Kuninkaan valintaan 1918 oli perustelunsa

"Kuningasseikkailu oli pohjanoteeraus"
V.P.Lehto
11.10.2018 21:22

"Sata vuotta sitten Suomelle valittiin kuningas. Emeritusprofessori Seppo Hentilä pitää valintaa nuoren valtion ulkopoliittisena riman alituksena. Hentilä ällistelee suomalaisen poliittisen eliitin typeryyttä tehdä päätös josta oli tulla suorastaan kohtalokas uudelle nuorelle valtiolle."

Tuomittuhan tuo kuningashanke useimmin on. Pieleen kun meni.

Asiallisen tarkastelun tulisi kuitenkin tapahtua valintaa edeltäneen ajan tapahtumien valossa, eikä sitä seuranneen kehityksen.

Pieleenhän hanke meni, mutta ei se silti ihan hullu ollut...

Vesa Vares: "Kuninkaan tekilät. " Juva 1998
14192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Pieleenhän hanke meni, mutta ei se silti ihan hullu ollut..."

Tiltut heruttelee asialla yhä! Kerkisipä yksi pölhö väitt'', että "kuningas olisi ollut Suomelle tuhoisa"? Nykyjärjestelmä on tietenkin parempi, mutta siinä sivussa ne kuninkaalliset olisi menneet kuin muutkin Pohjoismaissa!

Äänestä

perusteltu talven 1918 tilanteessa. Tapahtumaty vain menivät kokonaan toiseen sunntaan, kuin Suomen poliittinen johto Saksa-uskossaan kuvitteli.

Vielä keväällä ja kesällä 1918 Saksa oli Itämeren alueen herra. Sen jälkeen Svinhufvud ja kumppanit putosivat täysin kärryiltä. Saksan romahdus alkoi jo elokuussa, mutta ei sitä täällä kuningashanketta ajavien piirissä ymmärretty ennen kuin oli myöhäistä.

Äänestä

olla yksi pohjoismainen kuningaskunta. Ei tarvitsisi ihailla Ruotsin tai Englannin kuninkaallisia, vaan omia.
Se ei sopinut länsivalloille. Välit Saksaan piti panna poikki joka suhteessa.

Äänestä

Paasikivi oli AASIKIVI.

Hän se kuningasta Suomeen ajoi. Mies oli oikeasti nimeltään HELVETINKIVI ja hän oli todellinen poliittinen hyrrä.

Paasikivestä saa melko erikoisen kuvan kun lukee Kuningasseikkailu Suomessa 1918 -kirjaa. Suosittelen kaikille "kuningasmielisille"...

Paasikiven kerrotaan sanoneen että hän on erehtynyt vain kerran politikassa... se oli tämä kuninkaanvalinta. Miksikö? No eipä olisi tullut JKP:sta presidenttiä!

Hulden Anders Kuningasseikkailu Suomessa 1918
Kirjayhtymä, 1988, 341 s., 1. painos

Oliko tämä mies oikeasti AASIKIVI?

"Paasikivellä on tiettävästi hallussaan suurpoliittisen takinkääntämisen maailmanennätys, kolme kertaa vuodessa. Sillä suorituksellaan hän voittaa jopa Churchillin – joka tosin tyytyi vaihtamaan kolmasti puoluetta, mutta pysyi suurpoliittisissa kysymyksissä vakaumuksissaan.
Syksystä 1917 loppuvuoteen 1918 Paasikivi ehti kannattaa Venäjän väliaikaista hallitusta, Saksaan sitoutumista ja Englantiin orientoitumista. Emme tiedä varmasti, mahtoiko hän lisäksi eli neljänneksi kannattaa itsenäistä ja jossain määrin riippumatonta Suomen tasavaltaa, koska hän suhtautui siihen johdonmukaisen pelokkaasti ja kiukkuisesti monet myöhemmät vuosikymmenet."

Jukka Kemppinen Päivänpaisteisia pölkkypäitä Kanava 2005

29. syyskuuta 2005

http://kemppinen.blogspot.com/2005_09_01_archive.html

Mainio kirjoitus, Kanava 2005

-

P.S.

Entäs Mannerheimin tekemät käännöt ja liikut?

Eräs kommentti hieman muunnettuna:

Tullinpuomin nimeksi pitäisi vaihtaa Pettureiden portti. Siitä alkaa Mannerheimin tie. Kun Keisarin upseeri komentaa kapinallisten joukkoa provinssissa, vaikka Keisarin perhettä on vielä elossa....

http://kemppinen.blogspot.com/2006/10/vkivallan-ihannoinnista.html

Äänestä
  • "Tullinpuomin nimeksi pitäisi vaihtaa Pettureiden portti. Siitä alkaa Mannerheimin tie. Kun Keisarin upseeri komentaa kapinallisten joukkoa provinssissa, vaikka Keisarin perhettä on vielä elossa...."

    Keisari luopui vallasta maaliskuussa 1917. Sen jälkeen ei ollut keisarin upseereita.

    Mannerheim vapautettiin Venäjän armeijasta syyskuussa 1917. Joulukuussa hän kävi vielä erikseen Venäjän yleisesikunnassa ilmoittautumassa itsenäisen Suomen kansalaiseksi.

    Suomi ei ollut provinssi enää 6.12. 1917 jälkeeen. Eikä Mannerheim komentanut kapinallisia ,vaan hallitukasen joukkoja. Keisariperheelle hän ei llut millään tavalla vastuussa.

    Havoin typerinkään stallari saa noin monta virhettä sopimaan parille riville.

    Äänestä

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    "Tullinpuomin nimeksi pitäisi vaihtaa Pettureiden portti. Siitä alkaa Mannerheimin tie. Kun Keisarin upseeri komentaa kapinallisten joukkoa provinssissa, vaikka Keisarin perhettä on vielä elossa...."

    Keisari luopui vallasta maaliskuussa 1917. Sen jälkeen ei ollut keisarin upseereita.

    Mannerheim vapautettiin Venäjän armeijasta syyskuussa 1917. Joulukuussa hän kävi vielä erikseen Venäjän yleisesikunnassa ilmoittautumassa itsenäisen Suomen kansalaiseksi.

    Suomi ei ollut provinssi enää 6.12. 1917 jälkeeen. Eikä Mannerheim komentanut kapinallisia ,vaan hallitukasen joukkoja. Keisariperheelle hän ei llut millään tavalla vastuussa.

    Havoin typerinkään stallari saa noin monta virhettä sopimaan parille riville.

    Petja Jäppinen

    lauantaina, 14 lokakuuta, 2006

    Minä olen ehdottanut, että Tullinpuomin nimeksi vaihdettaisiin Pettureiden portti. Siitä alkaa Mannerheimin tie.

    Jos Keisarin upseeri komentaa kapinallisten joukkoa provinssissa, vaikka Keisarin perhettä on vielä elossa....

    http://kemppinen.blogspot.com/2006/10/vkivallan-ihannoinnista.html

    Äänestä

  • ”Jos Keisarin upseeri komentaa kapinallisten joukkoa provinssissa, vaikka Keisarin perhettä on vielä elossa....”

    MUTTA ei enää vallassa ja marskin isänmaa halusi itsenäiseksi!

    Stallari ei toivu vieläkään siitä, että Suomi on vapaa ja itsenäinen valtio!

    Äänestä

Paasikivestä vielä sellainen hupaisa juttu, että hänellä on ns. huonot housussa kesällä 1944 Juhannuksen tienoolla ja hän oli niin kovasti antautumisen kannalla, ettei edes voitu kuvitella hänen valitsemistaan Rytin seuraajaksi, vaikka hänellä olisi ollut eniten kokemusta venäläisten kanssa neuvottelemisesta. Kirjaa, jossa tuo juttu kerrotaan, en juuri nyt muista.

Anders Hulden kertoo Kuningasseikkailu Suomessa 1918 -kirjassaan kuinka JKP sanoi erehtyneensä vain kerran politiikassa eli kannattaessaan kuningasta Suomeen. Syykin oli aika selkeä, sillä presidentin virkaa ei JKP:n uran päätteeksi olisi tullutkaan.

Paasikivi otti Suomen Pankista sihteerin, Allin, mukaansa. Eläke-etu kuulemma.

Alli oli sairaan nuuka ja Helsingin Kauppahallin kalanmyyjät vihasivat hänen tapaansa leikkauttaa kalan päät pois ennen punnitusta!


http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=4221

"elämänsä aikana Paasikivi ehti Vanhasuomalaisena myöntyväisyymiehenä kannattaa tsaarin Venäjää, ( Bobrikov nimitti J.K.P.: Suuriruhtinaskunnan ylitaloustirehtööriksikin ) Keisarin Saksaa, ( kuningashanke ja kaksikamarinen edustuslaitos ) Hitlerin Saksaa ( mm. Leningrad-puhe ) ja Stalinin NL:a ( "suomalaiset ovat niin tyhmää kansaa, eivät ymmärrä realiteetteja")"

Äänestä

ei ole tutkimus, vaan operoi tunteella ja hyvä-paha-akselilla. Hän laati tekstinsä 70 vuotta tapahtumien jälkeen ja moralisoi taphtumaa 80-luvun arvomaailmasta,

Äänestä

Kahjot uskoi Lusitanian jälkeenkin saksalaisten vielä voittavan sodan.

Äänestä
  • JOOO!! Lusitanian mukana upposi kaikki natsien tankit ja lentskarit, ei mitää mahkui sen jälkee!!

    Äänestä

Itsenäisen Suomen syntyessä sillä oli vuoden 1772 monarkistinnen hallitusmuoto.
Kuningashanke oli siltä kannalta ymmärrettävä, joskin käyttövoimana oli ennen kaikkea Venäjän - punaisen tai valkoisene -pelko. Vain Saksalta saataisin suojaa.

Lopullinen siirtyminen tasavaltaan tapahtui vasta 17.7. 1919, kun Mannerheim vahvisti tasavaltaisen hallitusmuodoan.

Sitä ennen oli saatu länsivaltojen tunnustus ja siirrytty läntisten demokratioiden joukkoon virallisestikin. Sinetti tuli Kansainliiton jäsenyytenä jo 1920.

Äänestä
  • Olisiko Saksa hyväksynyt edes voittonsa jälkeen baltiansaksalaisten ampumisen 'ryssinä'. Kaarle vihoitti monia sanomalla kuninkaana armahtavansa punavangit. Suomessahan oli Euroopan ensimmäiset fasistit vaatiessaan 'kuppasten huorien' ja 'ryssien' siistimistä. Viipurin siistimiseen osallistui kaksi rykmenttiä. Kajaanin ja Vaasan rykmentin poikien ei suomenvenäläisten onneksi sallittu toimia 'fuhreriä kohtia'. Se baltiansaksalainen ämmä Viipurissa sankarpoikien ammuttua sen ukon tai pojan 'ryssänä'. Suomalainen ymmärsi ilman rotuteorioitakin mikä 'ryssä' oli.

    Äänestä

"Ei Suomeen mitään itsevaltiasta tavoiteltu. Kuninkaalle haluttiin valtaa lähinnä eduskunnan säätämien lakien suhteen, siten että hänellä olisi veto-oikeus lakeishin eli mahdollisuus estää voimaantuloa tai ainakin hidastuttaa sitä. Valtaa siis olisi ollut enemmän kuin Ruotsin tai Norjan kuninkailla. Mutta tosiaan, todennäköisesti se olisi otettu myöhemmin pois."


Mannerheimin allekirjoittama perustuslaki 17.7. 1919 antoi presidentille suuremman vallan, kuin kuninkaalle oli suunniteltu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valkosoturi kirjoitti:

"Kuningasseikkailu oli pohjanoteeraus"
V.P.Lehto
11.10.2018 21:22

"Sata vuotta sitten Suomelle valittiin kuningas. Emeritusprofessori Seppo Hentilä pitää valintaa nuoren valtion ulkopoliittisena riman alituksena. Hentilä ällistelee suomalaisen poliittisen eliitin typeryyttä tehdä päätös josta oli tulla suorastaan kohtalokas uudelle nuorelle valtiolle."

Tuomittuhan tuo kuningashanke useimmin on. Pieleen kun meni.

Asiallisen tarkastelun tulisi kuitenkin tapahtua valintaa edeltäneen ajan tapahtumien valossa, eikä sitä seuranneen kehityksen.

Pieleenhän hanke meni, mutta ei se silti ihan hullu ollut...

Vesa Vares: "Kuninkaan tekilät. " Juva 1998

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu