vaikka Macron kuinka matkustaisi maailmalla ja esiintyisi Euroopan johtajana, ei hän tai kukaan muukaan saa yhtään merkittävää EU:n uudistusta toteen ilman Saksan tukea. Ei varsinkaan, kun hänenkin kotimainen kannatuksensa on laskenut kuin lehmän häntä.
KOKO EU:N TOIMINTAKYVYLLE ja tulevaisuuden näkymille on epäkiitollista, että kahden keskeisen jäsenmaan johtajat kärsivät kotimaisen kannatuksensa heikkenemisestä ja jyrkkienkin vastavoimien voimistumisesta samaan aikaan, kun eripura kasvaa ja yhteishenki heikkenee myös EU-maiden välillä.
EU:ta repii lännessä erittäin sotkuinen ja riitainen brexit-eroprosessi, etelässä arvaamaton ja pahimmillaan tuhoisa budjettiriita Italian kanssa ja idässä niin ikään vaikutuksiltaan arvaamaton kurinpitokahnaus Puolaa ja Unkaria vastaan. Olipa kustakin kiistasta tai niiden osapuolista mitä mieltä tahansa, mikään niistä tuskin kovin pian vahvistaa EU:ta.
Sisäinen eripura ja yhteisten tavoitteiden heikkeneminen päinvastoin syövät EU:n voimia samaan aikaan, kun ulkopuolisetkin uhat ja paineet kasvavat.
Omien riitojen rinnalla pitäisi löytyä kykyä ja voimia vastata Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän pakolaispaineisiin, Venäjän ja Yhdysvaltain kasvattamiin suoriin ja epäsuoriin turvallisuusuhkiin, kansainvälisen kaupan ja talouden riskeihin ja vielä ympäristöongelmiinkin.
Vähemmässäkin riittäisi aineksia EU:n identiteettikriisiin ja olemassaolon kriisiin."
Kirjoittaja on Ilta-Sanomien erikoistoimittaja.
Jan Hurri
Merkel ei ole vuosien ajan ollut vain Saksan vaan myös Euroopan unionin EU:n vaikutusvaltaisin poliittinen päättäjä. Hän on – tai on ainakin pitkän aikaa ollut – EU:n todellinen johtaja ja suunnannäyttäjä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on viimeksi kuluneen vuoden mittaan uurastanut kovasti noustakseen ”Euroopan” uudeksi henkiseksi johtajaksi Merkelin tilalle. Mutta toistaiseksi hän on saanut aikaan enemmän melua kuin kaipaamiaan muutoksia.
Macronin suurisuuntaiset avaukset ovat kuivuneet kokoon suunnilleen samaa tahtia kuin Saksa on vaiennut niitä kuoliaiksi ja kasvava joukko pienempiä EU-maita on Suomen tavoin ryhtynyt varsin avoimesti vastustamaan niitä.
Vaikka Macron kuinka matkustaisi maailmalla ja esiintyisi Euroopan johtajana, ei hän tai kukaan muukaan saa yhtään merkittävää EU:n uudistusta toteen ilman Saksan tukea. Ei varsinkaan, kun hänenkin kotimainen kannatuksensa on laskenut kuin lehmän häntä.
KOKO EU:N TOIMINTAKYVYLLE ja tulevaisuuden näkymille on epäkiitollista, että kahden keskeisen jäsenmaan johtajat kärsivät kotimaisen kannatuksensa heikkenemisestä ja jyrkkienkin vastavoimien voimistumisesta samaan aikaan, kun eripura kasvaa ja yhteishenki heikkenee myös EU-maiden välillä.
EU:ta repii lännessä erittäin sotkuinen ja riitainen brexit-eroprosessi, etelässä arvaamaton ja pahimmillaan tuhoisa budjettiriita Italian kanssa ja idässä niin ikään vaikutuksiltaan arvaamaton kurinpitokahnaus Puolaa ja Unkaria vastaan. Olipa kustakin kiistasta tai niiden osapuolista mitä mieltä tahansa, mikään niistä tuskin kovin pian vahvistaa EU:ta.
Sisäinen eripura ja yhteisten tavoitteiden heikkeneminen päinvastoin syövät EU:n voimia samaan aikaan, kun ulkopuolisetkin uhat ja paineet kasvavat.
Omien riitojen rinnalla pitäisi löytyä kykyä ja voimia vastata Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän pakolaispaineisiin, Venäjän ja Yhdysvaltain kasvattamiin suoriin ja epäsuoriin turvallisuusuhkiin, kansainvälisen kaupan ja talouden riskeihin ja vielä ympäristöongelmiinkin.
Vähemmässäkin riittäisi aineksia EU:n identiteettikriisiin ja olemassaolon kriisiin."
Kirjoittaja on Ilta-Sanomien erikoistoimittaja.
Jan Hurri
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.