Tällaisia kolareita alkaa sattumaan enempi ?

Turussa Uudenmaantiellä tapahtui 3 auton ketjukolari 10.10 klo 10.30. V.1946 syntynyt mies antoi henkilöautollaan tilaa linja-auto pysäkiltä tulleelle bussille. Takaa tullut v.1954 syntynyt nainen törmäsi autollaan miehen ajamaan autoon. Nainen ei tiennyt miten ja miksi oli törmännyt edellä ajavaan autoon. Naisen ajamaan autoon taas törmäsi v. 1997 syntynyt nainen. Hän oli nähnyt, että bussi tulee pysäkiltä ja, että ensimmäinen auto antaa bussille tilaa. Hänellä oli tarkoitus vaihtaa kaistaa, mutta kaistanvaihto ei onnistunut, koska viereisellä kaistalla oli muita autoja. Tämän jälkeen
HÄN törmäsi edellä ajaneeseen autoon? Myös samaisessa turussa Helsingintiellä tapahtui samanatapainen 3 auton ketjukolari seuraavana päivänä. (lainaus Turkulainen lehdestä )
Mitä teille tulee mieleen? Noita kummallisia peräänajoja satuu paljon nykyään. Eikä jarrut pelaa vai ajetaanko ihan puskurissa kiinni? Ei välttämättä, vaan keskittyminen on siinä pienessä suorakulmion muotoisessa kapulassa joka on siinä sylissä tai hyppysissä. Kyseinen nainenkaan "ei tiennyt" miten ja miksi oli törmännyt edellä ajavaan autoon? No, kun ei kehdata sanoa totuutta.
Minäkin olen peräpeilistä katsonut usein takana tulevaa autoa ja kuljettajaa ja ihmetellyt kuinka hänen päänsä on niin alaspainettuna, kun pitäisi seurata liikennettä. Samoin kun ajaa jonkun perässä, niin auto seilaa puolelta toiselle, ei paljon mutta sen verran että sen huomaa.

Viheliäistä kun ihmiset käyttäytyvät liikenteessä noin, tietysti se on perään ajajan syy mutta tuleehan siitä turhaan vaivaa ja ajanhukkaa selvitellä jäkiä takapuskuristaan.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Turkulaisia. No, ei se mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Autoilunvitsaus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu