Tällainen tapaus:
http://www.siniristin-liitto.fi
Näytti eilen keräävän Turun keskustassa kävelykadulla nimiä listaan. Tungosta ei ollut, ei ristin sielua. Taustalla nettihörhö Jouko Piho joten eihän onnistu tämä.
Uutta puoluetta pukkaa
13
190
Vastaukset 13
Ajattelin aluksi olevan jotakin mielenkiintoisempaa mutta pilipali-osastoahan tuo...
"Helsingissä perustettiin 20.6.2018 uusi yhdistys, jonka nimeksi tuli Siniristin Liitto, joka on kristillisiä ja konservatiivisia arvoja rohkeasti esiintuova isänmaallinen ja kansallismielinen puolue, jolle Suomi ja suomalaiset ovat tärkeämpiä kuin kansainvälisen raha- ja valtaeliitin globalistiset pyrkimykset kansallisvaltioiden hävittämisestä, perinteisten arvojen tuhoamisesta ja yhden maailmanhallituksen poliisivaltiomaisesta kontrollivallasta.
Siniristin Liiton kärkitavoitteena on turvallisuuden lisääminen siten, että Suomelle haitallinen laiton maahanmuutto ja islamisaatio pysäytetään, mutta sen lisäksi tuleva puolue ajaa monia muita tärkeitä asioita, kuten Suomen eroa eurosta ja EU:sta sekä siirtymistä itsenäiseen talousdemokratiaan, jossa Suomen valtion keskuspankki laskee itse liikkeelle tarvittavan rahan, Suomen markan."
Kaikki vastavoima vihervasemmisolle on tervetullutta😄sage8 kirjoitti:
Onneksi vihervasemmisto saa noista hörhöistä lisäpotkua kannatukselleen.
Niin, potkuillahan kirjaimellisesti olette yrittäneet kannatustanne nostaa 😂
Homoläpsyttelijä vaan sairastaa🤔sage8 kirjoitti:
Onneksi vihervasemmisto saa noista hörhöistä lisäpotkua kannatukselleen.
Jaa, Jouko Piho ja hänen fantasiansa. Ei niitä noteeraa kukaan... Sekopää jolla on sentään ego ns. "kohdallaan".
a-teisti kirjoitti:
Jaa, Jouko Piho ja hänen fantasiansa. Ei niitä noteeraa kukaan... Sekopää jolla on sentään ego ns. "kohdallaan".
Aloiittajakin noteerasi oikein aloituksella ja sinä komppaat 😂😂😂
a-teisti kirjoitti:
Jaa, Jouko Piho ja hänen fantasiansa. Ei niitä noteeraa kukaan... Sekopää jolla on sentään ego ns. "kohdallaan".
Ei kun sinähän oletkin aloittaja 😂😂😂😂😂😂😂😂
Siniristin puolueohjelma on kopio persujen vastaavasta.
Erona vain se, että Mestarina onkin Mr Piho.
Ei taida tulla korttimäärä täyteen, mutta jos tulisi niin kaksi täysin saman ohjelman puoluetta hajottaa äänestäjäkuntaa ja vähentää läpimenevien edustajien määrää.
ps mitenhän Paavo Väyrysen korttikampanja edistyy?- nauroinkusethousuissa
Siis mitä tapahtui Pihon edelliselle yritykselle ja puolueelle?
Jouko Piho väittää blogissaan olevansa Suomen hengellinen johtaja ja profeetta. - AulisKyyländer
http://teuvolivejumala.blogspot.com/2016/07/varokaa-eksyttajia-jpoho-rento.html?m=1
Tässä oikeaa ja raitista Sanaa eikä mitään exytystä 😁- LakoanTeuvonJalkoihin
Mr.Teuvo presidentiksi! Jee!!!! Teuvo is thö king of kings.
- Eihyvääpäivää
Unohtiko sanoa että homous kriminalisoidaan ja tähtäimessä on myös aborttien täysikielto, avioero kielletään, seksi kielletään, ehkäisy kielletään, naisten äänioikeus ja työssäkäynti kielletään? Vain yksi uskonto sallittua. Eli Jouko Pihon oma tulkinta ja näkemys.
Maahanmuuttokriittisyyttä käytetään hyväksi kun ajetaan todellisuudessa ihan omien kansalaisten ihmisoikeuksia kriminalisoivia aatteita. Ei jatkoon. - 7y6t5r
Jumala kuulemma sanoi Piholle englanniksi että "You are the leader of Finland"
Mahtoiko kuulla väärin sen "leader" ja oiskin ollut "loser".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va631732Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15831Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41618
- 79610
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92575- 45518
- 47495
